Rauha, sota vai jotakin siltä väliltä?
Sodan uhka on viime aikoina lisääntynyt, ja johtavat sotilasmahdit ovat terävöittäneet omaa reagointivalmiuttaan. Vaaraa kasvattavat eri puolilla maailmaa menossa olevat konfliktit, joissa myös suurvallat joutuvat kärsimään kalusto- ja miehistötappioita. Elämme siten eräänlaista kytevän sodan aikaa, joka voi milloin hyvänsä leimahtaa isommaksi roihuksi. Jo nykytilanne kuormittaa pitkittyessään vaarallisesti osapuolten kärsivällisyyttä. Tilannetta pahentaa se, ettei käytettävissä ole mitään jännityksen tehokkaaseen lievittämiseen kykenevää tahoa.
Menetyksiä puolin ja toisin
Vielä vähän aikaa sitten pahimpana kriisipesäkkeenä pidettiin Pohjois-Koreaa maan ydinaseuhittelun vuoksi. Juuri nyt jännitys näyttää hieman lientyneen Pohjois-Korean lähetettyä joukkueensa talviolympialaisiin ja maan johtajan kutsuttua eteläkorealaisen kollegansa vierailulle. Itse perusongelma on silti jäljellä ja Pohjois-Korean toimet voivat olla vain taktikointia vastapuolen rivien hajoittamiseksi. Mutta kyse voi olla myös aidosta kompromissihalusta.
Tältä osin totuus selvinnee aikaa myöten. Mutta samaan aikaan Syyrian tilanne on muuttumassa entistä monimutkaisemmaksi Natoon kuuluvien Turkin ja Yhdysvaltojen jouduttua vastakkain toistensa kanssa kurdialueilla. Toistaiseksi Turkki on hyökännyt Afrinia kohti, mutta se on ilmaissut selkeästi haluavansa edetä myös Manbijiin, jota amerikkalaiset pitävät tukikohtanaan. Nykyisellä aseistuksellaan kurdit pystyvät uhmaamaan tehokkaasti myös Turkin panssareita ja lentokalustoa. Samaan aikaan Venäjän ja Yhdysvaltojen ilmavoimat operoivat lähellä toisiaan hyökäten myös sellaisia tahoja vastaan, joita toinen osapuoli pitää liittolaisinaan.
Israel pudotti äskettäin iranilaisen lennokin ja sen oletetun ohjausyksikön, ja samassa yhteydessä yksi sen F16-hävittäjistä tuhottiin. Israelilaiset joukot suuntasivat kostoksi ankaran iskun useisiin syyrialaiskohteisiin, joista joissakin oli ehkä myös venäläisiä. Venäläiset menettivät vain vähän aiemmin Suhoi-rynnäkkökoneen lentäjineen, minkä he väittivät tapahtuneen amerikkalaista tekniikkaa hyväksi käyttäen. Venäjä joutuu varautumaan entistä tarkemmin myös Syyriassa sijaitsevia laivasto- ja lentotukikohtiaan vastaan suuntautuviin hyökkäyksiin.
Hieman samankaltainen tilanne vallitsee Ukrainassa, missä ihmisiä kuolee päivittäin aselepolinjan yli suunnatun ammuskelun tuloksena. Yhdysvallat on lisännyt aseapuaan Ukrainan armeijalle, ja venäläiset ja yhdysvaltalaiset ilma- ja vesialukset ovat toistuvasti törmäyskurssilla keskenään Krimiä lähellä olevilla Mustan Meren alueilla.
Pystyykö Venäjän johto säilyttämään hermonsa?
Joitakin aikoja sitten Venäjä sai itselleen aloitteen ryhtymällä käyttämään sotilaallista voimaansa häikäilemättä lähes puolustuskyvyttömien vastustajien nujertamiseksi. Nyt kuitenkin Yhdysvallat on tehostanut kumppaneidensa avustamista niin, että Venäjä joutuu itsekin kärsimään menetyksiä muita vastaan hyökätessään. Tämä on vaikea pala presidentti Putinille sen vuoksi, että se rikkoo Kremlin ylläpitämän illuusion maan sotilaallisesta voittamattomuudesta. Kotimaahan tulevat sinkkiarkut syövät presidentin kannatusta, ja valmiustason nostaminen samaa tahtia vahvistuvan vastarinnan kanssa kuormittaa maan jo valmiiksi heiveröistä taloutta.
Tilanne on uhkaava siksi, että Venäjä on jo usean vuoden ajan suunnannut kutakuinkin kaikki käytettävissä olevat resurssit talouden kuntoonsaattamisen sijasta armeijan modernisointiin. Venäjälle kuuliaisten hallintojen ylläpitäminen Georgialta, Moldovalta ja Ukrainalta anastetuilla alueilla, sotilaallinen läsnäolo Syyriassa sekä Pohjois-Korean ja muiden yhteistyökumppanien avustaminen syövät joka kuukausi paljon resursseja. Siten jos nykyinen kytevien konfliktien asetelma jatkuu vielä vuosien ajan, maa uhkaa tikahtua velvoitteidensa alla. Vaihtoehdoiksi jäävät tällöin joko luopuminen nykyisistä geopoliittisista tavoitteista tai vastustajien shokeeraaminen esimerkiksi taktisin ydinasein toteutetulla iskulla jollakin konfliktialueella. Viimemainittu on äärimmäisen riskialtis operaatio, mutta maan nykyjohto voi ahtaalle joutuessaan olla valmis sellaiseenkin.
Onko tilanteeseen ulospääsyä?
Eräs nykytilannetta vaikeuttava tekijä on YK:n vähentynyt merkitys kansainvälisten konfliktien sovittelijana. Toki järjestö ja sen pääsihteeri pyrkivät hoitamaan tehtäviään samoin kuin ennenkin, mutta etenkin Venäjä on toistuvilla vetoillaan tehnyt YK:n turvallisuusneuvostosta lähes toimintakyvyttömän. Donald Trump ja Vladimir Putin eivät arvosta YK:ta, eivätkä he katso kansainvälisen kanssakäymisen normaalien pelisääntöjen sitovan heidän maitaan.
Tässä tilanteessa kaikkien rauhan säilymisestä kiinnostuneiden tahojen tulisi tehdä kaikkensa olemassaolevien kriisipesäkkeiden rauhoittamiseksi ja johtavien suurvaltojen painostamiseksi kunnioittamaan YK:n roolia ristiriitojen sovittelijana. Samalla voimme toivoa sekä venäläisten että amerikkalaisten järkiintyvän niin, että he valitsevat mailleen vastuullisemmin toimivat johtajat. Oman maamme turvallisuudesta on luonnollisesti syytä huolehtia juuri siten kuin vallitseva tilanne ja edessä olevat riskit edellyttävät.
En tiedä koskaan ihmiskunnan historiassa sodan uhan lisääntyneen itsekseen sisäsyntyisesti. Sodan uhkaa on kyllä aktiivisin toimin määrävälein lisätty kunnes on ryhdytty sotimaan.
Sotiin joutuminen ei ole passiivinen luonnonilmiö. Sotimiseen johtaa varustelu, sapeleiden kalistelu, agitaatio, yksipuolisten uhkien näkeminen sekä hullut johtajat. Taustalla ovat aina taloudelliset intressit. Sodat hyödyttävät taloudellisesti harvoja mutta vaikutusvaltaisia, idässä ja lännessä.
Sotia ei edes haluta estää. Jos näin olisi niin hyökkääjät tuomittaisiin kaikissa konflikteissa ja syylliset laitettaisiin narun jatkoksi. Näin ei kuitenkaan ole toimittu vaan myös hyökkäyssotia pidetään normaaleina.
Ilmoita asiaton viesti
Pahalta tosiaan vaikuttaa.
EU:n oman sisäisen hölmöilyn vähentäminen vakauttaisi myös lähialueita.
Mutta se taitaa olla naivi toivomus.
Ilmoita asiaton viesti
”Samalla voimme toivoa sekä venäläisten että amerikkalaisten järkiintyvän niin, että he valitsevat mailleen vastuullisemmin toimivat johtajat.”
Hurskas toive, mutta millä tavalla presidentti Obama toimi vastuullisesti virkakausinaan aloittamalla laajoja pommituksia, lisäämällä eksponentiaalisesti lennokkihyökkäyksiä ja tukemalla kritiikittömästi arabikevättä?
Ilmoita asiaton viesti
Barack Obama lisäsi kyllä lennokkihyökkäyksiä mutta ylivarovaisuudessaan jätti arabikevään vaille tukea tavalla, joka tarjosi Venäjälle mahdollisuuden vapaaksi jääneen pelikentän täyttämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Siis Obaman olisi pitänyt olla agressiivisempi tässä suurvaltojen sodassa etupiireistä.
Olisiko vastakkain asettelu lientynyt jos USA olisi voittanut vai vallanjano lisääntynyt?
Ilmoita asiaton viesti
Voimapolitiikan maailmassa ikävä kyllä on kai pakko sanoa, että Obaman olisi pitänyt olla aggressiivisempi.
Asian voi ilmaista kauniimmin sanomalla, että lännen olisi pitänyt vastata paremmin demokratian puolesta kamppailemaan lähteneiden ihmisten tuen odotuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Koko Lähi-Idässä amerikkalaisten demokratian vieminen johti vihamielisyyteen.
Turkkikin äänesti pois demokratiasta.
Amerikka on sillä demokratian viemisellä saanut koko islamilaisen maailman vastaansa ja myös europpa amerikan ystävänä saa osansa siitä.
Tuskin demokratian vieminen aseilla on hyvänä esimerkkinä demokratiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Demokratiaa ei voida viedä, mutta se ei estä demokraattisesti ajattelevia olemasta solidaarisia toisiaan kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti