Onko Kiinan johto umpikujassa?

Kiinan talouskasvu on hidastunut runsaaseen kuuteen prosenttiin, ja useat tarkkailijat epäilevät todellisen kasvun olevan virallisia lukuja vaatimattomampaa. Epäilijöihin on liittynyt Stora Enson toimitusjohtaja, joka kertoo sellun myynnin ja kierrätyspaperin tuonnin kääntyneen Kiinassa laskuun. Tähän saakka niiden kehitys on korreloinut melko vahvasti Kiinan bkt:n muutosten kanssa. Kyse ei ole kuitenkaan vain taloudesta, vaan veikkaan Kiinan johdon olevan ajautumassa yleisemminkin kohti umpikujaa.

Kasvusta ongelmiin

Perusasetelma on kaikille tuttu. Mao Tse-tungin aikaisten epäonnistuneiden kommunismin rakentamisyritysten jälkeen Kiina ryhtyi toteuttamaan Deng Hsiao-Pingin johdolla 1970-luvun lopulla määrätietoista uudistuspolitiikkaa, joka tähtäsi markkinatalouden rakentamiseen ja talouden kansainväliseen avautumiseen. Lähes rajaton halvan työvoiman tarjonta loi pohjan huikealle kasvulle, jonka ansiosta Kiina on noussut Yhdysvaltojen tärkeimmäksi haastajaksi. Nykyisin maa tavoittelee kärkisijoja monilla teknisen kehityksen avainalueilla. Demokratia ei ole kuitenkaan edennyt samaa tahtia talouskasvun kanssa, vaan opiskelijoiden uudistusvaatimukset kukistettiin verisesti Tienanmenin aukiolla kolmekymmentä vuotta sitten, ja repressio on voimistunut Xi Jin-pingin noustua maan johtoon.

Toistaiseksi kommunistinen puolue on kyennyt säilyttämään valta-asemansa maan talouden voimakkaan kasvun ansiosta. Kansalaiset ovat olleet valmiit alistumaan kuriin niin kauan kun he ovat voineet kokea elintasonsa nousevan vuodesta toiseen. Kiinan menestys ja sen tuoma arvostus ovat ruokkineet kiinalaisten kansallisia tunteita, joihin liittyy myös syvä loukkaantuminen muiden maiden – etenkin Japanin ja Yhdysvaltojen – epäoikeudenmukaiseksi ja ylimieliseksi koetusta käyttäytymisestä. Moni ulkopuolinen ihailee sitä teknokraattista tehokkuutta, jolla maan vahva ja meritokraattisen valintaprosessin läpikäynyt johto kykenee toteuttamaan strategisia kehitystavoitteitaan. Näissä oloissa maan poliittiset olot ovat pysyneet suhteellisen vakaina Tiibetiä ja uiguurialueita lukuunottamatta, vaikka viranomaisten mielivalta, korruptio, puolue-eliitin etuoikeudet ja pahenevat ympäristöongelmat ovat ärsyttäneet monia.

Viime aikoina korkean kasvu-uran ylläpitäminen on kuitenkin alkanut muodostua yhä vaikeammaksi. Kiinan on esimerkiksi ollut pakko reagoida talouskasvun synnyttämiin valtaviin ymäristöongelmiin, ja monia pahimmin saastuttavia tuotantolaitoksia on jouduttu sulkemaan. Eri alueet ovat keskusjohdon määräämien kasvutavoitteiden saavuttamiseksi tehneet lainarahalla paljon huonosti tuottavia investointeja, ja työvoimaresurssien ehtyminen on ajanut palkat nousuun etenkin maan itäisten alueiden kasvukeskuksissa. Monet yritykset ovat alkaneet siirtää työvaltaisia toimintojaan Kiinasta esimerkiksi Vietnamiin, Bangladeshiin ja Etiopiaan.

Suurin haaste on vallitsevan kasvumallin radikaali muutos, joka on kyettävä toteuttamaan lyhyen ajan sisällä. Aiemmin Kiinan kasvu on perustunut pitkälti uusien voimavarojen – ennen kaikkea työvoiman ja luonnonvarojen – mobilisointiin. Esimerkiksi Kiinan työikäinen väestö kasvoi määrältään noin kolminkertaiseksi 1960-luvun alun ja kuluvan vuosikymmenen puolivälin välisenä aikana. Tästä eteenpäin Kiinan työikäisen väestön ennakoidaan kuitenkin supistuvan merkittävästi – pahimmillaan 2030- ja 40-luvuilla noin kymmenen miljoonan vuosivauhtia -, ja nopeasti kasvava ikäihmisten määrä sitoo kasvavan osan työvoimasta heidän hoivaamiseensa. Myös luonnonvaroja on opittava käyttämään monin verroin aiempaa tehokkaammin, ja kaikkien toimintojen ekologinen jalanjälki on saatava supistumaan murto-osaan nykyisestä.

Näitä muutoksia toteuttaessaan Kiina ei voi enää ottaa aiempien vuosikymmenten tapaan oppia kehittyneemmiltä mailta. Edelläkävijänä se joutuu itse keksimään ratkaisut, jotka muut ehkä ottavat käyttöönsä myöhemmin.

Haasteita täydentää Donald Trumpin hallinnon käynnistämä Kiinaan kohdistuva kauppapoliittinen painostus. Vaikka sen Kiinalle aiheuttamia riskejä ei pidä aliarvioida, kyse on suhteellisen rajallisesta lisästä maan ratkaistavana jo muutoin oleviin ongelmiin.

More of the same -linja ei enää toimi

Kiinan kommunistijohto uskoo kykenevänsä ratkomaan Kiinan nykykehitykseen liittyvät ongelmat samoilla keinoilla, joita se on tottunut käyttämään tähänkin saakka. Jos kasvuluvut eivät ole riittäviä, tilastoviranomaiset komennetaan kaunistelemaan niitä. Jatkossa kasvua yritetään vauhdittaa uusilla keskusjohtoisilla investoinneilla samalla kun yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja yrityksiä ajetaan tehostamaan innovaatiotoimintaansa. Kiina kannustaa johtavia teknologiayrityksiään haastamaan yhdysvaltalaiset kilpailijansa maailmanlaajuisten liiketoiminnan alustojen tarjoajina. Kaikki toisinajattelu ja poliittiset protestit yritetään tukahduttaa alkuunsa yhä tehokkaammaksi muuttuvan valvonnan ja ankarien rangaistusten avulla. Ulkopuoliset vaikutteet yritetään pitää Kiinan rajojen takana ja esimerkiksi maan ihmisoikeuksiin kohdistuvaa kritiikkiä yritetään vaientaa uhkaamalla muita maita talousuhteiden heikentämisellä.

Käytännössä Kiina ei kuitenkaan kykene muuttumaan kestäväksi ja innovaatiovetoiseksi taloudeksi ilman laajamittaista henkistä avautumista. Ihmisten on voitava ilmaista ajatuksensa vapaasti ja vaikuttaa täysipainoisesti maansa tulevaisuutta koskevaan päätöksentekoon. Kiinan on myös avauduttava kulttuurisesti ja ryhdyttävä houkuttelemaan osaavaa työvoimaa muualta maailmasta. Koska maata johtava kivikasvoinen ja valtaosaltaan jo korkeaan ikään varttunut politbyroo ei halua eikä osaa toteuttaa tällaista muutosta, tilanteeseen tuskastuneet kiinalaiset ryhtyvät vaatimaan radikaaleja muutoksia maan poliittiseen järjestelmään. Muutos ei välttämättä tapahdu kovin nopeasti eikä sen toteuttaminen tule olemaan kivutonta. Mutta onko Kiinalla muuta keinoa päästä irti umpikujasta, johon maa on nykymenolla ajautumassa?

Kiinan uudistuminen voisi edetä helpommin, jos länsimaat suostuisivat tasaveroiseen yhteistyöhön Kiinan kanssa, mutta samalla vaatien maata kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja kansainvälisen taloudellisen kanssakäymisen normaaleja pelisääntöjä. Donald Trumpin Yhdysvallat yrittää kuitenkin tämän sijasta painaa Kiinan polvilleen puhtaasti omien etujensa ajamiseksi ja välittämättä vähääkään Kiinan kansalaisoikeuksista tai maan väestön hyvinvoinnista. Näin käyttäytymällä Yhdysvallat ajaa maan kansalaisia ryhmittymään kommunistijohtonsa taakse. Toivottavasti USA saa ensi vuoden vaaleissa uuden johdon, joka ymmärtää nykymaailman dynamiikkaa ja jonka Kiina-politiikka ajaa siksi paljon Trumpia tehokkaammin amerikkalaisten, kiinalaisten ja koko muun maailman etuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu