*

AnttiJuhaniKasvio

Trump-show hyllylle?

Yhdysvaltain kongessi palaa kesätauoltaan 5. syyskuuta. Tuolloin Yhdysvalloissa joudutaan väkisinkin harkitsemaan presidentin viraltapanoa huolimatta siitä, että Donald Trumpilla on vielä kohtalainen määrä fanaattisia kannattajia ja vaikutusvaltaisia medioita – kuten Fox News ja Wall Street Journal – tukenaan.

Viraltapanon edellytyksiä

Perustuslain mukaan Yhdysvaltain presidentillä on suvereeni oikeus johtaa liittovaltion koneistoa. Tehtäviin kuuluvat budjettien ja lakiesitysten valmistelu ja kongressin päätösten käytännön toimeenpano. Lisäksi presidentti toimii maan puolustusvoimien ylipäällikkönä ja hänellä on suuret nimitysvaltuudet. Virkaan astuessaan presidentti sitoutuu noudattamaan ja suojelemaan maan perustuslakia parhaan kykynsä mukaan.

Perustuslaissa on säädökset ennen virkakauden päättymistä tapahtuvien presidentin viraltapanon, kuoleman, vapaaehtoisen virasta luopumisen tai toimintakyvyn menettämisen varalta. Kongressin edustajainhuoneella on oikeus määrätä presidentti viraltapantavaksi, jos hänen todetaan syyllistyneen valtiopetokseen, lahjontaan tai muuhun raskaaseen rikkomukseen.

Perusteita Trumpin viraltapanolle

Tähän asti Trumpin virassapysymisen surimpana uhkana on pidetty hänen vaalikampanjaorganisaationsa harjoittamaa yhteistyötä venäläisten kanssa. Lisäksi on epäilty, että Trump olisi käytöksellään saattanut itsensä alttiiksi venäläisten painostukselle. Tutkinnat ovat kesken ja aika näyttää, löytyykö riittäviä perusteita Trumpin ja hänen tiiminsä syyttämiselle valtiopetoksen tunnusmerkit täyttävästä yhteistyöstä vieraan valtion kanssa.

Viime aikoina keskeiseksi ongelmaksi on kuitenkin noussut myös se, että presidentti ei kunnioita – tuskin edes ymmärtääkään - perustuslaissa säädettyä vallan kolmijakoa. Hän puuttuu oikeuslaitoksen toimintaan ja hyökkää aggressiivisesti kongressia vastaan. Lisäksi hänen rasistiset ja islamofobiset kannanottonsa ovat ilmiselvästi ristiriidassa perustuslain takaaman kansalaisten tasavertaisuuden kanssa. Presidentin voidaan siten katsoa rikkoneen virkaanastujaisten yhteydessä antamaansa vakuutusta.

Kolmanneksi keskeiseksi viraltapanon perusteeksi on noussut presidentin yhä selvemmin ilmenevä kyvyttömyys johtaa USA:n ulkopolitiikkaa ja lainvalmistelua. Toiminnallaan hän on vaarantanut Yhdysvaltojen kansalliset edut, vahingoittanut maan kansainvälistä mainetta ja uhkaa nyt ajaa liittovaltion maksukyvyttömyyteen. Tämä oikeuttaa kysymään, onko presidentillä ylipäätään kykyä selviytyä virkaansa sisältyvistä tehtävistä.

Ylivoimaisesti suurin riski aiheutuu siitä, että presidentillä on suvereeni valta päättää maansa ydinaseiden käytöstä. Jos asiaa joskus joudutaan harkitsemaan, aikaa päätösten tekemiseen ei todennäköisesti ole muutamia minuutteja enempää. Henkisen epävakautensa ja äkkipikaisuutensa vuoksi Trump on täysin sopimaton kantamaan tuollaista vastuuta varsinkin aikana, jolloin ilmapiiri on etenkin Pohjois-Korean ydinaseohjelman vuoksi poikkeuksellisen jännittynyt.

Uskalletaanko toimiin ryhtyä?

Vielä vähän aikaa sitten viraltapanoyritysten uskottiin kaatuvan kongressin republikaanien vastustukseen. Viimemainitut ovat syystäkin pelänneet, miten Trumpin fanaattiset kannattajat tuhoaisivat heidän uransa. Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut Trumpin ryhdyttyä hyökkäämään miltei yhtä lailla kongressin republikaanijohtajia vastaan kuin hän aiemmin höykytti demokraatteja. Lisäksi maan elinkeinoelämän johto on kaikonnut Trumpin ympäriltä etenkin hänen äärioikeistoa suosivien kannanottojensa vuoksi, mutta myös tyhjiksi osoittautuneiden talouslupausten aiheuttamien pettymysten vuoksi. Tällä on merkitystä esimerkiksi poliitikkojen tulevaa vaalirahoitusta ajatellen.

Yhdysvaltain sotilasjohto ja republikaanien turvallisuuspoliittinen eliitti iloitsivat aikansa Trumpin sotilasmenojen lisäystä koskevista lupauksista. Nyt sen sijaan useimpia kauhistuttaa ajatus Trumpin toimimisesta maan puolustusvoimien ylipäällikkönä ja ydinohjusten laukaisunapin haltijana vielä jatkossakin. Siksi monet toivovat viraltapanomenettelyn käynnistämistä niin pian kuin mahdollista ja saattavat toiveensa myös luotettujen kongressin jäsenten tiedoksi.

Toistaiseksi joudumme vain arvailemaan, kuinka pitkään esimerkiksi Fox Newsin ja Wall Street Journalin taustalla oleva Rupert Murdoch tai superrikkaat Kochin veljekset jaksavat vielä pysyä Trumpin takana.  Lisäksi jäljellä on pelko siitä, lähtevätkö Trumpin kannattajat kaduille heidän valtaan äänestämänsä presidentin aseman joutuessa uhatuksi. Pelot lienevät kuitenkin liioiteltuja sen vuoksi, että Trumpin kannatus perustuu hyvin pitkälti vain hänen henkilöään koskeviin mielikuviin. Jo pelkkä viraltapanomenettelyn käynnistyminen johtaa todennäköisesti mielikuvien suhteellisen nopeaan rapautumiseen, ja aktiivinen protestointihalu rajautuu melko suppeisiin ja äärimmäisiin ryhmiin.

Aikataulu

Vaikka viraltapanotoimet käynnistettäisiin suhteellisen pian, prosessi kaikkine juridisine vaiheineen vaatii paljon aikaa. Siten Trump tuskin joutuu lähtemään Valkoisesta talosta vähään aikaan, ellei hän Nixonin tavoin suostu luopumaan virastaan vapaaehtoisesti. Miehen harkintakyvyn rajallisuuden ja ylisuuren egon vuoksi noin rationaalista käyttäytymistä lienee turha odottaa.

Tällaisten näköalojen valossa Sauli Niinistön Valkoisen talon vierailu osuu aika ongelmalliseen ajankohtaan, ja myös käytävät keskustelut vaativat aivan toisenlaista valmistautumista kuin valtiomiestapaamiset yleensä. Sikäli aika on kyllä otollinen, että juuri nyt virailijalistoille tuskin on kovin suurta tungosta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Viimeistään marras-joulukuulla koittaa "totuuden hetki" kun 2018 budjetin pitää olla valmis, ja pikkulinnut kertovat että se on tosi pahasti levällään. Samoin lainakatto-kysymys kummittelee taustalla, ja sehän kytkeytyy mitä elimellisimmin liittovaltion budjettiin.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Totta puhut.

Eräs kiinnostava liikahdus tapahtui eilen Sebastian Gorkan saatua lähtöpassit Valkoisesta talosta. Tunnetuimmasta alt-right porukasta jäljellä on enää Stephen Miller.

Tämä kertoo yrityksistä palauttaa jonkinlaista järjestystä Valkoiseen taloon, mutta eihän se voi onnistua niin kauan kuin Trump on siellä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Eli Trump pitäisi erottaa koska osa porukasta on eri mieltä hänen kanssaan, jotkut heittelevät ilman mitään lääkärin lausuntoja tai psykologin papereita mielipiteitä hänen mielentilastaan sekä tutkimus joka ei ole johtanut mihinkään tai paljastanut mitään?

Tää on kohta jo 6. kerta kun joudun sanomaan tämän: teillä on pitkät 7,5 vuotta edessä näitä kirjoitellessa.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Rakastat, Aleksi, ironista huumoria. Tekevät Kotkassa samaa, kun ovat valinneet sinut Lucia-neidoksi.

Asiaan, kestääkö Donaldin terveys niin pitkään, jos välissä on vielä raastavat presidentinvaalit?

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kysymys ei ole poliittisista erimielisyyksistä, vaan presidentiksi valitun henkilön osoittautumisesta kyvyttömäksi hoitamaan tehtäviään. Tällaisia tilanteita - ei poliittisia näkemyseroja - varten USA:n perustuslaissa on säädetty menettelytavat ongelman ratkaisemiseksi.

Yhdysvalloissa ilmestyy lokakuun alussa amerikkalaisen huippupsykiatrin kahdenkymmenenkuuden muun kokeneen ja arvostetun mielenterveysekspertin kanssa kirjoittama kirja, jossa tuodaan esiin huoli presidentin henkisestä tilasta.

Saman huolen esitti presidentin Arizonan puheen jälkeen entinen kansallisen tiedusteluorganisaation johtaja James Clapper.

Käyttäjän KariNikander kuva
Kari Nikander

Hyvä kriittinen kirjoitus pätevältä ajattelijalta. Selkeä Trump-vastaisuus on ajan henki, ja USA:n presidentti on sen ihan itse hönkinyt esiin. Narsisti kiireestä kantapäähän. Itse en viraltapanoon vielä usko. Olisi se niin järisyttävä manööveri.

En näe Sauli Niinistön Putin- tai Trump-tapaamisissa mitään ongelmaa. Päinvastoin! Vain dialogi ja laajemmat johtajien tapaamiset voivat viedä asioita hyvään suuntaan. Suomen presidentti on oiva henkilö kuljettamaan viestiä ja kokoamaan neuvotteluja. Muuta emme voi tehdä maailmanrauhan hyväksi, ja loistavaa että teemme voitavamme. Tai siis presidenttimme tekee.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Olen samaa mieltä dialogin tarpeen suhteen jopa tässäkin tilanteessa. Sopii vain toivoa, että keskusteluissa on läsnä presidentin ohella muutakin väkeä.

Jos kyse on vain presidentistä, tulee melkein mieleen pitäisikö viedä karamelleja tai leluja tuliaisiksi miehen saamiseksi hyvälle tuulelle.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Antti Kasvio kirjoitti: "Sopii vain toivoa, että keskusteluissa on läsnä presidentin ohella muutakin väkeä."

Tuo on ydinasia, josta riippuu koko Niinistön vierailun onnistuminen tai epäonnistuminen.

Trumpin hallintoseurakunta koostuu varsin sekalaisesta ja osin epäilyttävästäkin porukasta, mutta ainakin yksi täysijärkinen joukossa on. Hän on puolustusministeri James Mattis.

Kun Mattisin esimies on osoittautunut ailahtelevaksi satakiloiseksi vauvaksi, on äärimmäisen tärkeää, että lapsenvahtina toimii kokenut ja harkitseva puolustusministeri. Hänellä on paras kyky hillitä impulsiivista Trumpia, jos tämä saisi pikaistuksissaan päähänsä esimerkiksi ruveta näpelöimään ydinaseiden laukaisukoodeja.

Vaikka Trumpin tapaaminen henkilökohtaisesti on Niinistölle näyttävää ja muodollisesti protokollan mukaan välttämätöntäkin, se ei ole faktisesti vierailun tärkein asia. Oleellinen tavoite olisi päästä keskustelemaan James Mattisin kanssa, joka on osoittanut ymmärtävänsä erittäin hyvin myös eurooppalaisten pienten Venäjän naapurimaiden turvallisuushuolia.

Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta tärkein kontakti USA:ssa ei siis ole presidentti Trump. Tärkein kontakti on puolustusministeri Mattis. Toiseksi tärkein on ulkoministeri Tillerson. Näiden miesten varassa on paljolti myös eurooppalaisten demokratioiden turvallisuus, Suomi mukaanlukien.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio Vastaus kommenttiin #9

Vierailuun liittyen itse kukin voi tietenkin toivoa monenlaisia asioita. Seuraavassa minun listaani.

Niinistö voisi kertoa suomalaisten arvostavan USA:n oikeusvaltion perinteitä sekä tukevansa presidentin pyrkimyksiä kansakunnan yhdistämiseen ihmisten rodusta, etnisestä taustasta ja uskontokunnasta riippumatta.

Lisäksi presidentin kannattaisi tuoda esiin suomalaisten huoli Venäjän toimista Itämeren alueella sekä maamme halu ja kyky tehokkaaseen yhteistyöhön puolustusasioissa. Samalla kannattaisi tuoda esiin Suomen valmius jatkaa läsnäoloaan Afganistanissa.

Mahdolliset painostusyritykset lentokonehankintoihin liittyen kannattaa valmistautua väistämään kohteliaasti jo ennalta.

Vierailu tarjoaa mahdollisuuden informoida Trumpia siitä, mitä EU:n piirissä ajatellaan USA:n uusista Venäjä-sanktioista. Samalla Suomen on syytä kertoa olevan täysin sitoutunut EU:n yhteisiin Venäjä-pakotteisiin.

Suomen tarjoamat mahdollisuudet taloudelliseen yhteistyöhön kannattaa tuoda esiin. Erityisesti kannattaa muistaa mainita se, miten suomalaiset yritykset luovat työpaikkoja amerikkalaisille.

Olisi hyvä, että puolustushallinnon ohella myös ulkoasiainhallinnosta olisi mukana meidän maailmankolkkamme asioihin perehtynyttä väkeä.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Enpä ole viela saanut evidenssiä Trumpin rasismista, ja mitä islamofobia edes on?

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Trumpin useat lausunnot ovat kylväneet valkoisissa amerikkalaisissa epäluuloa sekä afroamerikkalaisia että latinotaustaisia maahanmuuttajia kohtaan. Hänen päättämäänsä maahanmuuttorajoitusta ei voitu panna toimeen koska sen sanktiot kohdistuivat voimassaolevan lain vastaisesti yleistäen muslimimaihin. Trump hyökkäsi neuvostoissaan toimineita yritysjohtajia vastaan vasta kun lähtijä oli afroamerikkalainen. Charlottesvillea kommentoidessaan Trump asetti rotuerottelun kannattajat ja vastustajat samalle viivalle, ja toissapäivänä hän armahti muun muassa lainvastaisesta etnisestä profiloinnista tuomitun kannattajansa. Nämä vain päällimmäisinä esimerkkeinä.

Islamofobiaa on liioiteltu pelko tai viha yhtä uskonsuuntaa ja sitä tunnustavia ihmisiä kohtaan.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

No saisiko esimerkin rasistisesta lausunnosta? Edes yhdestä?
Charlottesvillessa oli niin väkivaltaista vasemmistoa, kuin oikeistoa, joten Trumpin ensimmainen lausunto oli täysin koherentti.
Trumpin maahantulokielto perustui Obaman luonnokseen.
Siis totalitaariseen ideologian diskriminointi ja sen kannattajien leimaaminen on toisinaan hyvä asia, ja toisinaan huono asia?
Clinton ja Obama laittomasta maahanmuutosta:
https://youtu.be/ER43fQSUi5k

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio Vastaus kommenttiin #11

Kävisikö vaikka se, kuinka Trump mitätöi yhdysvaltalaisen tuomarin päätöksen vain sillä perusteella, että tämä oli syntyperältään meksikolainen? Edustajainhuoneen republikaanisen puheenjohtajan Paul Ryanin mukaan lausuma oli suorastaan oppikirjamainen esimerkki rasistisesta kannanotosta.

Huffington Post - jota ei voitane pitää minään ääriliberaalina mediana - on pitänyt ja pitää kirjaa Trumpin rasistisista kannanotoista ja käytännön toimista. Sen mukaan rasismi on sävyttänyt Trumpin toimia jo vuosikymmenten ajan, eikä tässä suhteessa ole tapahtunut mitään muutosta hänen noustuaan presidentin virkaan.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Mikäli Trump väittäisi kaikkien hispaanista sukujuurta olevien tuomareiden olevan puolueellisia, niin väite olisi rasistinen, mutta kun ei väitä, niin ei voi olla rasisti, ja toisaalta Trumpin tytär on aviossa juutalaisen kanssa, joten Trump on siinä tapauksessa vähintäänkin erikoinen rasisti. Taidat katsella hieman liian paljon ClintonNewsNetworkia.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Trumpin logiikassa tuomarin päätöksen virheellisyyden perusteluksi riitti henkilön etninen tausta. Sinun logiikassasi tämä ilmiselvän rasistinen päättelyketju riittää todistamaan, ettei Trump voi olla rasisti.

Hitlerin rakastajattarella Eva Braunilla saattoi olla juutalaisia sukujuuria. Tämä ei varmaankaan tehnyt miestä edes Sinun logiikassasi juutalaisten ylimmäksi ystäväksi.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Eipä Trump väitä puolueellisuuden olevan mikään synnynnäinen ominaisuus hispaanoissa, vaan spesifisti häneen itseensä kohdistuvaa, joka juontuu vaalikampanjaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset