Kaksi tarinaa USA:n ja Venäjän suhteiden viimeaikaisesta kehityksestä
Vakiotarina
Donald Trump nousi USA:n presidentiksi Venäjän tuella. Ulkoministeriksi tuli Putinin tunteva Rex Tillerson ja turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajaksi niinikään Putinin tavannut Michael T. Flynn. Kremlissä iloittiin vaalituloksesta ja odotettiin talouspakotteiden pikaista purkua.
Kaikki USA:ssa eivät kuitenkaan olleet yhtä ihastuneita Putiniin, vaan sekä kongressi että erikoissyyttäjä alkoivat tutkia Venäjän toimia. Ulkopolitiikan realiteetit asettivat Yhdysvallat ja Venäjän vastakkain useissa asiakysymyksissä, ja presidenttikin joutui nahkansa pelastamiseksi pysyttelemään ruodussa. Turvallisuusneuvonantaja sai lähteä vain parin viikon kuluttua, ja niin ulko- kuin puolustusministerikin vakuuttivat eurooppalaisille kumppaneille USA:n pysyvän perinteisillä linjoillaan.
Kremlin mediat ovat Trumpin valinnan synnyttämän alkuinnostuksen laannuttua alkaneet suhtautua Yhdysvaltoihin yhtä kriittisesti kuin kylmän sodan aikoina. USA ei ole lopettanut vaan päinvastoin kiristänyt Venäjän vastaisia talouspakotteita, ja USA:n uudistettu turvallisuusdoktriini nimeää Venäjän ja Kiinan selkeästi maan päävastustajiksi.
Viime aikoina välit ovat huonontuneet entisestään USA:n ja Venäjän operoidessa Syyriassa ampumaetäisyydellä toisistaan. Maiden sotilaskoneet lentävät siipiä hipoen Mustalla merellä ja Itämeren alueella, ja Venäjä on auttanut Pohjois-Korean tyrannia uhkaamaan ydinaseillaan Yhdysvaltoja. Pari viikkoa sitten Putin esitteli dramaattisia videoita siitä, kuinka maan uudet superaseet iskevät suoraan kohti Floridaa.
Rex Tillersonista Putinilta saatuine kunniamerkkeineen ei ole tällaisessa tilanteessa paljoakaan hyötyä. Niinpä hän on saanut tehdä tilaa haukkana tunnetulle Mike Pompeolle, ja maiden välien kiristyminen jatkuu edelleen. Itse asiassa maat eivät ole olleet näin lähellä sotatilaa kertaakaan Kuuban kriisin jälkeen.
Vaihtoehtoinen versio
Donald Trump otettiin Venäjän turvallisuuspalvelujen projektiksi jo kauan ennen presidenttiehdokkaaksi ryhtymistä. Hänen vaalikampanjansa puolesta työskenneltiin aktiivisesti, ja alkuvaiheessa tavoitteena oli päästä irti pakotteista sekä saada amerikkalaisten energiayhtiöiden tietotaito ja pääomavarat käyttöön Siperian luonnonvarojen hyödyntämisessä. Aikaa myöten Venäjän ja USA:n toivottiin lisäävään yhteistyötään myös turvallisuuspolitiikassa sekä nousevaa Kiinaa vastaan että kolmannen maailman köyhien synnyttämien muuttopaineiden ja terroriuhkien torjumiseksi.
Trumpiin kohdistuvien epäilysten vuoksi Venäjällä kuitenkin muutettiin äänilajia. Välejä Kiinaankaan ei haluttu vaarantaa, vaan maiden välistä talousyhteistyötä ja toimien koordinointia YK:n turvallisuusneuvostossa haluttiin päinvastoin edelleen vahvistaa.
USA:sta medioissa luotu viholliskuva tukee presidentti Putinin valta-asemaa Venäjällä. Yhdysvalloissa puolestaan republikaanit ovat päättäneet lopettaa kongressin Venäjä-tutkinnat, koska neljäntoista kuukauden työskentelyn jälkeen ei ole löydetty todisteita yhteistyöstä venäläisten kanssa. Tämä helpottaa presidentin toimintamahdollisuuksia, ja jatkossa USA:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka on muutoinkin entistä suoremmin presidentin yksin johdettavissa. Uudet kauppapoliittiset toimet ajavat USA:n ja Kiinan tähänastista jyrkemmin toisiaan vastaan.
Jos näissä oloissa puhkeaa iso kansainvälinen kriisi ja johtavat sotilasmahdit ryhtyvät strategiseen shakkipeliin keskenään, USA:n ja Venäjän johtajat voivat vallitsevista odotuksista poiketen pyrkiä kaikin keinoin välttämään maidensa joutumista toisiaan vastaan. Kumpikaan ei halua, että savun laskeuduttua Kiina pääsisi poimimaan hedelmät. Eli voimme päästä todistamaan Hitlerin ja Stalinin aikanaan solmiman Ribbentrop-sopimuksen nykyaikaista versiota.
USA:n kannalta olisi tietenkin ikävää, jos Eurooppa jäisi touhussa jalkoihin. Toisaalta jos USA ja Venäjä kykenevät jatkossa puolustamaan ydinaseineen valkoisen miehen ylivaltaa Kiinaa, etelän barbaarien rynnistystä ja liberaalien edustamaa kulttuurista rappiota vastaan, uhraus kannattaa ehkä tehdäkin. Sitä paitsi onhan eurooppalaisilla vielä mahdollisuus liittyä samaan rintamaan Marine le Penin, Viktor Orbánin ja Matteo Salvinin kaltaisten Putinin ja Trumpin tavoin ajattelevien poliitikkojen johdolla. Steve Bannon tuli vähän aikaa sitten Eurooppaan rakentamaan juuri tuonkaltaista äärioikeistolaista rintamaa. Kremlhän on jo pitkään tukenut sekä henkisesti että taloudellisesti samoja tahoja.
Donald Trump riemuitsee kongressin tutkintojen lopettamisen todistaneen lopullisesti, että ”there was no collusion”. Oikeampi tulkinta voi olla, että ”from now on there is nothing but collusion”.
Itse ajattelen olevan kaksi muuta todellisuutta olemassa. Voidaan tehdä kahden tason tarkastelua kansainvälisen tilanteen kriisiytymiseen liittyen. Arvioida yksittäisiä tapahtumia. Tarkastella Venäjän ja yksittäisten länsimaiden kahden välisiä suhteita. Suhteita heikentäviä säröjä, mitkä liittyvät aina yksittäiseen asiakysymykseen. Toinen vaihtoehto on tarkastella kokonaisuutta.
Venäjän strategia on hajota ja hallitse. Aluksi Kremlin pyrkimyksenä oli saavuttaa itselleen hyötyjä esim. yksittäisten EU-maiden kanssa mm. talouskysymyksissä. Jo pitkään Venäjällä on ollut käytössä taktiikka, että harjoitetaan hajota ja hallitse toimintaperiaatetta aggressiivisesti eli konfliktinomaisesti yksittäisten maiden kanssa. Kun konfliktit synnytettään yksittäisen maiden kanssa, länsimaat eivät saa yhteisrintamaa syntymään. Mielestäni ei ole kysymys suhteiden heikentymisestä, vaan systemaattisesta sodankäynnistä länsimaita vastaan. Tästä huolimatta länsimaissa asiaa ei ymmärretä tai muutoin ollaan kyvyttömiä tehokkaaseen vastatoimintaan.
Ukrainan kysymyksessä saatiin Venäjän kanssa sopimus aikaiseksi, mutta ei huolehdittu sen toimeenpanosta pakotetoimia kiristämällä tilanteessa, missä Venäjä ei sopimusta ole noudattanut. Itse aluksi etukäteen ennustelin seurausta ja sen jälkeen ihmettelin länsimaiden politiikan muuttumista heti Minskin II sopimuksen solmimisen aikoihin. On hyvä, jos Niinistö yrittää pitää ikkunaa auki keskusteluille Venäjän kanssa, mutta samaan aikaan olisi pitänyt olla valmis käyttämään niitä aseita, mitä esim. EU:lla on käytettävissään.
Mielestäni lännessä ei tulisi olla huolissaan siitä, tukeeko vaikkapa pakotteiden kiristäminen Putinia, kuten hänen pärjääåmistään vaaleissa. Ei myöskään olla huolissaan siitä, heikentääkö pakotteiden kiristäminen suhteita ja samalla Ukrainan sopimuksen toimeen panemista. Mielistelemällä ei synny tuloksia.
Infosodalla ja pyrkimällä monin muin tavoin vaikuttamaan länsimaissa vaalien lopputulokseen, on Kreml jo saavuttanut tilanteen, että pakoterintama vuotaisi joka tapauksessa liikaa. Aina jokin yksittäinen maa pystyy kaatamaan yhteisrintaman syntymisen. Esimerkiksi Trump tekee kaiken aikaa päätöksiä, millä USA pidetään heikkona. Samoin EU:ssa on jäsenmaita, mitkä pystyvät torppaamaan Venäjälle ikävät asiat.
Mitä muuta mahdollisuutta Kreml-mielisillä mailla enää edes on, jos on Venäjältä saanut tukea. Riippumattomaan päätöksentekoon ei ole enää mahdollisuutta Venäjää koskevissa päätöksissä. Vaikka suoraa kontaktia ei olisi vaaleissa ollutkaan, Kremlin epävirallinenkin apu vaaleissa heikentää mahdollisuutta riippumattomaan päätöksentekoon. Voi käydä kuin Jäätteenmäelle. Vaikka ei apua olisi pyytänytkään, sen vastaan ottaminen ja hyödyntäminen vaalissa voi aiheuttaa jälkikäteen ongelmia.
Mitä länsimaiden pitäisi ymmärtää. Pidemmällä tähtäimellä vain sillä on merkitystä, että Venäjällä tapahtuu nykyisen järjestelmän kaatuminen ja sitä kautta maan normalisoituminen ja demokratiosoituminen. Mielestäni se voi tapahtua vain uuden vallankeikautuksen avulla, sillä nykyjärjestelmä on jo juurtunut. Kansan suuri enemmistö on saatava nousemaan nykysysteemiä vastaan. Sellainen ajattelu, että tehdään sellaisen totalitarismin (Venäjä) kanssa yhteistyötä, mikä käy sotaa itseä vastaan, johtaa oman järjestelmän (demokratia) häviämiseen.
Tämä on yksi Trumpiin liittyvä näkökulma hänen toimintaansa liittyen ja vaikutuksesta kv-tilanteeseen. Edes se, että Venäjällä järjestetään ensimmäistä kertaa rehelliset vaalit, ei lohduta. 70% kannatuksella vaalivilppiin ei ole tarvetta, minkä lännen vaalitarkkailijat käyvät vahvistamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän saarto ajaa sen lähemmäksi Kiinaa ja Intiaa. En ole vakuuttunut, että tämä linja on lopultakaan paras lännen kannalta.
On muistettava, että yhtä paljon kuin Kiina tarvitsee lännen markkinoita, se tarvitsee raaka-aineita ja tilaa sekä töitä 1400 miljoonalle. Venäjän merkitys ei ole mitätön Kiinalle tässä mielessä. Kiinassa mietitään asioita 100 vuotta eteenpäin. Lännessä vuosi kerrallaan.
Venäjän toimet Ukrainassa ovat toki laittomia ja osoittavat halua ratkoa venäläisen vähemmistön asioita väkivallalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommenteista!
Ainakin siinä suhteessa USA:n ja Venäjän tyylit lähestyvät toisiaan, että USA:n uusi ulkoministeri arvostaa Kremlin tapaan enemmän voimaa ja häikäilemättömiä otteita kuin normaalien kansainvälisten pelisääntöjen noudattamista.
Kreml listii ihmisiä ympäri maailmaa vedoten siihen, että muutkin tekevät samoin. Mike Pompeo on puolestaan hellinyt ajatusta, että Pohjois-Korean tyrannille sattuisi jotakin ja CIA:lla epäiltäisiin olevan tekemistä asian kanssa.
Steve Bannonin ja Mike Pompeon sanotaan olevan ystäviä – tai ainakin olleen ennen Fire and Fury -kirjan ilmestymistä.
Ilmoita asiaton viesti