AnttiJuhaniKasvio

Presidentit jännityksen lientymisen tiellä

Olemme saaneet kokea tänä vuonna erilaisia kansainvälisiä jännitystiloja aivan riittävästi. Ensin tulivat päälle Pohjois-Korean kriisi ja USA:n mahdolliset sotilaalliset toimet alueella. Sitten seurasivat myrkytysyritys Britanniassa, diplomaattikarkoitukset, USA:n Venäjään kohdistamat uudet talouspakotteet, kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa ja lännen sen vastapainoksi toteuttama ohjusisku. Kaiken tämän keskellä Donald Trump vaihtoi turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajakseen pitkään sotilaallisia toimia Irania vastaan vaatineen John Boltonin.

Paradoksaalista kyllä USA:n ja Venäjän väliset suhteet näyttävät ajautuneen äärimmäisen huonoon jamaan, vaikka Yhdysvaltain presidenttinä on Venäjän aktiivisesti virkaan ajama Donald Trump ja vaikka Trump ei ole juurikaan välittänyt peitellä Putinia kohtaan tuntemaansa ihailua. Ihmiset ovat oikeasti pelänneet uuden suursodan voivan syttyä minä hetkenä hyvänsä.

Onko tilanne hieman rauhoittumassa?

Aivan viime aikoina monilta suunnilta on alkanut tulla merkkejä jännityksen lientymisen mahdollisuuksista. Etenkin Kiinan määrätietoinen painostus on saanut Pohjois-Korean diktaattorin muuttamaan strategiaansa niin, että USA:n ja Pohjois-Korean johtajien keskinäisen sättimisen ja aseiden kalistelun tilalle on tullut sarja diplomaattisia avauksia. Mitään konkreettisia tuloksia ei ole vielä saavutettu, mutta ainakin toivo on herännyt.

Syyriassa lännen ohjusisku näyttää jääneen ainutkertaiseksi tapahtumaksi. Venäjä ei selvästikään ole halunnut vastata siihen tavalla, joka voisi edelleen kärjistää konfliktia. Valintansa jälkeen John Bolton on alkanut hieman pehmentää sotaisia lausuntojaan, ja Donald Trumpilla on 12. toukokuuta saakka aikaa ratkaista, haluaako hän kaataa Iranin ydinohjelmaa koskevan sopimuksen vai antaako hän sen edelleen jatkua. Toistaiseksi tilanne on auki. Ukrainassa keskustellaan uusien kansainvälisten tarkkailijoiden lähettämisestä kiistanalaisille alueille, ja Donald Trump ja Vladimir Putin ovat sopineet pyrkivänsä tapaamaan toisensa lähiaikoina.

Mahdollisuuksia tilanteen jonkinasteiseen rauhoittumniseen siis on. Eri asia kuitenkin on, kykenevätkö USA:n ja Venäjän nykyiset johtajat käytännössä hyödyntämään ne.

Kaksitahoinen johtajaongelma

Yhdysvalloissa ongelmana on tunnetusti Donald Trumpin kykyjen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien täydellinen sopimattomuus johtavan suurvallan presidentin äärimmäisen vaativaan ja vastuulliseen tehtävään. Hän on tietämätön, äkkipikainen ja narsistinen luonne, joka itse kuvittelee olevansa yleisnero ja kykenevänsä ilman asiantuntevia avustajiakin tekemään kaikki hänen vastuulleen kuuluvat päätökset. Koska Trumpilla ei ole toiminnassaan mitään johdonmukaista linjaa, niin amerikkalaisten kuin ulkovaltojen edustajien on pakko arvailla, mitä hänen mielessään kulloinkin liikkuu. Tilannetta vaikeuttavat lukuisat henkilökohtaiset sotkut, jotka ohjaavat Trumpin huomion pois hänen varsinaisista virkatehtävistään.

Venäjän johtamisongelma on täysin erilainen, muttei välttämättä Yhdysvaltoja vähäisempi. Kokemuksensa, tietojensa ja oveluutensa puolesta Vladimir Putin liikkuu kokonaan omissa sfääreissään Trumpiin verrattuna.   Samalla Putin on kuitenkin myös äärimmäisen kovaotteinen ja häikäilemätön johtaja, joka käyttää valta-asemaansa estoitta oman ja lähipiirin rikastumisen välineenä. Valtakautensa pidentyessä Putin on linnoittautunut entistä tiiviimmin Kremlin palatseihin hautomaan maailmanvalloitussuunnitelmia ja vihaa niiden tiellä olevaa länttä kohtaan. Putin on myös luonut propagandakoneiston kansalaisille syöttämän rinnakkaistodellisuuden, jossa Venäjä ei koskaan syyllisty mihinkään, vaan kaikki paha on aina ja yksinomaisesti lännen juonittelujen tulosta.

Kansainvälisten suhteiden hoitamisen kannalta ongelmaksi on muodostunut se, ettei Putin suostu luopumaan rinnakkaistodellisuudestaan edes vakaviksi tarkoitetuissa keskusteluissa muiden maiden johtajien kanssa. Mikään varsinainen keskustelu ei ole mahdollista silloin, kun keskustelun toinen osapuoli pitäytyy vuoropuhelun sijasta pahanlaatuisen autistin tavoin horisemaan omaa tarinaansa. Juuri tällaisia ovat olleet esimerkiksi Saksan liittokanslerin kokemukset keskusteluyrityksistä Putinin kanssa.

Johtamistyylien vaarallinen yhdistelmä

Kahden suurvallan johtajaongelmia ja niiden keskinäisiä liittymiä voidaan havainnollistaa autourheiluun liittyvän vertauksen avulla. Vladimir Putin on taidoiltaan huippukuski, jonka auto ei pärjää ominaisuuksiltaan parhaille talleille. Putin on kuitenkin päättänyt vakaasti voittaa kisan, jonka vuoksi hän ajaa äärimmäisen suoraviivaisesti, koko ajan suuria riskejä ottaen ja olettaen automaattisesti toisten tarjoavan hänelle kulloinkin tarvittavan tilan.

Donald Trumpilla ei ole aiempaa ajokokemusta, mutta hän luulee olevansa synnynnäinen mestariajaja.  Aiemman lajin seurannan perusteella hän on oppinut ihailemaan Putinia, jota hän pitää tosi kovana kuskina. Trump saa alleen voittajaominaisuuksilla varustetun auton, mutta kisassa hän ajaa miten sattuu ja pyörähtelee valtoimenaan tietämättä, miten päin rattia milloinkin pitäisi kääntää.

Kuinka suuri on todennäköisyys, että tällaisilla ominaisuuksilla varustetut kuskit ajautuvat jossakin kisan vaiheessa törmäyskurssille keskenään? Suurpolitiikassa kuskien yrittäessä pitää huolta kansainvälisen jännityksen lientymisestä riskinä ei valitettavasti ole vain kisan keskeytyminen, vaan pahimmassa tapauksessa tuloksena voi olla koko meidän sivilisaatiomme tuhoutuminen.

Toisten vastuu kasvaa

Edellä kuvatuista syistä mihinkään todelliseen riskien vähentymiseen on vaikea uskoa niin kauan kun Donald Trump ja Vladimir Putin ovat maidensa johdossa. Mitään varsinaista muutosta ei tässä suhteessa ole näköpiirissä, onhan Trumpin ensimmäisestä presidenttikaudesta on kulunut vasta vajaa kolmannes ja Putin aloittaa seuraavan kuusivuotiskautensa toukokuussa. Siksi muiden suurten valtojen – kuten EU:n, Kiinan, Japanin ja Intian – johtajille ja YK:lle lankeaa lähivuosina tavallista suurempi vastuu kansainvälisen järjestyksen ylläpitämisestä ja esiin nousevien konfliktien ratkomisesta ennen kuin ne ehtivät kasvaa suurimittaisiksi yhteenotoiksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Luin pitkästä aikaa George Kennanin v. 1946 Moskovasta Washingtoniin lähettämän "The Long Telegram" -nimellä tunnetun kirjoituksen, jossa tuolloin Moskovassa jo pitkän rupeaman istunut Kennan kiteyttää näkemyksensä Neuvostoliitosta ja venäläisen valtaeliitiin asenteesta ja keinoista muun maailman terrorisoinnin suhteen.

Kovin samanlainen on nyky-Venäjän asenne ja keinovalikoima kuin 1930- ja -40 -luvun NL:ssa! Eli parhaita perinteitä Venäjän nykyinenkin valtaklikki hyödyntää.

https://nsarchive2.gwu.edu//coldwar/documents/epis...

Käyttäjän AbdullahNassir kuva
Abdullah Nassir

USA:laiset pankit tukivat Neuvostoliittoa ihan vallankumouksen alusta asti. USA:n tuki oli ratkaisevaa mm. siinä että valkoiset hävisivät punaisille Venäjän vallankumouksessa. Neuvostoliitto olisi kaatunut aika päiviä sitten ilman amerikkalaisen rahan,lääkkeiden,aseiden, teknologian ja tehtaiden kärräämistä kommunistien maanpäälliseen paratiisiin.
Asiaan voi perehtyä lukuisissa kirjoissa jotka on kirjoitettu aiheesta. En luettele niitä tässä.Etsikää itse.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Välien lähentyminen johtunee siitä, että sekä Trumpia että Putinia ympäröivät suurliikemiehet ovat panemassa riitelylle stopin. Kauppa ja investoinnit Venäjän ja lännen välillä ovat viime vuosina kasvaneet pakotteista huolimatta, mutta nyt alkaa tulla se raja vastaan, että riitelystä on kaikista suurimmille bisneksille oikeaa haittaa. Trump ja Putin ovat kaikesta huolimatta pragmaattisia johtajia, joita eivät mitkään ideologiat tai arvot ohjaa.

Sekä Yhdysvallat että Venäjä katkaisivat viime viikon alussa taloudellisten pakotteiden kierteen. Se on hyvä uutinen myös Fortumin kannalta.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Aivan varmasti molempien maiden elinkeinoelämän piirissä toivotaan suhteiden normalisoitumista. Trump on kuitenkin populistipoliitikko, jolle äänestäjien kannatus on maan talouden intressejä tärkeämpää valuuttaa. Lisäksi hän joutuu ottamaan huomioon myös turvallisuus- ja liittolaispolitiikan vaatimukset sekä hänen Venäjä-yhteyksiinsä kohdistuvat epäilyt.

Putiniin vaikuttaa vainoharhainen pelko Venäjän yrityksistä horjuttaa hänen valta-asemaansa. Maan sisäisessä propagandassa länsi on oiva syntipukki, jonka niskaan on kätevä kaataa vastuu kaikista kansalaisten kohtaamista ongelmista. Trumpin tavoin Putinkin joutuu kuuntelemaan omia kenraalejaan.

Eli ei romanssi välttämättä ala kukoistaa automaattisesti, vaikka nyt onkin vahvistettu Putinin tulo Washingtoniin.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Joudun korjaamaan edellistä kommenttia: Putinin Washingtonin vierailua ei ole vahvistettu siten kuin Yle päivällä uutisoi, vaan Kreml muistutti Washingtonia siitä että olisi kohta aika vahvistaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset