Hallitusvastuu

antti-roine
Kokoomus Ulvila

Antti Roine työskentelee teknologia johtajana monikansallisessa tiimissä, joka kehittää HSC Chemistry mallinnus- ja simulointiohjelmistoa, jonka avulla suunnitellaan tehokkaita ja ympäristöystävällisiä metallien ja kemikaalien valmistusprosesseja. Samoja malleja käytetään myös prosessien digitaalisten kaksosten aivoina ja laskentamoottoreina. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori.

Toimiva yhteiskunta on hyvinvointimme perusta. Yhteiskuntaa voidaan kehittää esimerkiksi työn, harrastusten ja kirjoittamisen kautta. Viime kädessä kuitenkin poliittinen päätöksenteko määrää kehityksen suunnan, siksi haluan osallistua myös tämän keinon avulla yhteiskunnan rakentamiseen.

Kestävä hyvinvointi perustuu menestyviin yksityisiin yrityksiin, jotka tuovat yhteiskuntaan työtä ja rahaa. Kestävä tulevaisuus perustuu lapsiin, onnellisiin perheisiin, laadukkaaseen päivähoitoon ja koulutukseen. Haluan olla mukana rakentamassa kestävää yhteiskuntaa tukemalla positiivista yritysmyönteistä ilmapiiriä, laadukkaiden peruspalvelujen kehitystä, kulttuuria ja ympäristön suojelua.

Tulevaisuus rakennetaan tänään. Menneitä ei kannata liikaa murehtia, mutta kokemuksista kannattaa oppia. Tulevaisuutta kannattaa suunnitella, mutta vain tänään voimme muuttaa maailmaa.

Antti Roine on valittu 2021 Ulvilan kaupunginvaltuustoon ja tarkastuslautakuntaan, sekä Satakunnan maakuntavaltuustoon. Lisäksi hän on Satakuntaliiton ja Satakunnan hyvinvointialueen tarkastuslautakuntien varajäsen.

https://fi.linkedin.com/in/antti-roine-83169912b

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu