AnttiJuhaniKasvio

Uskaltavatko puolueet tavoitella vaaleissa oikeita asioita?

Politiikassa halutaan usein pelata varman päälle etenkin vaalien lähestyessä. Pitkälle yksinkertaistettujen tavoitteiden uskotaan toimivan parhaiten äänestäjien kannatuksesta kilpailtaessa. Erottautuakin halutaan, mutta näin tapahtuu usein enemmän symbolien kuin käytännön tasolla.

Kaikki Suomen merkittävät puolueet ovat Helsingin Sanomien selvityksen (ks. linkki) mukaan yhtä mieltä muun muassa siitä, että työllisyysaste pitää nostaa ensi vaalikaudella vähintään 75 prosenttiin. Julkisia menoja ei kukaan enää halua leikata ja vanhuspalveluihin suunnattavia määrärahoja luvataan lisätä selvästi nykyisestä.

Etenkin eteläisemmistä maista tulevien ihmisten maahanmuutto halutaan pitää melko pienenä, turvapaikkahakemusten käsittelyä halutaan tehostaa ja rikollisin aikein tänne tulevat halutaan palauttaa pikaisesti takaisin lähtömaihinsa.

Luonnonvarojen käytön ja ympäristönsuojelun suhteenkaan kannat eivät ole niin kaukana toisistaan kuin pääministeri yrittää aliarvioimilleen kansalaisille uskotella. Yksikään täysijärkinen suomalainen poliitikko ei halua halua lopettaa metsien hakkuita kokonaan, vaan kaikki kannattavat kansallisten luonnovarojen kestävää hyödyntämistä ja asteittaista etenemistä kohti hiilineutraaliutta. Tähän halutaan päästä niin, ettei kansalaisten hyvinvointi kärsi eikä työllisyyskehitys vaarannu. Puolueiden väliset erot koskevat lähinnä etenemisaikatauluja, tavoitteiden saavuttamisessa käytettäviä keinoja ja tulkintoja luonnonvarojen kestävän käytön mittasuhteista.

75 -prosenttista, kiitos

Työelämän muutoskehitys jatkuu voimakkaana ensi vaalikaudellakin. Maailmanlaajuisesti moderneille työmarkkinoille ehtii seuraavien neljän vuoden aikana hakeutua satojen miljoonien edestä lisää väkeä, jotka kilpailevat osin samoista töistä kuin mekin. Uusien kannattavien työpaikkojen luominen Suomen kaltaisessa kalliissa ja teknologiakilpailussa asemiaan menettävässä maassa tulee siksi olemaan entistä vaikeampaa. Vaikeusastetta lisäävät keinoälyn ja robotisaation eteneminen sekä alustatalouden synnyttämä perinteisiin palveluihin kohdistuva kilpailupaine. Keikkatyömarkkinat vetävät uusissa oloissa parhaiten. Ja kun kaikkea kilpailutetaan, tarjousten eteen tehdyn maksamattoman työn määrä kasvaa paljon maksetun työn määrää nopeammin.

Näissä oloissa yksisilmäinen huomion kiinnittäminen yhteen tilastolukuun – työllisyysasteeseen – ei ole yhtään sen järkevämpää kuin jos hyvinvoinnistaan huolestunut kansalainen tuijottaisi vain yhteen lukuun – esimerkiksi painoindeksiin, päivässä käveltyjen askelten lukumäärään, nukuttuihin työtunteihin tai miltei mihin muuhun hyvänsä – uskoen elämänsä muuttuvan kaikinpuolisesti paremmaksi juuri tuon indikaattorin yltäessä tavoitteeksi asetetulle tasolle.

Työllisyysaste kertoo vain sen, kuinka suuri prosenttiosuus Suomen työikäisistä on tehnyt tutkimusviikolla vähintään yhden tunnin ansiotyötä. Todellisuudessa 75 prosentin työllisyysasteeseen voidaan siis päästä hyvin erisuuruisilla tehdyn työn määrillä, ja myös töiden kyky lisätä meidän hyvinvointiamme voi vaihdella huomattavasti. Esimerkiksi viime vuoden lopulla Suomen työllisyysasteen ja tehtyjen työtuntien määrän kasvu selittyy aika pitkälti samaan aikaan tapahtuneella työn tuottavuuden alenemisella. Tuollainen kehitys ei voi jatkua pitkään ilman että joutuisimme tyytymään tulotasomme selvään laskuun. Lisäksi työllisyysastetta maksimoitaessa jouduttaisiin todennäköisesti myös lisäämään yhteiskunnan subventioita niin, että toimien vaikutus julkistalouden tasapainoon voisi kääntyä positiivisesta negatiiviseksi.

Viisaampi työpolitiikka erittelisi työelämämuutoksia monipuolisemmin ja useita eri mittareita hyödyntäen. Eri-ikäisille ja erilaisilla työmarkkinaresursseilla varustetuille kansalaisille kannattaisi tarjota vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tuottavaan osallistumiseen ja kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen niin, ettei kenenkään elämä uhraudu urakilpailun alttarille tai jauhaudu rikki jatkuvan epävarmuuden ja toimeentulohuolien puristuksessa.

Loppuvatko leikkaukset?

Työelämän muutos heijastuu väistämättä myös julkistalouteen. Yhteiskunta joutuu etsimään ansiotyön verotuksen ohella entistä enemmän myös muita keinoja toimintojensa rahoittamiseen samalla kun julkissektorin tehtäväkenttää pitää ja kannattaa arvioida jossakin määrin uudelleen. Kestävyysongelmista ei päästä irti, ja sekin kannattaa muistaa, että hövelisti vanhuspalveluihin luvatuista lisärahoista huolimatta hallitusrintama eli eduskunnan enemmistö ajaa edelleen maakunta- ja soteuudistusta. Lakipaketin tarkoitus on vähentää peräti kolme-neljä miljardia euroa nykytason mukaisista sote-palveluista, ja vajaan miljardin osuus kaavailluista leikkauksista on määrä ottaa vanhuspalveluista. Lähinnä juuri tästä syystä EU:n komissio kiiruhtaa uudistuksen toteuttamista siten kuin pääministeri viime sunnuntaina totesi.

Suomi suomalaisille?

Yksikään eduskuntapuolue ei uskalla ehdottaa ainakaan näkyvästi maahanmuuton selvää lisäämistä. Suomeen on kuitenkin tultu muualta ja täältä on lähdetty kautta aikojen, ja tulevaisuudessa kansainväliset muuttoliikkeet lisääntyvät vääjäämättä kaikista muurinrakentamispyrkimyksistä huolimatta. Suomi voi kyllä muiden änkyrämaiden tavoin yrittää sulkea rajansa mahdollisimman tiukasti, jäädä tämän seurauksena jälkeen muun maailman taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä sekä tyytyä ottamaan vastaan lähinnä vain sellaisia turvapaikanhakijoita, joiden tuloa ei voida estää Suomen kansainvälisten sitoumusten vuoksi. Parempi vaihtoehto olisi se, että Suomi pyrkisi profiloitumaan dynaamisesti kehittyvänä, avoimena ja kaikkia tasavertaisesti kohtelevana yhteiskuntana, joka hoitaisi kyllä turvapaikkavelvoitteensa asianmukaisesti, mutta joka ennen kaikkea osallistuisi aktiivisesti maailmanlaajuiseen parhaista osaajista käytävään kilpailuun. Tuolloin väestön vanhenemisen ongelmat helpottuisivat oleellisesti. Samalla taloutemme ja yhteiskuntamme kehittyisi aivan eri vauhdilla kuin nykylinjaa toteutettaessa.

Meidän jälkeemme vedenpaisumus?

Vaarallisimpaan kollektiiviseen itsepetokseen valtavirtapoliitikkomme syyllistyvät resurssi- ja ympäristöongelmista puhuessaan. Sen paremmin Suomi kuin muukaan maailma ei ole nykyisin sovittautumassa kestävän kehityksen rajoihin eikä pysäyttämässä ilmastonmuutosta ennen kriittisten rajojen ylittymistä. Sen sijaan vauraat maat pyrkivät turvaamaan omat aineelliset tarpeensa planeettamme ja muun ihmiskunnan kustannuksella. Selkeimmin tätä linjaa ajavat Suomessa perussuomalaiset ja hallituspuolueet keskustan johdolla, kun taas vihreät pyrkivät kannatustaan sabotoimatta esiintymään muita vastuullisempina.

Vihreilläkään ei silti oikein riitä rohkeutta sanoa, kuinka nopeita ja radikaaleja muutoksia maapallon ja inhimillisen sivilisaation pelastaminen kriisikehityksen nykyisessä vaiheessa edellyttää. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan luonnonvarojen käytön, ympäristökuormien ja tulevan väestönkasvun tehokasta maailmanlaajuista sääntelyä. Samalla tarvitaan resurssien uudelleenjakoa niin, että Suomen kaltaisten vauraiden teollisuusmaiden on pakko ryhtyä muuttamaan oleellisesti totuttuja elin- ja kulutustottumuksiaan. Tämän muutoksen toteuttamiseen on suunnattava jatkossa kaikki voimavarat myös Suomessa jo ensi vaalikaudesta alkaen, sillä sen jälkeen alkaa olla jo liian myöhäistä.

Tarvitsemme todennäköisesti aika monia Greta Thunbergin kaltaisia määrätietoisia nuoria ihmisiä ajamaan enemmän järkeä poliitikkojemme päihin ennen kuin kykenemme tarvittaviin muutoksiin. Mutta jo nyt voimme eritellä kriittisesti poliitikkojemme puheita ja antaa analyysien vaikuttaa äänestyspäätöksiimme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Minun näkökulmastani pääministeri meni tekemään juuri saman, mitä kaikki muutkin tekevät. Jo pitkään on poliittiseen retoriikkaan kuulunut muiden sanomisten väärinymmärtäminen ja vääristely. Vaikka sinänsä olen itsekin sitä mieltä, että vaikkapa vihreissä on todella paljon porukkaa, joille maaseutu on pelkkä reservaatti. Mutta eihän se ole tietenkään koko totuus.

Itse arvostan poliitikkoja, jotka pystyvät myöntämään, että eivät tiedä kaikkea. Valitettavasti he ovat useammin hiljaa ja esillä ja äänessä ovat he, jotka pystyvät esittämään yksipuolisen näkemyksen vakuuttavasti. Ei ole ihme, vaikka todelliset tekijät eivät yleensä viitsi julkiseen politiikkaan lähteäkään. Jos tekee hommat kunnolla, työmäärä on valtava mutta välttämättä mitään tuloksia ei synny.

Sinänsä huvittavaa, että Turun telakan tapahtumien hoidolla minunkin arvostukseni saanut Jan Vapaavuori toteaa juuri tuossa vieressä sotesta: "Surullista - iso osa poliittista järjestelmää pelaa vain peliä". Eräänlainen pata kattilaa soimaa. Ellei Vapaavuori pelaa peliä, kuka sitten?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Suosittelen katsomaan tämän BBC:n dokumentin:

https://www.youtube.com/watch?v=VouaAz5mQAs

Tuo linkki vie neliosaisen sarjan viimeiseen osaan, joka käsittelee propagandaa poliittisten puolueiden palveluksessa (tai toisinpäin?) niinsanotuissa demokraattisissa yhteiskunnissa.

Teemana tuntuu olevan se, että jotta vasemmistolaiset puolueet voisivat tulla valituiksi, niiden pitää käytännössä luopua ideologiastaan. Sitten kysytään, mitä järkeä on tulla valituksi, jos ei silti voi toteuttaa ideologiaansa. Toisaalta kysytään, mitä hyötyä on ideologiasta, jos ei tule valituksi. Ja lopulta: Jos politiikassa on kyse vain markkinointiosaamiskilpailusta, niin miksei sitä jätetä kokonaan kaupallisten yritysten hoidettavaksi; sehän on niiden erityisosaamisalaa.

Tässä dokumentin kuvailu youtube-sivulla:

"This episode explains how politicians on the left, in both Britain and America, turned to the techniques developed by business to read and fulfil the inner desires of the self.

Both New Labour, under Tony Blair, and the Democrats, led by Bill Clinton, used the focus group, which had been invented by psychoanalysts, in order to regain power. They set out to mould their policies to people's inner desires and feelings, just as capitalism had learnt to do with products.

Out of this grew a new culture of public relations and marketing in politics, business and journalism. One of its stars in Britain was Matthew Freud who followed in the footsteps of his relation, Edward Bernays, the inventor of public relations in the 1920s.

The politicians believed they were creating a new and better form of democracy, one that truly responded to the inner feelings of individual. But what they didn't realise was that the aim of those who had originally created these techniques had not been to liberate the people but to develop a new way of controlling them."

Lopuksi vielä pari omaa raapustustani ajalta ennen kuin olin nähnyt tuota dokumenttia:

Yksipuoluejärjestelmä: Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue

Gallupdemokratia tuo virtuaalipuolueet

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi:

Sipilän lausunto, että vihervasemmisto haluaa kieltää metsänhakkuut kokonaan oli samanlaista trumppilaista "hevonpaskaa" mitä Trump laukoi varoitellessaan sosilismista ja että demokraatit haluavat ympäristöpaketillaan lopettaa USA:n lentoliikenteen ja energiatuotannon(!?!).

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos kommenteista!

Pienenä täydennyksenä todettakoon, että katsoin Tilastokeskuksen väestöennusteen avulla, millainen urakka työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin olisi ensi vaalikaudella. Koska työikäisen väestön odotetaan supistuvan, todennäköisesti noin 70 000 työpaikan lisäys nykytasosta riittäisi tavoitteen saavuttamiseen. Tuottavuuskehityksen jatkuessa hitaana tähän päästäisiin vaatimattomallakin talouskasvulla. Hyvinvointimme kannalta parempi olisi tuottavuuden nopeampi kasvu, vaikka työllisyysaste ehkä tuolloin vähän alhaisemmaksi jäisikin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset