AnttiJuhaniKasvio

USA:n ja Kiinan kallis nokittelu

Yhdysvallat nostaa maahansa tuotavien kiinalaistuotteiden tullit 10:stä 25 prosenttiin 1. maaliskuuta, elleivät maat pysty sitä ennen saavuttamaan sopua keskinäistä kauppaerimielisyyksistään. Osapuolten lähtökohdat ovat niin kaukana toisistaan, että ratkaisuun pääsy olisi iso yllätys. Mahdollisuuksien rajoissa ovat lähinnä sellaiset edistysaskelet, jotka antavat tilaisuuden vielä uuden lisäajan ottamiseen ilman kummankaan osapuolen kasvonmenetystä.

Maiden väliset suhteet ovat huonontuneet myös monin muin tavoin. Yhdysvallat syyttää kiinalaista telekommunikaatiojättiä Huaweita yritysvakoilusta ja salaoven avaamisesta kiinalaisviranomaisille yhtiön toimittamissa 5G-laitteistoissa. USA haluaa estää Kiinaa toteuttamasta kunnianhimoista Made in China 2025-teknologiaohjelmaansa rajoittamalla avainteknologioiden vientiä Kiinaan. Viime vuonna rajoitukset olivat vähällä johtaa maailman suurimpiin älypuhelinvalmistajiin kuuluvan ZTE:n toiminnan keskeytymiseen. Samaan aikaan Facebook on joutunut vetäytymään Kiinasta ja Apple on menettänyt rajusti markkinaosuuksiaan Kiinan markkinoilla.

Yhdysvallat pelkää Kiinan nousevan aikaa myöten sen tärkeimmäksi haastajaksi myös sotilaallisesti. Maat kiistelevät keskenään muun muassa Taiwanin asemasta ja Kiinan ulkopuolisten merialueiden hallinnasta. Vähän aikaa sitten sekä USA että Venäjä julistivat irroittautuvansa keskimatkan ydinaseiden kieltosopimuksesta ennen kaikkea sen vuoksi, ettei Kiina pääsisi hyötymään sopimuksen niille määräämistä rajoituksista.

Molemminpuolisen uhon keskellä unohtuu herkästi, kuinka riippuvaisiksi näiden maiden taloudet ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet toisistaan. Ja miten kalliiksi laskut voivat muodostua niiden välisten synergiaetujen purkautuessa.

Symbioosin kehittyminen

Maailmantalouden nousut ja laskut ovat seuranneet amerikkalaisten kotitalouksien kulutuskäyttäytymisen vaihteluja modernin massakulutusyhteiskunnan alkuajoista lähtien. Meidän vuosisadallamme uudeksi piirteeksi on kuitenkin tullut se, että kasvava osa tavallisten amerikkalaisten Walmarteistaan ostamista hyödykkeistä tulee Kiinasta. Kiinalaistuotteiden halvat hinnat ovat tehneet mahdolliseksi kulutuksen jatkuvan lisääntymisen siitä huolimatta, että superrikkaista poiketen keski- ja pienituloisten amerikkalaisten reaaliansiot ovat polkeneet jo vuosikymmenten ajan lähes paikallaan.

Samaan aikaan Kiinassa kommunistinen puolue on pitänyt sikäläisten teollisuustyöläisten palkkakehityksen kurissa niin, että Kiinan vientiteollisuus on pysynyt kilpailukykyisenä. Samalla leijonanosa tuloista on voitu käyttää eliittiryhmien kulutuksen ohella uutta kasvua tukeviin investointeihin, ja merkittävä osa vientiylijäämän tuottamista muhkeista valuuttavarannoista on sijoitettu amerikkalaisiin valtion velkakirjoihin. Tämä on pitänyt velkakirjoista maksettavat korot alhaisella tasolla, ja Yhdysvallat on voinut jatkaa velkavivun käyttämistä korkean taloudellisen aktiviteetin tason yllpitämiseen.

Yhdysvaltojen ja Kiinan taloudet ovat siten yhdessä muodostaneet muhkean kasvukoneen, joka on ohjannut nykymaailman kehitystä sekä hyvässä että pahassa. Hyvää on ollut vaurauden kasvu, kun taas kääntöpuolella ovat olleet vaurauden äärimmäisen epätasainen jakautuminen ja se tapa, jolla kasvu on kuormittanut sekä koneen rattaita pyörittäviä ihmisiä että meidän planeettaamme.

Kasvu leikkaa kiinni

Viime aikoina kasvukone on alkanut nikotella pahasti sekä Yhdysvaltojen että Kiinan päässä. Vaikka USA:n talous on vielä näennäisesti hyvässä iskussa, sitä on jouduttu kannattelemaan muun muassa epärealistisilla veronalennuksilla, ylipitkäksi venähtäneellä rahapoliittisella elvytyksellä, kasvua rajoittavien ympäristö- ja turvallisuussäädösten purkamisella, lisätyllä sotavarustelulla ja nyt vahvemman oikeuteen nojaavalla röyhkeällä kauppapoliittisten etujen tavoittelulla. Tämän politiikan ongelmana on se, että mitään näistä keinoista ei voida jatkaa rajattomiin, vaan jossakin vaiheessa markkinat lakkaavat uskomasta niiden tehoon. Tämä vaihe on todennäköisesti jo aika lähellä. Yksi osoitus tästä on tuore laskelma siitä, että ilman uutta kriisiäkin USA:n liittovaltio joutuu hankkimaan seuraavan kymmenen vuoden aikana 12 biljoonaa – siis tuhatta miljardia – dollaria uutta lainarahaa. Jos Kiina ei voi tai halua jatkossa enää ostaa uusia velkakirjoja entiseen tyyliin, kukaan ei tiedä mistä moinen raha voisi löytyä.

Kiinassa puolestaan ongelmiksi ovat nousseet ilman kauppasodan uhkaakin muun muassa investointien heikentyvät kasvuvaikutukset, työvoimaresurssien ehtyminen ja nopeasti pahenevat resurssi- ja ympäristöongelmat. Mukana on myös hallitsevan eliitin pelko oman valta-aseman säilymisestä maassa, jossa kansalaiset odottavat elintasonsa kohoavan jatkossakin samaan tahtiin kuin mihin he ovat aiempina vuosina tottuneet.

Kun Yhdysvallat ja Kiina näissä oloissa alkavat vähentää keskinäistä kauppaansa, vaikeuttaa muutoinkin toistensa taloudellista kehitystä ja kiihdyttää keskinäistä varustelukilpaansa, kummankin kasvu ja koko maailmantalouden kehitys kokevat todennäköisesti paljon isomman rysähdyksen kuin on tähän mennessä ennakoitu. Kahden supervallan keskinäinen nokittelu ei jää myöskään välttämättä vain kauppasodan asteelle, vaan jossakin vaiheessa joko Washingtonissa tai Pekingissä johto voi tuntea tarvetta lisätä kannatustaan myös sotilaallista voimaa näyttämällä.

Päiväuni

USA:n ja Kiinan välisen kauppasodan eteneminen seuraavaan vaiheeseen näyttää tällä hetkellä jo lähes väistämättömältä. Silti tekee mieli unelmoida vaihtoehdosta eli siitä, että järki voittaisi niin USA:n kuin Kiinankin päässä. Maat voisivat tunnustaa talouksiensa tosiasiallisen keskinäisriippuvuuden, ryhtyä toistensa vahingoittamisen sijasta kehittämään yhteistyötä keskenään sekä pyrkiä ohjaamaan tulevaa kehitystä molemmissa päissä niin sosiaalisesti, inhimillisesti kuin ekologisestikin oleellisesti tähänastista kestävämpiin suuntiin.

 Ikävä kyllä tämä ei taida olla se maailma, jossa moiset kehityskulut olisivat mahdollisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Minimipalkat kasvavat Kiinassa, eikä kommunistipuolue ole "pysäyttänyt" palkkojen kasvua. Nimenomaan viennistä hyvin suureksi osaksi vastaavissa FIE:ssä työläisten palkkataso on itärannikon suurkaupungeissa ja Beijingissä jo esimerkiksi Viroa huomattavasti korkeampi. Alueelliset palkkaerot toki ovat huomattavat.

Näen tätä kehitystä hieman lähempää kuin Kasvio.

Kannattaa lukea oheinen artikkeli. Se on täysin länsimaisen, paikalla toimivan yrityksen laatima. Se on toiminut Kiinassa vuodesta 1996 (tunnen perustajan, Chris Devonshire-Elliksen). Toimistoja on ympäri Aasiaa.

https://www.china-briefing.com/news/minimum-wages-...

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Toki palkat ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen merkittävästi Kiinassa, mutta kommunistinen puolue kontrolloi tiukasti ammattiyhdistysliikettä ja on jopa kieltänyt opiskelijoiden työläisten etujen puolustamiseksi perustamat marxilaiset yhdistykset. Tavoite on pitää työvoimakustannusten kehitys hallitsevan eliitin intressien kannalta tarkoituksenmukaisissa mittasuhteissa.

Viittaamasi sinänsä informatiivisen jutun kirjoittaja toteaa palkkojen kohoamisesta huolimatta, että "when other factors like productivity, infrastructure, transportation costs, and access to a massive domestic market are considered, China may still emerge as the more cost-efficient option compared to countries with lower statutory labor costs".

Kutakuinkin tällaisen tilanteen ylläpitäminen lienee myös kommunistisen puolueen tähtäimessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset