Elämme vaarallisia aikoja

Vaikka kuinka muuta toivoisi, maailmanpolitiikan tilanne näyttää muuttuvan viikko viikolta vaarallisemmaksi. Edes uuden suursodan syttymistä ei voida enää sulkea pois laskuista.

Donald Trumpin johtama Yhdysvallat ei halua luopua maailman johtavan supervallan asemasta, johon se nousi viimeistään  Neuvostoliiton hajottua. Nyt tämän aseman suurimmaksi uhkaajaksi on noussut Kiina, joka on talousmahtina jo etenemässä USA:n rinnalle ja ohitse ja joka vahvistuu koko ajan myös sotilaallisesti. USA:n nykyjohdon tavoitteena on hillitä Kiinan nousua ja siten varmistaa oman etulyöntiaseman säilyminen keinolla millä hyvänsä. Hätäisimpien mielestä USA:n on toimittava niin kauan kun siihen on vielä mahdollisuus.

Kiinan USA:n taholta saama kohtelu on osaltaan myötävaikuttanut siihen, että maassa neljä vuosikymmentä sitten aloitettu monissa suhteissa huikean tuloksellinen avautumisen ja uudistumisen politiikka on saanut väistyä Xi Jinpingin ajaman autoritaarisen nationalismin tieltä. Nykyisin Kiina pyrkii vahvistamaan asemiaan suurvaltana muun muassa ottamalla hallintaansa läheisiä merialueita, käyttämällä taloudellista valtaansa muiden maiden painostamiseen ja uusien liittolaissuhteiden rakentamiseen, modernisoimalla sotavoimiaan ja harjoittamalla taktista yhteistyötä Venäjän kanssa. Koska Kiina on kuitenkin vasta rakentamassa tulevia valta-asemiaan, se pyrkii toisin kuin Yhdysvallat voittamaan aikaa ja välttämään konflikteja ennen kuin asetelmat ovat muuttuneet sille edullisemmiksi.

Kauppasodan uuden eskaloitumisen kynnyksellä USA:n ja Kiinan väliset suhteet ovat monilta osin hyvin jännittyneet. Tilannetta ei helpota Huawein rahoitusjohtajan Weng Hua-Wein pidättäminen nöyryyttävästi samaan aikaan kun Xi Jinping neuvotteli Donald Trumpin kanssa Buenos Airesissa tilanteen rauhoittamisesta. USA:n toimeksiannosta Kanadassa toteutettu pidätysoperaatio voi muodostua seurauksiltaan vielä hyvinkin vakavaksi.

Venäjällä ei ole massiivista ydiniskuvoimaa lukuunottamatta muita resursseja, joilla se kykenisi tosissaan haastamaan USA:n ja Kiinan kaltaisia todellisia suurvaltoja. Toisaalta Kreml pystyy  ja on halukas tekemään monenlaista kiusaa muille maille, ja USA:n ja Kiinan keskittyminen toisiinsa antaa sille operatiivista liikkuma-alaa Euroopassa ja Lähi-idässä. Mutta myös tällä alueella Venäjä on opportunistinen toimija, joka pyrkii iskemään mieluiten silloin, kun mahdollinen vastustaja on heikoimmillaan.

Läntinen Eurooppa on näissä oloissa saanut havaita joutuvansa kantamaan päävastuun Venäjän kurissapitämisestä omalla alueellaan. Läntisen Euroopan maat ovatkin jo heränneet vahvistamaan puolustuskykyään, mutta kylmän sodan päättymisen jälkeisen alasajon jäljiltä riittävän valmiuden saavuttaminen vaatii aikaa. Tilannetta eivät helpota sen paremmin Britannian lähtö EU:sta kuin lisääntyvä poliittinen ja kulttuurinen sisäänpäinkääntyneisyys monissa Euroopan maissa. Venäjä on omalla trollauksellaan lietsonut kumpaakin.

Tällä hetkellä Ukraina, Itämeren alue ja Balkan lienevät ensisijaisia Kremlin kiikaroinnin kohteita. Kylmiltään Venäjä tuskin kuitenkaan haluaa lähteä liikkeelle. Sille sopisi paremmin kansainvälisen tilanteen kärjistyminen ensin jossakin muualla, jolloin Euroopassakin olisi helpompi operoida muiden kriisien varjossa.

Tilannetta ei lainkaan helpota se, että nykyisin liikkeellä olevat nationalistit ja itselleen parempia etuuksia vaativat eivät juurikaan enää muista niitä valtavia katastrofeja, joihin vastaavat käytösmallit johtivat viime vuosisadan suursodissa. Omia asemiaan vahtivat kansalliset poliittiset toimijat sysäävät puolestaan mieluiten ihmiskunnan isot yhteiset ongelmat – kuten etelän köyhyyden, väestönkasvun, resurssien niukentumisen ja luonnon tuhoutumisen – muiden vastuulle.

Voimme siten sanoa sytytyslangan palavan jo ilman että juuri kukaan edes yrittäisi repäistä sitä irti. Olisiko vastuullisemmin ajattelevien kansalaisten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden väliintulon paikka?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu