*

AnttiJuhaniKasvio

Putinin linja

Presidentti Putin valitaan lähes vuorenvarmasti runsaan neljän kuukauden kuluttua Venäjän presidentiksi vuosiksi 2018-2024. Mutta mikä on se linja, jota hän tulee toteuttamaan?

Putinin noustessa valtaan monet toivoivat hänen osoittautuvan uudistushenkiseksi poliitikoksi, joka pyrkisi luomaan normaalit suhteet länteen. Näin Venäjä pääsisi yhdessä länsimaisten yritysten kanssa modernisoimaan maan taloutta ja hyödyntämään runsaita raaka-ainevarojaan kansalaisten hyvinvoinnin kasvattamiseksi.

Melko pian tuon harhakuvan takaa nousi kuitenkin esiin entinen KGB-upseeri, joka ei kaihda keinoja valtaan päässeen ryhmittymän asemien sementoimiseksi ja opposition kukistamiseksi, vaikka muodolliset demokratian kulissit halutaan säilyttää. Samalla Putin alkoi syyttää länsimaita Naton levittäytymisestä Venäjän länsirajoille ja yrityksistä puuttua maan sisäisiin asioihin muun muassa kansalaisjärjestöjen toimintaa rahoittamalla.

Georgian sodan jälkeen Venäjä ryhtyi suuntaamaan resurssejaan armeijan modernisointiin ja turvallisuuspalvelujen vahvistamiseen, ja ulkopoliittisissa esiintymisissään Putin julisti Venäjän valvovan etujaan valtioiden välisen kansainvälisen kanssakäymisen normaaleista pelisäännöistä riippumatta. Konkreettinen osoitus tästä saatiin Venäjän kaapattua Krimin ja otettua Itä-Ukrainan separatistialueet hallintaansa. Operaatio ajoi lännen ja Venäjän suhteet pohjalukemiin ja johti Venäjää vastaan suunnattujen pakotteiden käyttöönottoon.

Noihin aikoihin Putin alkoi hahmotella visioita heikon lännen tilalle nousevasta elinvoimaisesta euraasialaisesta sivilisaatiosta, joka korostaa länsimaisen liberalismin sijasta konservatiivisia arvoja ja vahvaa johtajuutta. Venäjä alkoi havitella takaisin niitä vaikutusalueita, joita sillä oli tsaarinvallan ja Neuvostoliiton suuruuden aikaisena suurvaltana. Tuossa vaiheessa Venäjällä ryhdyttiin rehabilitoimaan niin Stalinin kuin vallankumousta edeltäneen ajan slavofiilien mainetta.

Jyrkän länsimaalaisvastaisuuden ohella Putin on tarjoutunut toistuvasti länsimaiden yhteistyökumppaniksi islamistista terrorismia vastaan käytävässä taistelussa. Venäjä on pyrkinyt myös tukemaan oikeistopopulistisia ja ulkomaalaisvastaisia liikkeitä muun muassa USA:n ja Ranskan presidentinvaaleissa sekä solmimaan hyvät suhteet autoritaarisiin johtajiin Venezuelan Madurosta aina Egyptin al-Sisiin, Turkin Erdoganiin, Unkarin Orbániin ja Pohjois-Korean Kimiin saakka.

Vielä vähän aikaa sitten Venäjä näytti hakevan strategista kumppanuutta Aasian suurvaltojen Kiinan ja Intian kanssa vastapainona heikentyneille taloussuhteille länsimaiden kanssa. Todellisuudessa kuitenkaan Kiinan ja Venäjän suhteet eivät ole missään vaiheessa olleet erityisen lämpimät. Itse asiassa Venäjä suhtautuu pelolla kykyynsä puolustaa itäisiä alueitaan ja niiltä löytyviä luonnonrikkauksia jättimäisen naapurinsa resurssinälän puristuksessa.

Viime aikoina Venäjältä käsin onkin alettu tunnustella mahdollisuuksia uudenlaisen pohjoisten maiden yhteistyön rakentamiseksi ja niiden nauttimien etuoikeuksien puolustamiseksi eteläisten maiden kiihtyvää talouskasvua ja väestöpaineita vastaan. Muun muassa Vladislav Inozemtsev perusteli viime kuussa Financial Timesissa tällaisen yhteistyön etuja toteamalla, että USA:n, Kanadan, EU:n ja Venäjän muodostamat pohjoisen vyöhykkeen maat hallitsevat yli neljännestä maailman maakaasu- ja viidennestä öljyvarannoista. Niillä on 96 prosenttia maailman ydinaseista, 61 prosentin osuus maailman varustelumenoista ja ne tuottavat vajaat puolet maailman kokonaistuotannosta.

Kyse olisi siis suomeksi sanottuna eräänlaisen valkoisen miehen linnakkeen tai maailmanlaajuisen apartheid-järjestelmän pystyttämisestä muunrotuisia ja -uskoisia ihmisiä vastaan.  Pahoin pelkään tällaisten ajatusten löytävän tulevina vuosina paljonkin vastakaikua muun muassa Donald Trumpia ja Marine le Peniä äänestäneiden ja Suomessa Laura Huhtasaarta äänestävien ihmisten keskuudessa. Siksi uskon niiden määrittävän myös presidentti Putinin ajattelua ja politiikkaa hänen tulevalla presidenttikaudellaan.

Sitä en jaksa olla ihmettelemättä, kuinka kauan Merja Kyllönen vielä jaksaa puolustaa hyviä suhteita Venäjän johtoon ikään kuin jonkin sortin ”vasemmistolaisuutena”. Tämän junan luulisi menneen jo kauan sitten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Niilo Mäkelä

Naapuruus ja napanuora liiankin riippuvainen joka jarruttaa meillä oikeiston Natokiimaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Sitäpä sopiikin ihmetellä, miksi länsimaiden vasemmistolaiset ovat niin venäjämyöteisiä. Venäjää johtaa konservatiivinen oikeistopuolue, jota koko erkesterin johtaja Putin käyttää kuin työkalua konsanaan.

Luulisi, että Neuvostoliiton aikaisen sosialistiaen liiman rippeetkin ovat haihtuneet ajat sitten.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Venäjän ihailijat lähinnä hakevat vastavoimaa inhoamalleen USAlle ja/tai EUlle, ja siihen rooliin heille kelpaa melkein kuka tai mikä tahansa.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Onhan Kremlin kroisoksilla runsaasti kokemusta hyväuskoisten hömöjen naiviuden hyväksikäyttämisestä. Nyt jopa Valkoista taloa myöten.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Miten Putinin / Duginin äärinationalistinen ja militaristinen ideologia varsinaisesti erottuu kansallissosialismista?

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Ei paljon eroakaan. Dugin kehitteli nuorempana venäläistä fasismia eikä näytä siitä kauas etääntyneen. Peilaamalla Venäjää fasismin tunnusmerkeillä, Venäjän voi tunnistaa fasistiseksi valtioksi.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Luen juuri Anton Shekhovtsovin asiantuntemuksella kirjoittamaa kirjaa Russia and the Western far Right, ja siinä kyllä Dugin luokitellaan pesunkestäväksi fasistiksi. Miehen nauttima suosio Kremlissä on kuitenkin jäänyt ainakin toistaiseksi melko lyhytaikaiseksi.

Putinin kohdalla minusta on vähän turha arvailla toiminnan taustalla olevia ideoita. Hän on ennen kaikkea pragmaattinen valtapolitiikko, jolle ideat ova sopivissa tilanteissa käyttöön otettavia välineitä varsinaisiin päämääriin pyrittäessä.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Venäjällä on vahva ja toimiva oppositio, Venäjän kommunistit, Duuman toiseksi suurin puolue Yhtenäisen Venäjän jälkeen.

Venäjän kommunistit ovat nyt asettaneet ensi kevään presidentinvaaleihin ehdokkaaksi Gennadi Zjuganovin. Hän sai vuoden 2012 vaaleissa 17,2% annetuista äänistä, selvästi toiseksi eniten Vladimir Putinin jälkeen.

Porvarimedia vaikenee kommunisteista ja oppositioehdokas Zjuganovista, kun puolue on median omistajien ja toimittajien mielestä väärä.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kansallisbolshevismin ja äärioikeiston välillä on ollut Venäjällä aika paljonkin yhteistä ja ihailemasi Gennadi Zjuganov istui Neuvostoliiton hajottua Duginin järjestämiin yhteisiin keskusteluihin Moskovassa eurooppalaisten äärioikeistolaisten kanssa.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

En lainkaan ihaile Zjuganovia ja Venäjän federaation kommunistista puoluetta, jonka politiikka on nykyisin sosialidemokraattista.

Minähän vain kerroin kuinka asiat Venäjällä ovat oikeasti.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #12

Koko ihmiskunnasta kaikkein perinpohjaisin kokemus kommunismista on varmasti juuri venäläisillä. Mistähän johtuu, ettei heistä kommunismia kannata nykyään kuin runsaat 17 % ?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Sitä en jaksa olla ihmettelemättä, kuinka kauan Merja Kyllönen vielä jaksaa puolustaa hyviä suhteita Venäjän johtoon ikään kuin jonkin sortin ”vasemmistolaisuutena”. Tämän junan luulisi menneen jo kauan sitten."

Ehkä Kyllönen ei vielä käsitä, että Venäjän johdon kanssa symbioosissa elävät oligarkit vastaavat Suomen "kahtakymmentä perhettä". Voihan olla, että vasemmisto viimein hyväksyy kapitalistit?

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Meille suomalaisille ehkä jonkinlaisena uutisena toimii se, että presidentti Kekkosen kuuluisan muotokuvan maalanneella Ilja Glazunovilla oli hyvät suhteet äärioikeistoon samalla kun hän toimi KGB:n informanttina.

Glazunov solmi lämpimät ystävyyssuhteet muun muassa Jean-Marie Le Penin kanssa, jolla on taitelijan hänestä maalaama muotokuva edelleen seinällään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset