L'état, c'est moi

Kävin läpi Vladimir Putinin eilisen mammuttilehdistötilaisuuden kysymykset ja vastaukset.

Kyse oli selvästi huolella harjoitellusta ja pitkälti etukäteen käsikirjoitetusta näytelmästä. Katsojille toki haluttiin antaa kuva median edustajien spontaaneista kysymyksistä, joihin vastatessaan presidentti vaivatta poimi tarvitsemansa faktat muistista. Silti todellisuus pilkahti esiin muun muassa yhden kysyjän pyydellessä anteeksi sitä, että hän oli hiukan muuttanut kysymyksensä muotoiluja. Presidentti Putin puolestaan harhautui juonesta sijoittaessaan Helsingista parisataa kilometriä etelämpänä olevan Pskovin Venäjän arkisten alueiden läheisyyteen. Käsikirjoituksen mukaan tuolloin oli ilmeisesti tarkoitus siirtyä jo käsittelemään viimemainittua.

Oleellisin kuitenkin on eilisen tilaisuuden välittämä viesti siitä, miten pitkälti Putin on muuttunut valtakautensa venymisen myötä autokraatiksi, jolle asema maan johdossa on itsestäänselvyys. Mies ei osaa edes kuvitella sitä, että hän vielä joutuisi kilpailemaan presidentin virasta tasavertaisesti joidenkin muiden kandidaattien kanssa. Hänen maailmassaan opposition edustajat ovat outoja lintuja, jotka kirkuvat kansalle vieraita näkemyksiä kaduilla ja toreilla ja jotka pahimmillaan voivat aiheuttaa Venäjälläkin Maidanin aukion mielenosoitusten kaltaisia levottomuuksia.

Putinin kitkeryys Ukrainaa kohtaan tuli selkeästi esiin monissa kohdissa. Vanhan isovenäläisen perinteen mukaisesti presidentti kyseenalaisti myös ajatuksen siitä, voidaanko ukrainalaisia ylipäätään pitää omana erillisenä kansakuntanaan. Hänen mielestään he ovat kaikki venäläisiä.

Ehkä ironisin oli se tapa, jolla Putin puhui tilaisuuden alussa haluistaan uudenaikaistaa Venäjän taloutta, joustavoittaa poliittista järjestelmää, edistää teknologista kehitystä ja moninkertaistaa työn tuottavuuden kasvu. Tiedotustilaisuus kertoi poliittisesta johtajasta, joka on tehnyt maastaan äärimmäisen sisäänpäinkääntyneen. Putinin Venäjältä puuttuu kokonaan se syke, joka muualla maailmassa vie nykyisin kehitystä eteenpäin ja jonka oleellisen elementin muodostavat yli rajojen virtaavat ihmiset, ajatukset ja liiketoiminnat. Suurvallan ilmapiirin sijasta keskustelu oli sävyiltään pääosin hyvin provinsiaalista.

Toki presidentti muistutti kuulijoita siitä, että hänen tultuaan presidentiksi vuosituhannen vaihteessa Venäjän talous on kasvanut noin 75 prosentilla. Laskin kuitenkin pikaisesti IMF:n tietokannasta, että kun Putinin ensimmäisellä presidenttikaudella 2000-2008 Venäjän talous kasvoi hieman alle seitsemän prosentin vuosivauhdilla, hänen pääministerikaudellaan 2008-2012 vauhti putosi vajaaseen 1,6 prosenttiin ja toisen presidenttikauden alusta viime vuoden loppuun kasvu oli keskimäärin enää noin 0,3 prosenttia vuodessa.

Todellisuudessa presidentti Putinin valtakausi onkin synnyttänyt syvenevän kuilun yhtäältä Venäjän luonnonrikkauksien ja maan käytettävissä olevan inhimillisen pääoman tarjoamien potentiaalisten kehitysmahdollisuuksien ja toisaalta maan yhä pahemmin jähmettyvän tosiasiallisen kehityksen välillä. Presidentti itse ei kykene näkemään epäonnistumistaan, mutta Venäjällä on vuosi vuodelta enemmän niitä, joiden mielestä maa ja sen kansalaiset ovat ansainneet parempaa.

Muutostahto ei tulle kovin näkyvästi esiin vielä ensi maaliskuun 18. päivänä pidettävissä presidentinvaaleissa. Määrättömiin sitä ei kuitenkaan kyetä patoamaan, ja siksi presidentti Putinilla voi olla edessään aika tapahtumarikas kuusivuotiskausi. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu