AnttiJuhaniKasvio

Korea, Trump ja Putin

Etelä- ja Pohjois-Korean edustajien tapaaminen on synnyttänyt toivon niemimaan akuutin kriisin rauhanomaisesta ratkeamisesta. Epävarmuustekijöitä on toki vielä paljon ja sotilaallisen konfliktin riski on edelleen suuri. Tapahtumaketju valaisee kuitenkin hyvin sitä, millaista haittaa kahden suurvallan – Yhdysvaltojen ja Venäjän –  nykyisten johtajien käyttäytyminen aiheuttaa sekä heidän kotimailleen että koko muulle maailmalle.

Korea

Pohjois-Korean ydinasehanke alkoi jo vuosikymmeniä sitten. Eteneminen ei ole ollut tasaista, vaan maan diktaattorit ovat käyttäneet ohjelmaa välineenä etuuksien kiristämiseksi muilta mailta. Aika ajoin johto on keskeyttänyt hankkeensa vain käynnistääkseen sen hetken kuluttua uudelleen seuraavien myönnytysten toivossa.

Siksi tietoon Pohjois-Korean valmiudesta keskustella ydinaseohjelmansa lopettamisesta on nytkin suhtauduttava varauksella. Kyse voi hyvin olla vain taktisesta yrityksestä voittaa aikaa ja lyödä kiilaa USA:n, Etelä-Korean ja Kiinan välille. Mutta parhaassa tapauksessa ydinaseista vapautumisen ohella nyt on avautunut jopa Koreiden rauhanomaisen yhdistymisen näköala. Vakautta arvostava Kiina on ehkä valmis hyväksymään tällaisen ratkaisun, jos yhdistymisen uskotaan vähentävän jännitystä sen lähialueella ja jos yhdistyminen ei johda maan ajautumiseen USA:n etupiiriin.

Sovun syntyessä Yhdysvaltojen ei tarvitsisi enää pelätä Pohjois-Korean diktaattorin käynnistämää ydinhyökkäystä sitä itseään tai läheisiä liittolaisia vastaan. Yhdysvaltain puolustusvoimien ei myöskään tarvitsisi sitoa merkittävää osaa resursseistaan ja tarkkaavaisuudestaan alueelle, jolloin voimavaroja voitaisiin ohjata muille näyttämöille.

Toisaalta juuri tuollaisten seikkojen vuoksi Kreml ei erityisemmin iloitse jännityksen lientymisestä Koreoiden niemimaalla. Kremlhän käyttää hyväkseen kaikki mahdollisuudet kiusan tekemiseen Yhdysvalloille, ja USA:n asevoimien huomion sitominen Korean niemimaalle on lisännyt Venäjän operatiivista liikkumavaraa Euroopassa. Siksi Kreml on todennäköisesti auttanut Pohjois-Korean tyrannia ydinaseohjelman eteenpäinviemisessä ja toivoo hänen ylläpitävän uhkaa tulevaisuudessakin.

Ensimmäisissä kommenteissaan Donald Trump suhtautui varovaisen myönteisesti uutisiin Pohjois-Korean ydinaseriisunnan mahdollisuuksista. Maan ulkoministeriö ilmoitti kuitenkin samaan aikaan saaneensa uusia todisteita Kim Jong-unin osuudesta hänen velipuolensa taannoisen tappokäskyn antamiseen, ja tähän vedoten Yhdysvaltain johto päätti uusista Pohjois-Koreaan kohdistuvista sanktioista.

Vaikuttaa siten siltä, että Trump haluaa pelkästään oman imagonsa vahvistamiseksi pitää yllä tiukkaa linjaa Pohjois-Korean suuntaan. Samalla hän tekee ison palveluksen venäläiselle virkaveljelleen - oman maan kansallisten etujen kustannuksella.

Vaaralliset suurvaltajohtajat

Viimeisen runsaan vuoden aikana olemme tottuneet päivittelemään Donald Trumpin hallinnon kaoottisuutta, presidentin tietämättömyyttä ja hänen suunnatonta omahyväisyyttään. Trump on myös osoittanut tuntevansa suurta vetoa muiden maiden autokraattisia johtajia kohtaan, eikä hän ole suostunut tekemään selvää pesäeroa Yhdysvaltoja peittelemättä vihaavaan Vladimir Putiniin. Tilanne ei ole parantunut ajan kuluessa, vaan Trumpin toiminta on muuttunut mikä mahdollista entistä kaoottisemmaksi. Avustajat presidentin ympäriltä kaikkoavat vauhdilla, ja myös kongressin republikaanien on yhä vaikeampi ymmärtää presidenttinsä aivoituksia.

Samaan aikaan Venäjän presidentti piirtyy maailman silmissä kovaotteisena ja taitavana johtajana, joka vetää amerikkalaista kollegaansa kuin pässiä narusta ja ehkä kykenee kiristämäänkin tätä kompromettoivilla tiedoilla miehen toilailuista. Kansainvälisessä politiikassa Putin on saanut Venäjän näyttämään todellista ominaispainoaan suuremmalta, kun taas Yhdysvallat on mahtavuudestaan huolimatta jäänyt monin paikoin sivustakatsojan rooliin.

Ihailuun ei kuitenkaan ole aihetta, sillä juuri Putinin johdolla Venäjä on muodostunut nykyajan maailmanpolitiikan pahimmaksi häiriköksi. Maa on keskittynyt oman yhteiskuntansa kuntoonsaattamisen sijasta armeijan ja turvallisuuspalvelujensa vahvistamiseen. Asevoimia on käytetty naapurimaihin tunkeutumiseen, ja vähän aikaa sitten Putin yltyi Kim Jong-unin tapaan uhkailemaan muuta maailmaa uusilla superaseillaan. Varustautumisellaan ja uhkaavalla käyttäytymisellään Venäjä pakottaa muutkin maat uuteen varustelukierteeseen. Tämä kasvattaa sodan vaaraa ja imee resursseja tähdellisemmistä kohteista, joita kyllä löytyy nykyään aivan riittävästi.

Venäjän toimintamalliin kuuluu äärimmäinen häikäilemättömyys ja välinpitämättömyys kansainvälisen kanssakäymisen pelisäännöistä. Kuvaavia ovat esimerkiksi Venäjän antama tuki Kim Jong-unin ja Bashar al-Assadin kaltaisille verisille tyranneille, Venäjän omien joukkojen syyllistyminen vakaviin sotarikoksiin muun muassa Syyriassa ja Ukrainassa, toistuva ja laajamittainen sekaantuminen länsimaissa toimitettuihin valtiollisiin vaaleihin, valtion organisoimat tietoverkkomurrot ulkomailla sekä salamurhat, jonka yrityksestä oli todennäköisesti kyse myös äskettäisessä venäläisen ex-agentin ja tämän tyttären äkkisairastumisessa Englannissa.

Entä tästä eteenpäin?

Oltuaan pitkään vallassa Putin näkee itsensä Venäjän luonnollisena johtajana, jonka ei tarvitse enää hakea oikeutusta asemalleen mistään tai keneltäkään. Samalla hän vaalii suurvaltaunelmiaan ilman että kukaan hovista uskaltaa kyseenalaistaa hänen arvioitaan. Taustalla vaanii kuitenkin myös lisääntyvä pelko hallitsijaa vastaan suunnatuista salaliitoista – joiden hän uskoo voivan lähteä liikkeelle yhtä hyvin lähipiiristä kuin ulkovaltojen masinoimanakin.

Siten uudelle presidenttikaudelle siirtyessään Putin tulee todennäköisesti olemaan entistä vaarallisempi. Tilannetta ei helpota se, että hänellä on suurvaltapoliittisena vastinparinaan huonoin kuviteltavissa oleva presidentti. Pohjois-Korean ydinaseongelman sitkeys on vain yksi esimerkki siitä, miten hankalaa maailman ongelmien ratkominen on yleensäkin tämän kaksikon ollessa vallassa.

Yhdysvalloissa osaratkaisu voi syntyä jo kahdeksan kuukauden kuluttua pidettävissä välivaaleissa, jos ne johtavat Trumpin kannattajien asemien selvään heikentymiseen. Presidentinvaalit tulevat kaksi vuotta myöhemmin, ja niissä sentään on Venäjän tilanteesta poiketen kyse todellisesta valinnasta. Toki Trumpin valtakausi voi päättyä nopeamminkin, jos kongressi päättää panna miehen viralta.

Venäjän tilannetta vaikeuttaa uskottavan vallanvaihtomekanismin puuttuminen. Lisäksi presidentti itse on tehnyt selväksi sen, ettei hän myy nahkaansa halvalla. Muutostahto kuitenkin kasvaa Venäjällä pinnan alla, ja jossakin vaiheessa se pyyhkäisee nykyisen valtajärjestelmän tieltään joko rauhanomaisin tai vähemmän rauhanomaisin keinoin. Venäjän ja maailman kohtaloista kiinnostuneiden kannattaa toivoa nimenomaan ensimmäisen vaihtoehdon toteutumista.

Vaikka valtiollisen johdon uudistamisen voivat suorittaa vain venäläiset itse, kansainvälinen yhteisökään ei voi väistää vastuutaan nykytilanteen muodostumisesta ja Putinin hallinnon harjoittaman mielivallan edelleen jatkumisesta. Venäjän presidenttiin suhtaudutaan edelleen yleisesti aivan kuin normaaliin valtionpäämieheen, eikä häntä ole missään vaiheessa pantu todelliseen vastuuseen esimerkiksi eri puolilla maailmaa toteutetuista salamurhista, malesialaisen matkustajakoneen alasampumisesta Ukrainassa, kansalaisiin kohdistetusta terrorista Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tai siviilien raakalaismaisista pommituksista Syyriassa. Kaiken painaminen villaisella kannustaa Putinia toimimaan jatkossa entistä häikäilemättömmin samalla kun se vaikeuttaa oleellisesti demokratian puolesta tehtävää työtä Venäjällä.

Se on joka tapauksessa ilmeistä, että maailma voi huokaista helpotuksesta kahden herran siirryttyä nauttimaan eläkepäivistään. Mitä nopeammin näin tapahtuu, sen parempi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Rauha on yksinkertainen asia saavuttaa. Joko asiat sovitaan tai sitten soditaan. Näin on rauhaan aina lopulta päädytty.

Käyttäjän aesalli kuva
Arto Salli

Maailma on muuttunut, historian opetuksia ei voida enää suoraan soveltaa. Useampikin taho voisi nykyään tuhota kaiken ”kehittyneemmän” elämän maapallolta, joko tarkoituksellisesti tai ”vahingossa”.

En haluaisi olla näin negatiivinen, mutta voi olla että nykymaailmassa rauha tulee vasta sitten kun ydinsota on tappanut kaikki nisäkkäät, varsinkin meidät ihmiset ja muutkin kädelliset sukupuuttoon.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Antti Kasvio: " Muutostahto kuitenkin kasvaa Venäjällä pinnan alla, ja jossakin vaiheessa se pyyhkäisee nykyisen valtajärjestelmän tieltään joko rauhanomaisin tai vähemmän rauhanomaisin keinoin."

Olen samaa mieltä. Kapitalismin kokeilu on Venäjällä vain yksi taka-askel, nykyinen valtajärjestelmä kaatuu, kommunistit palaavat valtaan ja sosialismin rakennustyö alkaa uudelleen.

Käyttäjän AbdullahNassir kuva
Abdullah Nassir

Etelä-Korea ja Pohjoiskorea ovat aiemminkin yrittäneet lähentymistä mutta USA on sabotoinut yritykset. Nytkin USA on ollut vähiten innostunut maa rauhanponnistelujen osalta. Jännityksen ylläpitäminen maiden välillä sataa USA:n geopoliittiseen laariin koska sillä voidaan paremmin perustella sotilaallinen läsnäolo alueella. Etelä-Korean kansa haluaa jo päästä eroon amerikkalaisista sotilastukikohdista maassaan. Jopa Japani voisi helpommin vaatia USA:n miehitysjoukkoja poistumaan vihdoinkin maastaan jos alue on rauhallinen. Toisesta maailmansodasta on kulunut jo yli seitsemänkymmentä vuotta mutta amerikkalaiset ovat lukuisine sotilastukikohtineen kuin takiaiset Aasiassa.
Venäjän ja Kiinan intressissä on pitää alue rauhallisena koska sen epävakaus uhkaa suoraan molempien maiden sisäistä vakautta.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Blogi on täyttä asiaa. Sitä voi vielä täydentää katsomalla Ylen Areenassa olevan kolmiosaisen dokumentin Stalinista otsikoilla: Demoni, Punainen, Maailman valtias. Sen katsottuaan on todettava, että historia on jälleen kerran toistamassa itseään. Kehitys itänaapurissa näyttää olevan kulkemassa samaa tietä kuin se oli Stalinin aikana.

Edesmennyt arvostamani Nobel-kirjailija, "Vankileirien saariston" kirjoittaja Aleksandr Solzhenitsyn (1918 - 2008) on sanonut: ”Halusin olla muisti, suuren onnettomuuden kokeneen kansan muisti.” Tämä muisti tuntuu olevan haalistumassa itänaapurissa. Stalin-kultti nostaa päätään kaiken aikaa Venäjällä ja se sopii erinomaisesti Putinille. Laumasieluinen ”tavallinen tallaaja” kaipaa aina vahvaa johtajaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset