Me dinosaurukset

Suomi on jäänyt viimeiseksi läntiseksi teollisuusmaaksi, joka ilman omaa valmistusta luottaa isosti ydinvoimaan tulevassa energiahuollossaan. Aika näyttää, paljonko Suomi joutuu maksamaan ajautumisestaan tähän elinkeinopoliittiseen umpiperään.

Ydinenergialiiketoiminnan tulevaisuus maailmalla ei näytä hyvältä. Yhä useampi yksityinen yritys on luopunut kannattamattomaksi muuttuneesta reaktorivalmistuksesta, ja myös suuret sähköntuottajat ovat luopumassa voimaloistaan. Uusimpina esimerkkeinä tästä trendistä ovat japanilainen Toshiba ja saksalainen energiajätti EnBW. Viimemainitun pääjohtaja Frank Mastiaux iloitsee tämän viikon Der Spiegelissä yhtiönsä ratkaisusta toteamalla, etteivät he ”ole enää mitään dinosauruksia”.

Kuvaavaa nykytilanteelle on se, että ydinvoimaloiden suunnittelu ja rakentaminen keskittyy yhä selvemmin valtion kanssa läheisesti naimisissa olevien venäläisten, kiinalaisten, eteläkorealaisten ja ranskalaisten suuryritysten käsiin. Ne myyvät voimaloitaan ennen kaikkea autoritaarisesti johdettuihin maihin, joissa tilausten saaminen edellyttää sekä korkean tason lobbaamista että avainhenkilöiden kunnollista voitelua.

Sikäli ydinenergiabisneksen ajautuminen pääosin valtiolliseksi toiminnaksi on esimerkiksi Financial Timesissa äskettäin asiasta kirjoittaneen Leonard S. Hymanin mukaan (ks. linkki) luontevaa, että isojen onnettomuuksien sattuessa – kuten tapahtui esimerkiksi Tshernobylissä ja Fukushimassa – yhdenkään yksityisen yrityksen resurssit eivät riitä vaurioiden korjaamiseen. Viime kädessä laskut päätyvät aina yhteiskunnan kontolle.

Tämä on hyvä muistaa seuratessamme Olkiluoto kolmosen ja Fennovoiman hankkeen etenemistä. Ja ihmetellessämme, mistä Euroopan yllä parhaillaan leijaileva jodipilvi mahtaa olla peräisin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu