Miksi kannatan perustuloa?

Entisenä työelämän tutkijana olen oppinut arvostamaan kaikenlaista työtä ja toimeliaisuutta. Kyse ei ole vain työn tuloksista, vaan myös siitä, miten työ muovaa tekijöitään ja saa heidät kokemaan itsensä arvokkaiksi yhteiskunnan jäseniksi. Oikeustajuni sanoo, ettei ketään pidä päästää nauttimaan toisten ponnisteluista antamatta itse mitään vastineeksi.

Argumentteja puolesta ja vastaan

Kaikille maksettavaa perustuloa perustellaan muun muassa sillä, että yhteiskunta joutuu joka tapauksessa pitämään huolen köyhimmistään. Tarvehankintainen tuki synnyttää valtavan byrokratian kansalaisten joutuessa jatkuvasti todistamaan tukitarpeensa ja viranomaisten joutuessa omalla puolellaan valvomaan, ettei kukaan käytä tukia väärin. Tarveharkinta synnyttää lisäksi tuloloukkuja lisätulojen pudottaessa tukia niin, ettei työn tekeminen välttämättä kannata. Jos tuki tulee automaattisesti eivätkä työtulot pienennä sitä, työnteko kannattaa aina. Lisäksi perustulo antaa ihmisille tilaa omistautua oikeasti tärkeinä pitämiinsä asioihin. Tällöin sen uskotaan vapauttavan yhteiskunnan käyttöön resursseja, jotka muutoin jäisivät löytämättä.

Perustuloa vastustetaan puolestaan ennen kaikkea siksi, että kaikille maksettuna se tulisi valtavan kalliiksi. Vaihtoehtoisesti tulo jouduttaisiin tinkimään niin pieneksi, ettei sillä kukaan enää pystyisi elämään. Lisäksi pelätään, että automaattisesti jokaisen tilille tuleva raha houkuttelisi joitakin ihmisiä jäämään aktiivisen työelämän ulkopuolelle ja joskus ehkä myös erilaisiin laittomiin puuhiin. Siten järjestelmä kasvattaisi sosiaalisen syrjäytymisen riskejä. Samalla työelämään osallistuviin ja veronsa maksaviin kansalaisiin kohdistuva huoltotaakka kasvaisi kohtuuttoman suureksi. Niinpä vaikka nykyisiä tukijärjestelmiä oltaisiin valmiit yksinkertaistamaan, tuet halutaan rajata edelleen vain niitä todella tarvitseviin. Lisäksi halutaan pitää kiinni tukien vastikkeellisuudesta eli siitä, että tukia maksaessaan yhteiskunta voi velvoittaa kansalaisia osallistumaan voimavarojensa mukaisesti työn hakemiseen tai muihin yhteistä hyvinvointia kasvattaviin toimintoihin.

Kyse on ennen kaikkea ihmisyyden kunnioittamisesta

Alussa kuvaamieni lähtökohtien perusteella minun voisi helposti kuvitella asettuvan kannattamaan ennemmin Kokoomuksen ja Keskustan suosimaa yleistukea kuin Vihreiden esittämää perustuloa. Asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksinkertainen. Osoittavathan perustulokokeilusta saadut ensimmäiset kokemukset sen, että saadulla rahalla ei ollut merkittäviä vaikutuksia ihmisten työnhakuaktiivisuuteen suuntaan tai toiseen. Sen sijaan ilman jatkuvaa viranomaisten kanssa käytävää kamppailua tilille joka kuukausi ennustettavasti tuleva rahasumma kohensi huomattavasti pitkään työttömänä olevien ihmisten elämisen laatua ja vaikutti myönteisesti myös heidän terveyteensä. Tämä käy ilmi esimerkiksi aihetta tutkineen Johanna Perkiön kirjoituksesta Helsingin Sanomissa (ks. linkki).

Siksi vanhanaikaisesta työetiikastani huolimatta olen alkanut pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että yhteiskunta sitoutuu maksamaan säännöllisesti elämiseen tarkoitetun vaatimattoman mutta ei-triviaalin summan jokaiselle kansalaiselle vain sillä perusteella, että he ovat ihmisiä.

Riittävätkö rahat?

Jos kaikille maksettavan perustulon korkea hinta hirvittää, kannattaa muistaa monien ihmisten saavan nyky-Suomessa sen verran tuloja, että he maksavat aika paljon saamaansa perustuloa isomman summan veroina takaisin yhteiskunnalle. Useimpien aktiiviväestöön kuuluvien ja varakkaiden kansalaisten kohdalla rahan turhan kierrättämisen voisikin välttää yksinkertaisesti sallimalla yhteiskunnan pienentää heidän veronpidätyksiään perustuloa vastaavalla summalla.

Perustulon ei tarvitse sulkea pois yhteiskunnan mahdollisuutta velvoittaa kansalaisiaan osallistumaan erilaisiin hyödyllisiin toimintoihin – kuten työikäisenä ja -kykyisenä aktiiviseen työnhakuun -, onhan meillä nykyisinkin esimerkiksi oppivelvollisuus, asevelvollisuus ja hätään joutuneiden ihmisten auttamisvelvollisuus. Mahdollisia sanktioita määrättäessä perustulo pitäisi kuitenkin jättää koskematta. Se tulisi mieltää automaattiseksi vähimmäisoikeudeksi, joka on kaikilla ihmisillä yksinkertaisesti sillä perusteella, että he ovat olemassa. Ainoan poikkeuksen muodostaisivat laitoksiin sijoitetut ihmiset, joiden tarpeista yhteiskunta huolehtii muilla tavoin.

Se toki kannattaa ottaa huomioon, että yhteiskunnan nykyisen suuruisten tulojen lisäksi kaikille maksama perustulo merkitsisi varsinkin velalla rahoitettuna sen verran suurta piristysruisketta taloudelle, että tuloksena olisi väistämättä suhdanteiden ylikuumeneminen. Siksi perustulon käyttöönotto voi onnistua kestävästi vain siten, että muiden tulojen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista jonkin verran pienenee. Myös kokonaisverorasitusta mitoitettaessa tulisi ottaa realistisesti huomioon perustulon vaatima rahoitus.

Järjestelmätasolla perustuloon siirtymisen ei siis tarvitsisi sen paremmin merkittävästi lisätä kuin vähentääkään suomalaisten käytettävissä olevia tuloja, vaikka ne rakentuisivat hieman eri tavalla. Mutta tuon siirtymän ansiosta olisimme paremmin valmistautuneita työelämässä tapahtuviin rakennemuutoksiin, jotka joka tapauksessa ovat edessämme.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu