Ranskan presidentinvaalin merkitys

Emmanuel Macronin selvä voitto vei Marine Le Peniltä ja hänen kannattajiltaan kaikki mahdollisuudet kiistää tuloslaskennan luotettavuus. Kaikista kompasteluista huolimatta vaali kasvoi niin Ranskan, Euroopan kuin koko maailman kannalta hyvin merkittäväksi tapahtumaksi.

Epätavallisen prosessin epätavallinen tulos – toistaiseksi

Ranskan presidentinvaali muodostui poikkeukselliseksi jo istuvan presidentin ilmoitettua jättäytyvänsä syrjään ensimmäisen virkakautensa jälkeen. Tämän jälkeen yllätysehdokkaat voittivat molempien valtapuolueiden esivaaleissa. Näistä vahvempi François Fillon kompastui taloudellisiin väärinkäytöksiinsä, kun taas omat liikkeensä synnyttäneet Emmanuel Macron ja Jean-Luc Mélenchon saivat yllättävän suuren kannatuksen. Rannalle jäätyään Mélenchon petti vasemmistolaiset arvot kieltäytymällä kehottamasta äänestäjiään kamppailemaan äärioikeistoa vastaan, kun taas Le Pen ja hänen ulkomaiset tukijansa ottivat toisella kierroksella käyttöön harvinaisen likaiset keinot oman menestyksensä turvaamiseksi.

Kaikkien omituisuuksien jälkeen Emmanuel Macron nousi elämänsä ensimmäisen vaalikampanjan tuloksena ylivoimaisella ääntenenemmistöllä Ranskan presidentiksi ja samalla John F. Kennedyn, Barack Obaman ja Justin Trudeaun kaltaisten uutta toivoa herättävien nuorten valtiojohtajien manttelinperijäksi. Tuloksen merkitystä ei kovin paljon häiritse äänestämättä jättäneiden ja tyhjää äänestäneiden poikkeuksellisen suuri määrä, vaikka se ongelmista kertookin.

Prosessi jatkuu 11. ja 18. kesäkuuta kansalliskokousvaalien muodossa. Macronin En Marche! menestynee hyvin myös näissä vaaleissa, kun taas sosialistipuolueen sirpaloituminen keskenään kinasteleviin fraktioihin jatkuu. Le Pen ja hänen eilisiltaisen ilmoituksensa mukaisesti uudistuva Kansallinen rintama pyrkii haalimaan taakseen globalisaation ja maahanmuuton vastustajia entistä aktiivisemmin myös äärivasemmalta.

Ranskan turvallisuusviranomaiset joutuvat olemaan tarkkoina koko vaalikampanjan ajan, sillä oikeastaan vain lisääntyvä katuväkivalta ja mieliä kuohuttavat terrori-iskut kykenevät kääntämään tämänhetkisen poliittisen momentumin Le Penin ja muun äärioikeiston eduksi. Kyse on tällöin nimenomaan ääri-islamistien syyksi luettavissa olevista iskuista, sillä perinteinen äärioikeistolaisten ja -vasemmistolaisten välinen nahinointi ei tässä tilanteessa palvelisi Le Penin pyrkimystä kahden suunnan samanaikaiseen kosiskeluun.

Toisaalta vaikka tällaiset provokaatiot voisivat onnistuessaan lisätä Le Penin kannatusta, liian läpinäkyvinä ne kääntyisivät häntä vastaan. Tämä onneksi pakottaa myös aidot ääri-islamilaiset terroristit ja heidän yllyttäjänsä miettimään kahteen kertaan tekojensa tarkoituksenmukaisuutta.

Vaikutukset näkyvät EU:ssa ja maailmalla

Ranskan presidentinvaalin tulos merkitsee selvää takaiskua Euroopan unionin hajoittamispyrkimyksille. Maanosaa yhdisti jo vaalitapahtumien aktiivinen seuranta kansallisista rajoista riippumatta, ja niiden tuloksena Unionilla on lähivuodet Saksan rinnalla toinen vahva ja taloudellisesti rationaalinen toimija. Molemmat maat ovat sitoutuneet vahvasti läntisiin demokraattisiin arvoihin, ja Ranskan rooli eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä vahvistuu. Ylipäätään Macronin nousu presidentiksi vahvistaa EU:n imagoa maailmalla, ja esimerkiksi monia brittejä harmittaa yhä enemmän maan päätös erota sen jäsenyydestä.

Tämän jälkeen on hyvin mahdollista, että yhdysvaltalaiset äänestäjät eivät jatkossa enää innostu Donald Trumpin taI Hillary Clintonin kaltaisista gerontokraattisista ehdokkaista, vaan toivovat ennemmin maansa johtoon Justin Trudeaun tai Emmanuel Macronin kaltaisia tuoreita voimia. Toivetta vahvistavat aikanaan saatavat kuvat ja raportit USA:n ja Ranskan presidenttien keskinäisistä kohtaamisista. Aikaa uusien ehdokkaiden profiloitumiseen on kuitenkin jäljellä aika vähän, sillä seuraavat esivaalikierrokset alkavat jo vuoden 2020 alussa ja kongressin välivaalit ovat alle puolentoista vuoden kuluttua.

Aina varovainen presidentti Putin odottaa levottomana, milloin venäläiset kyllästyvät häneen ja alkavat haluta itselleen Macronin kaltaista nuorta, dynaamista ja maailmalle avointa johtajaa. Esimerkiksi Emmanuel Macron ja Aleksei Navalnyi ovat kutakuinkin samaa ikäkaartia, ja eikö heidän ulkonäössäänkin ole jotakin samankaltaista? Veikkaan, etteivät Kremlin yritykset häiritä Ranskan vaaleja ja tukahduttaa demokratiaa omassa maassa rajaudu vielä jo toteutettuihin toimiin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu