AnttiJuhaniKasvio

Suurvallat ydinaseiden rajoitusjärjestelmän murentajina

Ensi perjantaina tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta päivästä, jolloin Irlannin aloitteesta valmisteltu maailmanlaajuinen ydinsulkusopimus valmistui ja se avattiin eri maiden allekirjoitettavaksi. Sopimus on tarjonnut hyvän perustan myöhemmille ponnistuksille ydinaseiden leviämisen ehkäisemiseksi. Viime aikoina kuitenkin sekä Venäjän että Yhdysvaltojen röyhkeät pyrkimykset oman erityisasemansa hyväksikäyttämiseen ovat vieneet tehokkaasti pohjaa tuolloin omaksutun järjestelmän legitimiteetiltä.

Ydinsulkusopimus

Kun Irlanti esitti vuonna 1961 YK:n yleiskokoukselle kansainvälistä sopimusta ydinaseiden hankkimisen tekemiseksi laittomaksi, ihmiskunnalla oli täysi syy pelätä totaalista ydinsotaa ja sen aiheuttamia valtavia tuhoja. Olihan Japaniin pudotettujen ydinpommien aikaansaama hävitys vielä suhteellisen tuoreena muistissa, ja niin USA kuin Neuvostoliitto kehittivät tuolloin kilvan sekä toinen toistaan tehokkaampia pommeja että niiden maaliin saattamiseksi tarvittavia ohjuksia, sukellusveneitä ja lentokoneita. Useilla muillakin mailla oli riittävät edellytykset niin ydinpommien valmistuksessa tarvittavien raaka-aineiden hankkimiseen kuin pommien ja niiden kuljettamisessa tarvittavien asejärjestelmien rakentamiseen.

Tuossa vaiheessa ei jaksettu enää uskoa siihen, että ydinaseista päästäisiin kokonaan eroon. Sitä kuitenkin pidettiin mahdollisena, että ydinaseiden valtava tuhovoima pakottaisi olemassaolevat ydinsuurvallat pidättymään hyökkäyksistä toisiaan vastaan. Jos suurvallat vielä malttaisivat olla uhkaamatta aseillaan ydinaseettomia maita eivätkä antaisi ydinaseita tai niihin liittyvää tietämystä liittolaisilleen, sienipilven uhka pystyttäisiin ehkä pitämään edes jollakin tavoin hallinnassa.

Geneven aseriisuntakonferenssissa  aloitetut sopimusneuvottelut onnistuivat niin, että itse sopimus saatiin allekirjoitusvalmiiksi 1.6. 1968 ja kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle annettiin tehtäväksi sen toteutumisen valvonta. Sittemmin lähes kaikki maailman maat ovat liittyneet ydinsulkusopimukseen. Aivan kokonaan silti ei ole pystytty estämään ydinaseiden leviämistä, vaan sopimuksen voimaantultua ainakin Intia, Pakistan, Etelä-Afrikka, Israel ja Pohjois-Korea ovat hankkineet itselleen ydinaseen ja useat muut – kuten Syyria, Libya ja Iran - ovat pyrkineet sellaisen kehittämiseen. Kehitystä on tapahtunut kuitenkin myös vastakkaiseen suuntaan. Kovan kansainvälisen painostuksen seurauksena Etelä-Afrikka suostui luopumaan omasta ydinaseestaan ennen apartheid-hallinnon päättymistä vuosina 1990-91, ja vähän myöhemmin Ukraina luopui alueelleen Neuvostoliiton hajottua jääneistä ydinaseista muiden luvattua taata maan koskemattomuuden.

Ydinaseiden leviämistä on torjuttu muun muassa painostamalla Muammar al-Kaddafin hallinto Libyassa luopumaan omista ydinasekehittelyistään. Israel on tuhonnut ilmahyökkäyksillään Syyrian ydinaselaitokset, ja kolme vuotta sitten saatiin aikaan Iranin ydinaseohjelman pysäyttämiseen tähtäävä kansainvälinen sopimus. Parhaillaan käydään kiivaita neuvotteluja Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamiseksi.

Suurvallat järjestelmän legitimiteetin murentajina

Viime aikoina Yhdysvallat on nostanut ison metelin Iranin ja Pohjois-Korean ydinasekaavailuista, jotka se uhkaa tehdä tyhjiksi keinolla millä hyvänsä.  Samalla kuitenkin sekä Yhdysvallat että Venäjä ovat ryhtyneet modernisoimaan omaa ydinaseistustaan. Erityisen aktiivinen tällä alueella on ollut Venäjä, joka on jo pitkään uhannut muita maita aseillaan ja joka on viime aikoina ryhtynyt hehkuttamaan myös uusia todellisia tai kuviteltuja superaseitaan.

Pelkän uhkailun lisäksi Venäjä on aiemman sitoumuksensa vastaisesti hyökännyt Ukrainaan ja anastanut siltä Krimin. Länsimaat käynnistivät ilmahyökkäykset Libyaan suhteellisen pian sen jälkeen kun maa oli luopunut ydinaseohjelmastaan, ja samassa rytäkässä maan diktaattori sai luopua hengestään. Nyt Yhdysvallat on sanoutunut irti Iranin kanssa tehdystä ydinasesopimuksesta. Pohjois-Korean kanssa presidentin mielentilasta riippuen USA joko neuvottelee niemimaan ydinaseriisunnasta tai uhkaa maan tyrannia Muammar al-Kaddafin kohtalolla.

Isoin ongelma on kuitenkin se, että niin Venäjä kuin Yhdysvallat ovat ryhtyneet ajamaan täysin häikäilemättä omia taloudellisia ja muita intressejään puhtaasti vahvemman oikeuteen perustuen. Molempien tärkeimpänä selkänojana on valtaisan ydinaseen takaama koskemattomuus.

Onko nykyoloissa mitään syytä ihmetellä, jos moni aiemmin ydinaseesta pidättäytyneen maan johtaja on alkanut harkita uudelleen kantaansa? Eivätkö sekä Donald Trump että Vladimir Putin ole tehneet täysin selväksi, että vain ydinaseella varustettu maa otetaan tosissaan ja että johtajien oma turvallisuus on oleellisimmin kiinni ohjusten laukaisunapin hallinnasta?

Olemme siis saapuneet uuden ja äärimmäisen vaarallisen ydinasevarustelukierteen kynnykselle. Ilman uuden maailmanlaajuisen ydinaseiden vastaisen liikkeen aktiivista toimintaa sitä tuskin saadaan pysäytettyä.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset