AnttiJuhaniKasvio

Liberaalista järjestyksestä kohti viidakon lakia

Hessenin tämänpäiväiset osavaltiovaalit voivat hyvin toimia kannustimena Angela Merkelin aikakauden päättymiselle, ja vähän myöhemmin brasilialaiset valinnevat äärioikeistolaisen Jair Bolsonaron presidentikseen.  Martin Wolf kantaa viikonvaihteen Financial Timesissa huolta siitä, kuinka äänestäjät kääntävät nykyisin vähän kaikkialla selkänsä liberaaleille eliiteille ja heidän puolustamalleen kansainväliselle järjestykselle.

Wolfin mukaan voimme olla ison historiallisen muutoksen kynnyksellä. Sen toteutuminen on kiinni siitä, miten vastuulliset päätöksentekijät reagoivat nykytilanteen esiin nostamiin haasteisiin (ks. linkki).

Oma vaistoni sanoo liberaalien eliittien todellisuudessa jo menettäneen pelin. Amerikkalaiset äänestäjät takaavat ehkä republikaanien enemmistön säilymisen ensi viikon välivaaleissa. Tämän jälkeen Trump voi erotuttaa Robert Muellerin ja ryhtyä rauhassa valmistautumaan vuoden 2020 vaaleihin. Läntisessä Euroopassa oikeistopopulistit voivat saada aikaan kunnon jytkyn ensi kevään europarlamentin vaaleissa. Niistä riippumattakin Vladimir Putinin Venäjälle voi löytyä EU:n jäsenmaiden keskuudesta Italian ja Unkarin lisäksi sen verran muitakin strategisia liittolaisia, ettei nykyisen pakote- ja puolustuspolitiikan jatkamiselle ole enää edellytyksiä.

Kaiken taustalla näyttää olevan kansalaisten keskuudessa eri puolilla maailmaa levinnyt käsitys siitä, että me olemme ajautumassa vääjäämättä kohti entistä vaikeampia aikoja. Toimintojemme aiheuttamia ympäristömuutoksia ei saada hallintaan, ja kilpailu niin maapallolta vielä löytyvistä luonnonvaroista kuin elintilastakin tulee kiristymään. Sadat miljoonat köyhän etelän asukkaat lähtevät kansainvaellukselle kohti pohjoista paremman elämän toivossa, ja vauraat maat sulkevat rajansa säilyttääkseen omat elämisen mahdollisuutensa edes jotakuinkin entisen kaltaisina.

Pohjimmaltaan kyse on olemassaolon taistelusta, jossa selviämisen keinot muuttuvat aste asteelta kovemmiksi. Kaikki poliittisen korrektisuuden vaatimukset ja puheet globaalista vastuusta tai kansainvälisestä solidaarisuudesta halutaan näissä oloissa unohtaa. Oman maan johtoon halutaan vahvoja miehiä – poikkeustapauksissa nainenkin voi kelvata -, jotka eivät liiemmin kysele toimiensa oikeutuksia, vaan ovat valmiit toimimaan juuri niin häikäilemättömästi kuin pärjääminen kaikkien sodassa kaikkia vastaan edellyttää.

Keskimatkan ydinohjusten rajoittamista koskevan sopimuksen romuttaminen on vain yksi askel tiellä kohti entistä vaarallisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi muuttuvaa maailmaa. USA:n määrätietoinen pyrkimys estää Kiinan nousu sen rinnalle ja ohi ei ehkä jää vain kauppasodan asteelle, eikä Kreml jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta vaikutusvaltansa laajentamiseen tarvittaessa myös sotilaallisia keinoja käyttäen. YK on menettänyt merkityksensä kansainvälisten ristiriitojen sääntelijänä turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden rutiininomaisesti käyttämien vetojen seurauksena, ja uuden suursodan syttymisen riskit ovat kasvaneet samaan tapaan kuin kahden edellisen maailmansodan kynnyksellä.

Toki ihmiskunta voi edetä vielä uuteen järkiintymisen vaiheeseen ja ryhtyä harjoittamaan jatkossa vastuullisempaa politiikkaa. Regressio on kuitenkin edennyt jo sen verran pitkälle, että käänteeseen tuskin päästään ilman kunnon ravistelua. Tässä vaiheessa voi vain toivoa, ettei tuo ravistelu tuota kohtuutonta määrää inhimillisiä kärsimyksiä tai tuhoa koko nykyistä sivilisaatiotamme. Se lienee joka tapauksessa selvää, että muutoksen toteuttamiseen tarvitaan kokonaan uudenlainen poliittisten johtajien sukupolvi. Muutoksen tarve koskee sekä nykyisiä autokraatteja että vanhoja liberaaleja eliittejä.

Odotuksessa on hyvä elää – ainakin silloin kun ei oikein muutakaan voi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kiitos tästä, hyvä kirjoitus. Liberalismista on tullut niin paha kirosana, että Euroopan parlamentin liberaaliryhmä ALDE kuulemma suunnittelee nimensä muuttamista.

https://www.politico.eu/article/emmanuel-macron-ma...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Toki ihmiskunta voi edetä vielä uuteen järkiintymisen vaiheeseen ja ryhtyä harjoittamaan jatkossa vastuullisempaa politiikkaa."

EU harjoittanut vastuutonta velkapolitiikkaa, suosinut veronkiertoa ja hallitsematonta maahanmuuttoa joten olisi korkea aika saada vastuullisuutta Eurooppaan.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Iso pyörä pyörii ilmeisen vääjäämättä siihen suuntaan, jota blogisti ounastelee:

"Regressio on kuitenkin edennyt jo sen verran pitkälle, että käänteeseen tuskin päästään ilman kunnon ravistelua. Tässä vaiheessa voi vain toivoa, ettei tuo ravistelu tuota kohtuutonta määrää inhimillisiä kärsimyksiä tai tuhoa koko nykyistä sivilisaatiotamme."

Väestönsä ja taloutensa puolesta massiivinen Kiina lisää koko ajan painetta kansainväliseen yhteisöön. Se lisää määrätietoisesti myös sotilaallista voimaansa ja samalla ottaa rauhanomaisen eleettömästi haltuunsa mitä erilaisimpia resursseja ympäri maailmaa.

Putinin Venäjä sekä Amerikan Yhdysvallat horjuvat kumpikin oman sisäisen kaaoksensa partaalla. Euroopan Unioni on hajoamassa, menettämässä kansalaisten luottamuksen ja käy globaalilla tasolla yhä marginaalisemmaksi toimijaksi. YK:n rooli on samalla merkityksettömällä tasolla kuin Kansainliitolla oli 1930-luvun lopulla.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Onko kyse siitä, että liberaalien äänestäjät lakkasivat äänestästä liberaaleja, vai että kovien arvojen kannattajat nukkuivat ja ovat nyt heränneet?

Mistä tämä muutos sai alkunsa? Saiko se alkunsa finanssikriisistä vai maahanmuuton lisääntymisestä?

Välillä mietin, että olisi tätä kehitystä nähty Euroopassa, jos maahanmuutto olisi ollut huomattavasti vähäisempää? Itse olen nähnyt, että maahanmuutolla talouseliitti on saanut työväestön ja syrjäytyneistön vastustuksen kohdistumaan taloudellisen eriarvoistumisen sijasta maahanmuuttoon.

Ja todellakin kiinnostaisi välillä kuulla niiden näkemyksiä ja kirjotuksia, joilla on jotain toivoakin huomisesta. Kaikilla näkyy olevan hinku vain huudella, kuinka toivottamalta huominen näyttää, kuten tämäkin blogaus. Tuomionpäivän pasuunat soivat, niistä ei näytä olevan pulaa.

Mitä implisiittisesti koitat lukijoillesi ehdottaa? Varustautumista sotaan ja selviytymiseen, vaiko kenties kivuttomasti järjestettyä itsemurhaa, jotta kärsimyksiltään säästyisivät?

Oletko, Antti, kokeillut rakentaa ehdotusta tai visiota, miten näistä ongelmista selvitään?

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Jos niitä kuuluisia juurisyitä etsii, sellaiseksi voisi tarjota 1700-luvun Euroopasta liikkeelle lähteneen valistuksen projektin epäonnistumisen. Ihmisten oletettiin pystyvän hallitsemaan järkensä voimalla maailmaa ja alistamaan sen palvelemaan omia tarpeitamme. Tuolloin ei osattu vielä arvata maailman loppuvan kesken paljon ennen kuin alamme tuntea itsemme kylläisiksi.

Mitäpä siihen muuta voisi tarjota vaihtoehdoksi kuin parempaa valistusta? Ja sen oppien mukaisesti kohtuullista elämää kaikille sopusoinnussa muun luonnon kanssa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset