Vieläkö ydinaseiden leviäminen voidaan estää?

Vielä vähän aikaa sitten Pohjois-Koreaa pidettiin outona kummajaisena, jonka julman valtajärjestelmän uskottiin kaatuvan pian omaan mahdottomuuteensa. Hampaisiin asti aseistettuna mutta rutiköyhänä valtiona Pohjois-Korea kykeni häiritsemään lähinnä vain huomattavasti vauraampaa eteläistä naapuriaan. Kiinan ja USA:n tiukka asemoituminen kahden Korean välisen aselepolinjan vastakkaisille puolille vaikutti kylmän sodan jäänteeltä, josta olisi pitänyt päästä eroon jo kauan sitten.

Nyt Pohjois-Korea on kuitenkin noussut kansainvälisen huomion keskiöön maan ydinasehankkeen ja Donald Trumpin ja Kim Jong-unin välille kehittyneen ainutlaatuisen haistattelukisan myötä. Kimin hallinnon kaatumisen odottelun sijasta kysytään, milloin koko ajan aggressiivisemmaksi tuleva uhkailu muuttuu todelliseksi yhteydenotoksi. Sen pelätään ajavan maailman uuden – ehkä sivilisaatiomme loppua merkitsevän – suursodan kurimukseen.

Tilanteen vakavuuteen herättyään YK:n turvallisuusneuvosto on päättänyt useista Pohjois-Koreaa vastaan suunnattavista pakotteista. Myös Kiina on turhautunut entisen suojattinsa omavaltaisista otteista, ja nykyään se etsii tosissaan ratkaisua kriisiin. Kreml sen sijaan pelaa aikaa ja näyttää suorastaan nauttivan pienen Pohjois-Korean uhittelullaan USA:lle aiheuttamasta kiusasta.

Kaikista painostustoimista huolimatta Pohjois-Korean diktaattorilla tullee olemaan jo noin vuoden kuluttua sekä asekelpoisia ydinkärkiä että ohjuskalustoa, jolla se yltää Yhdysvaltoihin saakka. Täysin mahdollista kuitenkin on myös se, että jo ennen tuota vaihetta jonkun hermo pettää tai vastapuolen liikkeet tulkitaan väärin niin, että tuloksena on avoin sotilaallinen yhteenotto. Tuolloin vaara konfliktin laajentumisesta suurvaltojen väliseksi sodaksi on erittäin suuri.

Pohjois-Korean nousu ydinasevallaksi nostaa huomattavasti muiden maiden auttamiskynnystä, jos esimerkiksi pohjoiskorealaiset itse yrittävät päästä eroon sortajistaan tai jos Pohjois-Korea alkaa uhkailla eteläistä naapuriaan. Monet yksinvaltiaat ja hämärätahot ovat todennäköisesti valmiit maksamaan Pohjois-Korean diktaattorille kunnon korvauksia ydinaseteknologiasta ja siihen liittyvästä tietämyksestä. Muut maat luonnollisesti reagoivat tunnistamiinsa uhkiin, ja siten Pohjois-Korean pyrkimysten tuloksena voi hyvin olla ydinaseiden leviämisen riistäytyminen kokonaan hallinnasta.

Tällaisten näköalojen valossa kansainvälisellä yhteisöllä on perusteltu syy tehostaa ponnistelujaan Pohjois-Korean aseohjelman pysäyttämiseksi vielä ennen lopullisen tavoitteen saavuttamista. Onnistumisen perusedellytys on se, että Yhdysvallat ja Kiina löytävät tässä asiassa yhteisen linjan ja kykenevät toimimaan koordinoidusti.

Tähän tuskin päästään, jos Yhdysvaltain presidentti on koko ajan Kiinan kimpussa omine kauppapoliittisine vaatimuksineen. Tuloksiin ei päästä myöskään Donald Trumpin kontrolloimattomalla suunsoitolla tai yksipuolisilla sotilaallisilla voimannäytöillä.

Aivan eri tilanne syntyisi, jos Yhdysvallat luottaa Kiinankin olevan huolestunut Kim Jong-unin aikeista ja tunnustaa maan tasavertaiseksi kumppaniksi ratkaisuja etsittäessä.  Lisäksi Yhdysvaltojen tulisi ottaa huomioon, että Kiinan johto on parhaillaan valmistautumassa maan kommunistisen puolueen 19. puoluekokoukseen. Yksikään Kiinan johtajista ei tällaisessa tilanteessa ole suostuvainen sellaisiin ulkopoliittisiin liikkeisiin, jotka voisivat vaarantaa kokouksen menestyksellisen läpiviemisen. Edelleen Yhdysvaltojen kannattaisi tunnustaa se tosiasia, että kiinalaiset tuntevat Pohjois-Korean olot ja sen sisäisen poliittisen dynamiikan kymmenen kertaa amerikkalaisia paremmin.

Oikean tulokulman löydyttyä olisi mahdollista etsiä molempien osapuolten hyväksymiä – osin todennäköisesti hyvin epäkonventionaalisiakin ja julkisuudelta salassa pidettäviä – keinoja, joilla saadaan estettyä Kim Jong-unin pääsy tavoitteeseensa. Jos siinä onnistutaan, saadaan ehkä luotu pohja laajemmille keskusteluille Koreoiden tulevaisuudesta ilman pelkoa siitä, että vastapuoli pyrkisi käyttämään tulevia järjestelyjä oman etupiirinsä laajentamisen välineenä.

Kokonaan eri asia sitten on, löytyykö USA:n nykyjohdosta sellaista viisautta, joka mahdollistaisi tällaisen strategian toteuttamisen. Ja vaikka löytyisikin, Kreml tekisi todennäköisesti kaikkensa USA:n ja Kiinan yhteistyön sabotoimiseksi.  

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu