AnttiJuhaniKasvio

Trumpin toiminta on uhka demokratialle

Oliko Donald Trumpin eilisellä esiintymisellä Floridassa sekä USA:n varapresidentin ja ministerien lähes samanaikaisilla esiintymisillä Euroopassa mitään tekemistä toistensa kanssa? Ei, vaikka periaatteessa kaikkien pitäisi edustaa yhtä ja samaa hallintoa.

Trump ei selvästi jaksa paneutua presidentin varsinaisiin virkatehtäviin. Se edellyttäisi huolellista perehtymistä politiikan sisältökysymyksiin, kärsivällisiä neuvotteluja eri puolueiden avainhenkilöiden kanssa toteutuskelpoisten kompromissien aikaansaamiseksi, hyvien suhteiden rakentamista ulkomaisiin valtiojohtajiin sekä vastuunkantoa hallinnon tosiasiallisista aikaansaannoksista.

Näiden asioiden sijasta Trump näyttää aloittaneen oman poliittisen liikkeen muodostamisen käyttäen pohjana viimevuotista vaaliorganisaatiota sekä Foxin ja Breitbartin kaltaisia hänelle myötämielisiä medioita. Presidentti ryhtynee kulkemaan ympäri maata saarnaamassa uskolliselle kannattajakunnalleen siitä, miten kaikki muuttuu hyväksi sitten kun valheellisten medioiden, liberaalien hallitseman oikeuslaitoksen ja kongressin vastarinta häntä ja  kansaa vastaan saadaan murrettua.

Trump yrittää siis oikeasti vallankumousta, jonka tuloksena on hänen johtajuuteensa varaan rakentuva totalitaarinen järjestelmä. Ja niin vaikea kuin sitä on hyväksyä, noilla pyrkimyksillä on tämän päivän Yhdysvalloissa yllättävän paljon kannatusta.

Kannatukselle on syynsä

Mietittäessä syitä nykyiseen tilanteeseen kannattaa muistaa, että Alexis de Tocqueville varoitti jo vajaat kaksi vuosisataa sitten Yhdysvaltoja despotismin vaarasta. Siihen voidaan ajautua hänen mukaansa, jos maa ajaa kansalaiset kuluttamaan itsensä loppuun ”triviaaleissa, yksinäisissä ja yhdentekevissä aktiviteeteissa”. Hannah Arendt toi saman uhan esiin 1950-luvun lopulla ilmestyneessä The Human Condition-teoksessaan. Siinä hän yhdisti toisiinsa sisällöttömäksi puurtamiseksi latistuneen työnteon, passiiviseksi kuluttamiseksi latistuneen hyvän elämän tavoittelun ja reaktiivisuudeksi kääntyvän poliittisen käyttäytymisen.

Tämän päivän amerikkalaisessa yhteiskunnassa valtaosa ihmisistä joutuu tekemään suomalaisesta näkökulmasta katsottuna valtavasti töitä pitkälle rationalisoiduissa organisaatioissa kyetäkseen hankkimaan itselleen edes jollakin tavoin säällisen toimeentulon. Toki amerikkalaisilla on näiden ponnistelujen vastapainona – erästä Financial Timesin kolumnistia lainatakseni -  meitä isommat talot ja autot sekä paksummat pihvit, mutta elämisen laadun suhteen tilanne on vähän toinen. Lisäksi valtaosa amerikkalaisten raadannan tuloksista päätyy kasvattamaan rikkaimman väestönosan – yhden, 0,1:n tai 0,01:n prosentin –  jo valmiiksi muhkeaa varallisuutta.

Uhka on otettava vakavasti

Trumpin julistamalla eliittien vastaisella kapinalla on siis todellinen kasvupohja, eikä sen vaarallisuutta pidä vähätellä. Juuri nyt sopii toivoa, että Yhdysvaltojen demokraattinen kansalaisyhteriskunta ja vakiintuneet poliittiset puolueet näkevät oikein totalitarismin vaaran ja puolustavat johdonmukaisesti oikeuslaitoksen itsenäisyyttä, lehdistön vapautta ja kongressin yksinoikeutta lakien säätämiseen. Samalla totalitarismiin kriittisesti suhtautuvien puolueiden on pakko alkaa uudistua pikaisesti niin, että ne saavat riittävästi kannatusta runsaan vuoden ja kahdeksan kuukauden kuluttua pidettävissä kongressin välivaaleissa.

Meidän eurooppalaisten kannattaa tunnistaa totalitaarisen kehityksen riskien olemassaolo omissa yhteiskunnissamme. Vain näin voimme huolehtia siitä, ettemme itse ajaudu samanlaisille kehitysurille kuin mistä amerikkalainen yhteiskunta nyt joutuu kärsimään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Uhka demokratialle... - Niin on. Trump twiittailee omiaan, ja hänen hallintonsa edustajat yrittävät pitää yllä normaalia diplomaattista dialogia muiden valtioiden kanssa.

Hesarissa oli tänäään toimittaja Anna-Liina Kauhasen kolumni, jossa hän letkautti: "Pence ja puolustusministeri Mattis ovat palomuuri twitterissä huseeraavan virtuaali-Trumpin ja muun maailman välissä...". Toimittaja Jaakko Lyytinen löysi samassa lehdessä yhtäläisyyden Hullun kuninkaan ja Trumpin välille.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Well, I worry. I worry about the president's understanding of some of these issues and his contradictory articulations," McCain said.

http://thehill.com/homenews/senate/320277-mccain-o...

Niko Sillanpää

No ei nyt oikein osu. Oikeastaan mikään.

1) GOP:lla on kongressin enemmistö. Trumpin hallinnon ei tarvitse neuvotella demokraattien tai muiden puolueiden kanssa tehdäkseen politiikkaansa.

2) Korkeimmassa oikeudessa tulee olemaan tasatilanne liberaalien ja konservatiivien välillä ja tämän presidentinvaalikauden aikana todennäköisesti konservatiivienemmistö. San Fransiscon piirioikeuden niskoittelu em. seitsemän maan väliaikaista maahantulokieltoa vastaan olisi kaatunut Korkeimmassa oikeudessa kaikella todennäköisyydellä, jos se olisi sinne viety. Tai sitten korkeimman oikeuden olisi pitänyt muuttaa perustuslain tulkinta, joka on peräisin jo 1800-luvulta ja useamman kerran koeteltu, eli että maahanmuuttopolitiikka on ns. plenary power piirissä ja Yhdysvaltojen ulkopuolella oleva, Yhdysvaltoihin haluavat eivät nauti Yhdysvaltojen perustuslain suojaa. Kannattaa miettiä, miksi Trumpin hallinto ei vienyt kyseistä päätöstä Korkeimpaan oikeuteen, vaan todennäköisesti joko antaa uuden Executive Orderin tai ei tee mitään.

3) Fox ei ole Trumpille myötämielinen media kuin korkeintaan vastentahtoisesti, vaan GOP:n establishmentin media. Breitbartilla taas ei ole perinteistä televisiokanavaa, jolloin sen penetraatio on huomattavan vajaa.

4) Sen sijaan, että Trump vain kulkisi matkasaarnaajana ja puhujana pitkin maita ja mantuja, hänen hallintonsa aloitushan on ollut pikemminkin liiankin asioihin tarttuva ja aktiivinen.

5) Trump-vallankumous tapahtui jo viime marraskuussa.

6) "1%" Occupy Wall Street -henkinen ja tulonjakokatkera porukka olisi äänestänyt Sandersia, ei Trumpia. Nyt heistä moni jätti äänestämättä ylipäätään, kun Sanders ei ollut äänestettävissä.

7) Avainosavaltioiden Trump-äänestäjät nimenomaan haluavat sitä "sisällötöntä puurtamista"; Senhän Trump on luvannut.

8) Trumpin vastenmielisyys amerikkalaisittain vasemmistohenkistä mediaa vastaan ei ole kovin suuri yllätys huomioiden, että ne kaikki eivät säästäneet resursseja Trumpia vastaan toimimisessa ja häntä vastaan kampanjoimisessa.

9) Yhdysvalloissa perustuslakia ei voi muuttaa, siihen voi ainoastaan tehdä lisäyksiä. Eli vallanjako eri valtioelinten välillä ei tule olennaisesti muuttumaan.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Hyödyllisiä ja asiantuntevia huomioita sinänsä - eli kiitos siitä!

Kuitenkin: Trump ei koskaan ole oikeastaan ollut mikään varsinainen republikaani eikä hän alistu puolueen linjauksiin, vaan odottaa puolueen alistuvan omiinsa. Sama koskee oikeuslaitosta: ei Trumpia kiinnosta niinkä se kuinka konservatiivinen tai ei-konservatiivinen se on. Oleellisempaa on, ettei oikeuslaitos asetu poikkiteloin häntä vastaan.

Foxin suhteen olet varmaan oikeassa, mutta eihän tämän päivän Yhdysvalloissa kannata aliarvioida verkko- ja sosiaalisen median vaikutusvaltaa perinteisiin TV-kanaviin ja lehdistöön verrattuna.

Uskon edelleen Trumpin kokevan oman vallankumouksensa olevan suureksi osaksi vasta edessäpäin. Ja perustuslakihan on loppujen lopuksi vain pelkkä paperi, jonka vaikutus riippuu täysin siitä, millaisella voimalla sitä ollaan valmiita puolustamaan.

Niko Sillanpää

Trumpin hallinnosta valtaosa on kuitenkin republikaaneja perinteisessäkin mielessä ja hän tarvitsee joka tapauksessa kongressin republikaanisen tuen saadakseen ylipäätään lakeja läpi. Kaikkea ei voi hoitaa Executive Ordereilla.

Päinvastoin, Trumpin hallinnon ehkä tärkein tavoite on saada Korkein oikeus nuorella jäsenellä konservatiivienemmistöiseksi, joka takaisi poliittista valtaa vuosikymmeniksi poliittisista suhdanteista huolimatta. Oikeuslaitoksen "poikkiteloin asettumiset" ratkaistaan viime kädessä Korkeimmassa oikeudessa.

Trump ei suvereenisti hallitse poliisia ja armeija tuskin toimisi perustuslain kumoamiseksi.

Trumpin hallinnon koko idea ei ole yhteiskunnallinen radikaalisuus, vaan taaksepäin kelaaminen "tuttuun, rehtiin Amerikkaan", progressiivisen yhteiskuntaprojektin romuttaminen ja aiemman poliittisen establishmentin heikentäminen.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Diktaattoreilla on aina kaikki tiedotusvälineet hallussaan maassaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

1) Trumpilla ei ole mitään valtaa republikaaneihin. John McCain ja monet muut ovat jo Trumpin hallinnon vastustajia, vaikka Trump on ollut presidenttinä vasta kuukauden.

2) Trumpin oma nimitys korkeimpaan oikeuteen on jo tuominnut Trumpin ylilyönnit.

Tätä menoa Trump pannaan viralta alle vuodessa.

Niko Sillanpää

McCain on vanha mies ja todellakin ei yhtä kuin republikaanit. Hänhän kääntyi (lopullisesti) Trumpia vastaan syksyllä kampanjan aikana, ei alkuperäinen "never Trump". GOP tarvitsee Valkoisen talon ajaaksensa poliittisia tavoitteitaan. Molemmat tarvitsevat toisiaan.

Mutta kyllä, Trumpin hallinnon ja GOP:n establishmentin suhde on jännitteinen.

Yhdysvaltojen historiassa yksikään presidentti ei ole eronnut impeachment-menettelyn kautta.

Gorsuch arvosteli lähinnä Trumpin vähättelevää suhtautumista ko. sanfransiiscolaiseen tuomariin.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #7

Western District of Washington

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Newsweek julkaisi tänään Yhdysvaltojen presidenttien virkakausista kirjan kirjoittaneen Richard Feinmanin artikkelin. Siinä ennakoidaan Donald Trumpin virkakauden jäävän kestoltaan jonnekin William Harrisonin 31 päivän ja James A. Garfieldin 199 päivän välille.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

McCain on Rino (Republican in name only) varsin monen mielestä sielläpäin. Trumpia aliarvioidaan ja ihmisten järkevyyttä yliarvioidaan. Ei tässä muuta. Suominäkökulma on lähinnä kamalaa katsottavaa... oikein pahaa tekee kuten Snellman omakin "analyysisi" joka ei pohjaa todellisuuteen. Mutta huomaat sen itsekin vuoden sisään.... en ole varma muutatko kantaasi tosin vaikka tosiasiat kumoaisivat aikaisemmat käsityksesi. Trump mm. ei ole lähdössä minnekään ja saattaa saada kannatustakin mikäli pelaa korttejaan hyvin; ja miksei pelaisi, mikä sanoo sitä vastaan ettei näin tapahtuisi..... juuri kukaan edes ajatellut miestä presidentiksi ja silti siellä hän on. Enkä siis todellakaan pidä Trumpista, mutta "you gotta be realistic, right" sanottiin toistuvasti eräässä kirjasarjassa.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Saattaa olla niin, että Amerikan tiedusteluviranomaisilla on jo nyt käsissään niin ”kuuma peruna”, että sitä ei voi pitää hyppysissä. Tarkoitan tällä Trumpin Venäjän suhteita. Hänen kehon elekielensä osoitti selvästi lehdistötilaisuudessa, että asiat eivät ole tällä kohdalla hyvällä mallilla. En ihmettele lainkaan sitä, etteikö Mike Pence olisi presidentti ennen uusien lumien tuloa ensi talvena.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Olisin hyvin yllättynyt siitä. Enemmän uskon että Halla-Aho Suomessa on PS puheenjohtaja, .. hallitus mahdollisesti kaatunut... ja Suomi muutoinkin entistä enemmän pulassa. Mutta Trump tuskin on lähtenyt minnekään ellei sydäriä saa. Jenkeissä moni muu saa pelätä lähtemistä kylläkin.

Niko Sillanpää

Pence nyt on poliitikko ja ideologinen toimija ja sellaisena melkeinpä vielä kahjompi kuin Trump, joka ei ole poliitikko ylipäätään eikä erityisen ideologinen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset