*

AnttiJuhaniKasvio

Lenin junassa

Brittiläinen historioitsija Catherine Merridale julkaisi viime vuonna kirjan ”Lenin on the Train” (Allen Lane 2016). Kirjan ytimen muodostaa kuvaus Leninin sata vuotta sitten eli vuoden 1917 huhtikuussa tekemästä junamatkasta, joka vei hänet Zürichistä Venäjää vastaan sodassa olevan Saksan läpi Ruotsiin sekä sieltä Haaparannan kautta Pietariin. Teos palauttaa taidokkaasti henkiin tapahtumat, jotka auttavat ymmärtämään vähän paremmin myös Suomen nykyistä asemaa suhteessa Venäjään.

Lenin asui keväällä 1917 maanpakolaisena Sveitsissä, jossa eli useita muitakin tsaarinvallan kanssa hakauksiin joutuneita venäläisiä. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Lenin suorastaan paloi halusta päästä takaisin Venäjälle. Tämä ei kuitenkaan ollut helppoa Saksan ollessa sodassa Venäjää vastaan. Ympärysvalloillakaan ei ollut mielenkiintoa avittaa Venäjää irti sodasta vaativaa bolshevikkijohtajaa pääsemään kotimaahansa.

Saksa olisi kyllä ollut valmis päästämään Leninin Venäjälle, sillä Venäjän luopuessa sotatoimista sitä vastaan Saksa olisi voinut keskittää joukkonsa länsirintamalla käytäviin taisteluihin. Leninillä ei kuitenkaan ollut varaa ottaa niskoilleen leimaa vihollisen agenttina toimimisesta. Lopulta kompromissi löytyi niin, että Lenin yhdessä runsaan kolmenkymmenen muun poliittisen aktivistin kanssa lähti matkaan 9. huhtikuuta kulkien lukitussa junavaunussa läpi Saksan Berliinin kautta Sassnitziin, jatkaen sieltä laivalla Trelleborgiin, junalla Tukholman kautta Haaparantaan, reellä joen yli Tornioon ja sieltä jälleen junalla Riihimäen kautta kohti Pietaria. Yhteensä kahdeksan vuorokautta kestänyt matka päättyi Pietarissa Suomen asemalle, missä Lenin kiipesi saman tien panssariauton päälle pitämään ensimmäisen palopuheensa.

Kirja rekonstruoi tarkkaan – mutta samalla kirjoittajan omaa kirjallista mielikuvitusta taidolla hyödyntäen – itse junamatkan tapahtumat. Tuon kuvauksen ohella kirja tarjoaa mahdollisuuden pohtia tuoreella tavalla Euroopan ja Venäjän sadan vuoden takaista poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta sekä sitä dynamiikkaa, joka johti vähän myöhemmin Lokakuun vallankumoukseen ja neuvostovaltion pystyttämiseen.

Kirja on erityisen tervetullut meille sen vuoksi, että aiemmin kuvaamme noista ajoista on ohjannut vahvasti virallisen neuvostohistorian ja YYA-Suomen kanonisoima totuus Venäjän vallankumouksellisista työläis- ja talonpoikaismassoista, heidän taidokkaista johtajistaan ja Vladimir Iljitsh Leninistä, joka kansallisen itsemääräämisoikeuden kannattajana lahjoitti meille itsenäisyyden.

Kirja analysoi huolella sitä monimutkaista ja valtaisat uhrimäärät vaatinutta valtapeliä, jota suurvallat kävivät ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkimainingeissa. Sekä Leninillä että Suomella oli oma paikkansa Saksan johdon strategisissa suunnitelmissa. Vaikka saksalaiset eivät tunteneet aatteellisesti minkäänlaista vetoa Leninin ja hänen johtamansa ryhmittymän ajatuksia kohtaan, he pitivät miestä hyödyllisenä pelinappulana yritettäessä saada Venäjä luopumaan omista sotaponnisteluistaan. Hyödyllisiksi koettiin myös separatistiset pyrkimykset Suomessa ja Ukrainassa.

Samaan aikaan Englanti ja Ranska tekivät kaikkensa saadakseen pidettyä Venäjän mukana ympärysvaltojen yhteisessä rintamassa. Niinpä vaikka Lenin varoi visusti suoraa ja julkista yhteydenpitoa saksalaisiin, Saksa salli hänen paluunsa Venäjälle ja ohjasi myös rahallisia resursseja Venäjän vallankumouksellisten käyttöön. Suomalaisille itsenäisyysaktivisteille annettiin jääkärikoulutusta, ja itsenäistymisen jälkeen Saksa tuki valkoisia punakapinan kukistamiseksi ja venäläissotilaiden ajamiseksi maasta.

Leninillä itsellään ei ollut illuusioita hänen ympärillään käydystä valtapelistä, ja hän pyrki suojaamaan tarkkaan selustansa salaliittosyytöksiä vastaan. Toisaalta hänen oli oltava valmis valehtelemaan kannattajilleen – ja meille suomalaisille - tapahtumien varsinaisesta dynamiikasta. Todellisuudessa Leninin menestymisen mahdollisuudet näyttivät lähes olemattomilta ensimmäisinä hänen paluunsa jälkeisinä päivinä, mutta venäläisten sotaväsymys, väliaikaisen hallinnon virheet ja Leninin ruhjova määrätietoisuus avasivat vain muutamaa kuukautta myöhemmin bolshevikeille sekä pääsyn valtaan että myös mahdollisuuden sen vakiinnuttamiseen. Tämä ei tarjonnut tietä onneen Leninin kanssa samassa vaunussa Pietariin matkustaneille, vaan useat heistä kokivat karun kohtalon Stalinin terrorin kynsissä.

Vaikka Kremlin nykyinen isäntä on entinen kommunistisen puolueen kasvatti, hän ei arvosta Leniniä ja hänen saavutuksiaan, vaan haikailee takaisin Venäjän imperiaalisen suuruuden aikoja. Leninhän johdatti sodan näännyttämän Venäjän häpeälliseeen rauhaan, jonka myötä maa menetti Suomen, Ukrainan ja Bosporin salmen hallinnan. Stalin oli toista maata, nostihan hän Neuvostoliiton jälleen suurvallaksi. Nyt Kremlin missiona on viime vuosisadan suurimman historiallisen onnettomuuden – Neuvostoliiton hajoamisen – menetysten korvaaminen uuden ”euraasialaisen” suurvallan pystyttämisen kautta. Suomi luetaan ilman muuta entisenä Venäjän suuriruhtinaskuntana tuon suurvallan etupiiriin.

Näitä tosiasioita on hyvä pohdiskella lähestyessämme Lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen satavuotispäiviä. Samalla voimme havaita historian yhdessä suhteessa pysyneen aika lailla muuttumattomana. Tänäkin päivänä Venäjä on suhteellisesti ottaen kutakuinkin yhtä köyhä ja kehittymätön Englantiin, Saksaan ja Ranskaan verrattuna kuin se oli tuolloin, venäläiset raharikkaat viihtyvät yhtä hyvin Nizzassa, Genevessä ja Lontoossa, ja Venäjä tarvitsee edelleen kipeästi läntisiä pääomia omien modernisointipyrkimystensä tueksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Risto Pihlajaniemi

Hei ja kiitos. Tämän perusteella äkkiä lukien en vakuutu näistä "tosiasioista", vaan liitän sen yhtenä pitkään jonoon ajat sitten uusiksi kirjoitettua historiaa, joka vähättelee tai kiistää Leninin ja bolsevikkihallinnon osuuden Suomen itsenäistymisessä. Ehkä meitä on muutama jäljellä, jotka ovat kauan sitten perehtyneet historiamme tuohon vaiheeseen, vakuuttuneet ko. "tosiasioista", joita ei mikään kirja muuksi muuta. Liekö enää väliä. Lenin on kiitoksensa saanut ja tuskin enempää kaipaa. Semmosii aatoksii sait liikkeelle.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

"Lenin asui keväällä 2017", korjaahan vuosilukua!

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tuosta tuli mieleeni vitsi, jonka kuulin vielä vanhassa Neuvostoliitossa. Sen otsikko on "Lenin Puolassa":

Jo pitkään oli Kremlissä kiinnitetty huomiota siihen, ettei Puolassa ollut vielä vastaavaa patsasta kuin muissa itäblokin maissa: "Lenin Unkarissa", "Lenin DDR:ssa", "Lenin Bulgariassa" jne. Pitkän jankutuksen jälkeen puolalaiset suostuivat pyyntöön ja kun Varsovan patsas oli valmis neuvostotroikka (Brezu, Podgornyi ja Kosygin) matkustivat Puolan pääkaupunkiin paljastamisjuhlaa varten.

Kun Brezhnev veti suuren kankaan pois, syntyy piinallinen hiljaisuus. Siellähän makasi nainen selällään ja viriili mies oli selvästi valmiina yhteiseen ilonpitoon....

Brezhnev toipui järkytyksestään ja kyseli: "Kuka tuo nainen on?". No, sehän on Krupskaja (Leninin vaimo), Edward Gierek totesi kuivasti. "Entäs tuo mies. Kuka hän on?". No sehän on ruhtinas Orlov, tuli vastauksena.

"Mutta missä Lenin sitten on?". Ai Lenin? Lenin on Puolassa, tietysti!

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Minun korvissani menee ehkä vähän poikien pukuhuonehuumorin puolelle.

Mutta Krupskaja joutui kyllä Merridalen mukaan leskeksi jäätyään ja Stalinin noustua valtaan hyvin ilkeämielisen ja alatuyylisen huhutehtailun kohteeksi Venäjällä.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Se olikin aito ja alkuperäinen neuvostovitsi (sellaisia kuulee enää harvoin).

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Lenin kävi useampaan kertaan Suomessa, läpikulkumatkalla ja käymäsiltään. Hänen "jalanjälkiään" on seurattu täällä, ja hänen majoittajiaan ja majojaan on kuvattu.

Tässä yksi "majapaikka", se melko kuuluisa heinäsuova, Siestarjoella. Siinä hän yöpyi kesäaikaan 1917, ei siis Antin kuvaamalla huhtikuun 1917 junamatkalla. https://www.finna.fi/Record/ta_ah.M011-984111

Kuvan tallentaja on ilmeisen aiheellisesti liittänyt kuvan tietoihin myös kysymyksen:
"Kuvan takana teksti: "Leninin piilopaikka Razlivissa 1917 (monesko heinäsuova)". "
- Kuva nimittäin lienee otettu 1977 (se on merkitty silloin tallennetuksi, ja näin ollen kuvaushetkellä 60 vuotta itse tapahtumasta, vh)

"Juhlavuoden" kunniaksi hänen jäljillään on (jälleen) mahdollisuus kulkea: http://elamysmatkailu.fi/fi/matkailupalvelut/valmi...

https://www.finna.fi/Record/ta_ah.M011-984111

Lopuksi tunnustus:
Olen käynyt heinäsuovan paikalla, mikä näin tunnustettakoon, mutta "rikos" lienee jo vanhentunut, onhan siitä jo vuosikymmeniä

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kävi toki joutuessaan pakoilemaan viranomaisia etenkin hänen oletettuja saksalaisyhteyksiään koskeneiden syytösten vuoksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset