Kaksi tarinaa USA:n ja Venäjän suhteiden viimeaikaisesta kehityksestä

Vakiotarina

Donald Trump nousi USA:n presidentiksi Venäjän tuella. Ulkoministeriksi tuli Putinin tunteva Rex Tillerson ja turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajaksi niinikään Putinin tavannut Michael T. Flynn. Kremlissä iloittiin vaalituloksesta ja odotettiin talouspakotteiden pikaista purkua.

Kaikki USA:ssa eivät kuitenkaan olleet yhtä ihastuneita Putiniin, vaan sekä kongressi että erikoissyyttäjä alkoivat tutkia Venäjän toimia. Ulkopolitiikan realiteetit asettivat Yhdysvallat ja Venäjän vastakkain useissa asiakysymyksissä, ja presidenttikin joutui nahkansa pelastamiseksi pysyttelemään ruodussa. Turvallisuusneuvonantaja sai lähteä vain parin viikon kuluttua, ja niin ulko- kuin puolustusministerikin vakuuttivat eurooppalaisille kumppaneille USA:n pysyvän perinteisillä linjoillaan.

Kremlin mediat ovat Trumpin valinnan synnyttämän alkuinnostuksen laannuttua alkaneet suhtautua Yhdysvaltoihin yhtä kriittisesti kuin kylmän sodan aikoina. USA ei ole lopettanut vaan päinvastoin kiristänyt Venäjän vastaisia talouspakotteita, ja USA:n uudistettu turvallisuusdoktriini nimeää Venäjän ja Kiinan selkeästi maan päävastustajiksi.

Viime aikoina välit ovat huonontuneet entisestään USA:n ja Venäjän operoidessa Syyriassa ampumaetäisyydellä toisistaan. Maiden sotilaskoneet lentävät siipiä hipoen Mustalla merellä ja Itämeren alueella, ja Venäjä on auttanut Pohjois-Korean tyrannia uhkaamaan ydinaseillaan Yhdysvaltoja. Pari viikkoa sitten Putin esitteli dramaattisia videoita siitä, kuinka maan uudet superaseet iskevät suoraan kohti Floridaa.

Rex Tillersonista Putinilta saatuine kunniamerkkeineen ei ole tällaisessa tilanteessa paljoakaan hyötyä. Niinpä hän on saanut tehdä tilaa haukkana tunnetulle Mike Pompeolle, ja maiden välien kiristyminen jatkuu edelleen. Itse asiassa maat eivät ole olleet näin lähellä sotatilaa kertaakaan Kuuban kriisin jälkeen.

Vaihtoehtoinen versio

Donald Trump otettiin Venäjän turvallisuuspalvelujen projektiksi jo kauan ennen presidenttiehdokkaaksi ryhtymistä. Hänen vaalikampanjansa puolesta työskenneltiin aktiivisesti, ja alkuvaiheessa tavoitteena oli päästä irti pakotteista sekä saada amerikkalaisten energiayhtiöiden tietotaito ja pääomavarat käyttöön Siperian luonnonvarojen hyödyntämisessä. Aikaa myöten Venäjän ja USA:n toivottiin lisäävään yhteistyötään myös turvallisuuspolitiikassa sekä nousevaa Kiinaa vastaan että kolmannen maailman köyhien synnyttämien muuttopaineiden ja terroriuhkien torjumiseksi.

Trumpiin kohdistuvien epäilysten vuoksi Venäjällä kuitenkin muutettiin äänilajia. Välejä Kiinaankaan ei haluttu vaarantaa, vaan maiden välistä talousyhteistyötä ja toimien koordinointia YK:n turvallisuusneuvostossa haluttiin päinvastoin edelleen vahvistaa.

USA:sta medioissa luotu viholliskuva tukee presidentti Putinin valta-asemaa Venäjällä. Yhdysvalloissa puolestaan republikaanit ovat päättäneet lopettaa kongressin Venäjä-tutkinnat, koska neljäntoista kuukauden työskentelyn jälkeen ei ole löydetty todisteita yhteistyöstä venäläisten kanssa. Tämä helpottaa presidentin toimintamahdollisuuksia, ja jatkossa USA:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka on muutoinkin entistä suoremmin presidentin yksin johdettavissa. Uudet kauppapoliittiset toimet ajavat USA:n ja Kiinan tähänastista jyrkemmin toisiaan vastaan.

Jos näissä oloissa puhkeaa iso kansainvälinen kriisi ja johtavat sotilasmahdit ryhtyvät strategiseen shakkipeliin keskenään, USA:n ja Venäjän johtajat voivat vallitsevista odotuksista poiketen pyrkiä kaikin keinoin välttämään maidensa joutumista toisiaan vastaan. Kumpikaan ei halua, että savun laskeuduttua Kiina pääsisi poimimaan hedelmät. Eli voimme päästä todistamaan Hitlerin ja Stalinin aikanaan solmiman Ribbentrop-sopimuksen nykyaikaista versiota.

USA:n kannalta olisi tietenkin ikävää, jos Eurooppa jäisi touhussa jalkoihin. Toisaalta jos USA ja Venäjä kykenevät jatkossa puolustamaan ydinaseineen valkoisen miehen ylivaltaa Kiinaa, etelän barbaarien rynnistystä ja liberaalien edustamaa kulttuurista rappiota vastaan, uhraus kannattaa ehkä tehdäkin. Sitä paitsi onhan eurooppalaisilla vielä mahdollisuus liittyä samaan rintamaan Marine le Penin, Viktor Orbánin ja Matteo Salvinin kaltaisten Putinin ja Trumpin tavoin ajattelevien poliitikkojen johdolla. Steve Bannon tuli vähän aikaa sitten Eurooppaan rakentamaan juuri tuonkaltaista äärioikeistolaista rintamaa. Kremlhän on jo pitkään tukenut sekä henkisesti että taloudellisesti samoja tahoja.

Donald Trump riemuitsee kongressin tutkintojen lopettamisen todistaneen lopullisesti, että ”there was no collusion”. Oikeampi tulkinta voi olla, että ”from now on there is nothing but collusion”.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu