*

AnttiJuhaniKasvio

Vakiintuva vai umpikujaan ajautuva presidenttiys?

Hetken näytti jo siltä, että Donald Trumpin asema alkaisi möhläyksistä ja Venäjätutkinnoista huolimatta pikku hiljaa vakiintua.

Näin muun muassa siksi, että kahden viikon kuluttua mies tulee olleeksi virassa vuoden ilman että taivas olisi pudonnut. Talous kasvoi ja pörssikurssit nousivat reippaasti viime vuonna, ja uusien verolakien myötä Trump on voinut kirjata ensimmäisen ison voittonsa. Tällaiset asiat ovat todennäköisesti vaikuttaneet siihen, että presidentin vastustajien ja kannattajien prosenttiosuuksien ero on supistunut viimeisten kolmen viikon aikana noin viidellä prosentilla (ks. linkki).

Viime päivinä Trump on kuitenkin ehtinyt vaatia poliittisia vastustajiaan vankilaan, ajautua Pohjois-Korean diktaattorin kanssa kiistaan miesten ydinnappien mahtavuudesta sekä hyökätä alatyylisesti muslimilaiseen maailmaan kuuluvia Pakistania, Irania ja Palestiinaa vastaan.

Yhdysvaltojen korkeimman valtiollisen viran haltijan tuollainen käyttäytyminen ei ole vain äärimmäisen noloa maan kansainvälistä mainetta ajatellen, vaan se on myös erittäin vaarallista. Epädiplomaattisilla toimillaan presidentti karkoittaa USA:n potentiaalisia yhteistyökumppaneita suoraan Venäjän ja muiden maan vastustajien syliin.

Tämä ei tarjoa hyviä lähtökohtia Yhdysvaltojen kansallisten etujen puolustamiselle ja maan turvallisuudesta huolehtimiselle aikana, jolloin on joko pysäytettävä Pohjois-Korean ydinaseohjelma tai sopeuduttava elämään maan ohjushyökkäyksen uhan alaisuudessa. Lisäksi USA:n on onnistuttava palauttamaan itselleen selkeä rooli lähi-idän monimutkaisessa valtapelissä, kiistoissa itäisen Tyynen meren vesialueiden hallinnasta ja Venäjän Eurooppaan suuntautuvien laajentumispyrkimysten hillinnässä.

Siksi Trumpin presidenttiys on alettu nähdä todellisena riskinä myös muiden kuin maan liberaalin eliitin keskuudessa. Kyse ei ole vain ’syvästä valtiosta’ tai ’Washingtonin suosta’, jotka Trump itse tapaa nimetä valemedian ohella päävastustajikseen, vaan ylipäätään maansa kohtaloista ja sodanuhasta huolestuneista amerikkalaisista.

Lisämausteeksi ovat tulleet Trumpin varsinaisen vaalikampanjan pääarkkitehtinä ja presidentin tärkeimpänä neuvonantajana toimineen Steve Bannonin syytös presidentin vävyn ja pojan venäläisten kanssa käymien keskustelujen maanpetoksellisesta luonteesta, Trumpin puheet hänen entisen yhteistyökumppaninsa järjenmenetyksestä ja presidentin lainopillisten avustajien tälle lähettämät vaikenemisvaatimukset.

Välirikko Bannonin kanssa nostaa väistämättä mieleen myös kysymyksen siitä, onko presidentillä ainoatakaan ystävää? Liehittelijöitä ja eduntavoittelijoita kyllä riittää, mutta ainakaan mediat eivät ole kertaakaan välittäneet vaikutelmaa siitä, että esimerkiksi presidentin puoliso oikeasti pitäisi miehestään. Hyviä päätöksiä ei synny keneltäkään, jos lähellä ei ole ihmisiä jolle voi uskoutua ja joiden kanssa on mahdollista jakaa ajatuksia pelkäämättä mahdollisia seurauksia.

Voi siten olla, että yli puoluerajojen aika moni pohtii parhaillaan keinoja Trumpista eroonpääsemiseksi mahdollisimman pian, vaikka kongressin välivaalit tulevat jo runsaan kolmensadan päivän kuluttua.  Miehen presidenttiyteen liittyvät riskit ovat yksinkertaisesti kasvaneet yli sietorajan, kuten esimerkiksi E.J. Dionne toteaa Washington Postiin äskettäin kirjoittamassaan kolumnissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Kun on uutisoitu siitä, että Bannon arvostelee Trumpia ja hänen lähipiiriään kovin sanoin kohta julkaistavassa kirjassa, ovat yksinkertaisimmat Trump-uskovaiset jo älähtäneet Trumpia taas mollattavan liberaalissa mediassa. Eivät ole vielä ymmärtäneet, että nyt on valemedia breibartin isä ja yksi altright-liikkeen keulahahmoista Bannon ottamassa Trumpin ja hänen sukulaisensa tähtäimeensä. Tästä tulee vielä mielenkiintoista, taidan käydä tekemässä popkornia :)

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Bannon ei ollut varsinaisesti Breitbart Newsin isä, vaan on jatkanut sen perustajan työtä.

Se kyllä on totta, että Bannon edusti nimenomaan Trumpin avustajakunnan oikeinta laitaa ohjaten voitetun esivaalin jälkeen kampanjan estottoman oikeistopopulistiseen suuntaan useimpien odottaessa ehdokkaan hakeutuvan tuossa vaiheessa kohti poliittista keskustaa. Samalla linjalla hän etäohjasi myös Alabaman kuvernöörikisaa, mutta heikommin tuloksin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset