Ken miekkaan tarttuu…
Onnen lahjat eivät jakaudu todellakaan tasaisesti tämän päivän maailmassa.
Riittävällä voimalla varustetut maat ja niiden eliitit edistävät – USA:n presidentti etunenässä – entistä röyhkeämmin vaurastumismahdollisuuksiaan kantamatta huolta köyhempien maiden kohtaloista tai luonnon säilymisestä. Joukkotuhoaseet ja yhä tehokkaammin varustetut perinteiset asevoimat ovat sitä varten, että heikommat pysyvät kurissa ja järjestyksessä. Jotkut läntisen Euroopan maat – Suomi mukaan luettuna – pyristelevät vielä vastaan, mutta oikeistopopulistit aikovat korjata tämän historiallisen jälkeenjääneisyyden.
Ulottuvuuden toisessa päässä Afrikka ei ole päässyt vielä alkuun omassa modernisaatiokehityksessään. Viime aikoina maanosa on kyllä alkanut toimia vauraammista maista tulevien sijoittajien temmellyskenttänä. Tulijat pyrkivät hyödyntämään maanosan luonnonrikkauksia ja voitontekomahdollisuuksia seurauksista välittämättä niin kauan kuin siihen on vielä mahdollisuus. Afrikan väestö kasvaa kuitenkin paljon maanosan taloudellista ja ekologista kantokykyä nopeammin. Ilmastonmuutoksen eteneminen, ympäristön kuormittuminen ja ekosysteemien tuhoutuminen kaventavat ihmisten toimeentulon edellytyksiä, eikä muualle pääse vauraiden maiden suljettua rajansa köyhemmistä maista tulevilta maahanmuuttajilta.
Käytännössä olemme lähettäneet Afrikan matkalle kohti ihmiskunnan historian pahinta väestöllistä, inhimillistä ja ekologista katastrofia. Prosessi on jo alkanut esimerkiksi Nigerissä, pohjois-Nigeriassa, Kongossa ja Sudanissa, missä eri väestöryhmät taistelevat keskenään jäljellä olevista elinmahdollisuuksista. Heidän alueellaan olevista rikkauksista kiinnostuneet ulkopuoliset tahot kasvattavat edelleen tuhoa aseistamalla keskenään taistelevia militioita. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa hädälle, josta afrikkalaiset joutuvat kärsimään muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana. Sitä odoteltaessa me vauraan maailman asukkaat opettelemme sulkemaan tällaiset ikävät asiat pois silmistämme sekä yritämme keskittyä oman hyvinvointimme kasvattamiseen.
Mutta voisiko historia edetä toisinkin?
Voimapolitiikka toimii vain silloin, kun oman maansa suuruutta ajavat johtajat uskaltautuvat testaamaan vastapuolten joustohalukkuutta. Vaikka joukkotuhoaseilla varustetut suurvallat välttävät ajautumista suoraan konfliktiin keskenään, sijaissotia käydään muun muassa Ukrainassa, Syyriassa ja Afganistanissa. Ei tarvita kovin paljoa, ennen kuin jokin paikallinen konflikti alkaa eskaloitua kiihtyvällä vauhdilla vetäen myös suurvallat vastakkain keskenään.
Moni kansainvälisen politiikan asiantuntija pitää USA:n ja Kiinan ajautumista jossakin vaiheessa sotaan keskenään todennäköisenä. Avoimeksi jätetään lähinnä se, milloin ja miten konflikti puhkeaa. Lisäksi suurvaltojen välinen ydinsota voi alkaa vahingossakin minä hetkenä hyvänsä pelkän virhehälytyksen tai vastapuolen liikkeiden väärän tulkinnan seurauksena.
Muotiin tulleen voimapolitiikan seurauksena voi siten olla se, että ainakin Nato-maiden, Kiinan ja Venäjän suurkaupungit, sotilaalliset laitokset ja keskeiset taloudelliset infrastruktuurit muuttuvat ennen pitkää raunioksi. Vielä henkiin jääneet joutuvat etsimään selviämiskeinoja ydinjäämien ja muiden sodan jälkien saastuttamissa ympäristöissä.
Afrikkakaan ei tulisi säästymään suursodan seurauksilta, vaan taisteluja tultaisiin varmasti käymään myös sen kamaralla muun muassa alueelta löytyvien arvokkaiden mineraalien vuoksi ja keskeisten liikenneväylien hallitsemiseksi. Totaalituhoilta maanosa kuitenkin luultavasti säästyisi, jos ydinsota ei hävitä kaikkea elämää maapallolta. Afrikka jäisi siten ehkä Etelä-Amerikan ohella maailman elinkelpoimmaksi maanosaksi. Se tulisi olemaan alue, jolta muualla elävät pyytävät apua ja johon kynnelle kykenevät pyrkivät, jos heidät sinne vain päästetään.
Tuon skenaarion toteutuessa voisi hyvin sanoa vauraampien maiden johtajille, että sitä saa mitä tilaa. Jälkiviisaudesta iloitsevia olisi kuitenkin ihan turha etsiä.
Kommentit (0)