AnttiJuhaniKasvio

Lelusalakuljettaja meissä

Kuullessani ensi kerran televisiossa Rami Adhamin kommentteja Aleppon tilanteesta mies esiintyi hyvin vakuuttavasti, ja lelujen kuljettaminen aleppolaislapsille teki hänestä nopeasti sankarihahmon. Siksi Helsingin Sanomien julkistamat ensi tiedot hänen toimintansa kyseenalaisista puolista synnyttivät epäilyn siitä, onko taustalla ehkä ollut FSB:lle tyypillinen informaatiovaikuttaminen. Uusimpien tietojen valossa tästä ei ole ollut kyse, vaan mies itse on vienyt menettelytavoillaan pohjaa pois myös niiltä hyviltä asioilta, joita hän on kiistatta saanut aikaan. Nyt lelusalakuljettajan on alettava työnsä uudelleen takamatkalta, sillä vastassa on massiivinen määrä suomalaisia, joiden mielestä tuonkaltaiseen arabiin ei olisi koskaan pitänyt luottaa.

Toivon lelusalakuljettajan ottavan oppia tapahtuneesta ja osoittavan vielä olevansa luottamuksemme arvoinen. Ja ennen kaikkea etteivät aleppolaislapset jäisi paitsi edes sitä vähäistä riemua, mitä salakuljettaja on kyennyt tuottamaan heille maanpäälliseksi helvetiksi muuttuneessa ympäristössä. Mutta samalla on kysyttävä, missä määrin olemme itse huonoine omatuntoinemme vaikuttaneet lelusalakuljettaja-mediailmiön kehittymiseen.

Kehikon luo se äärimmäinen brutaalius, jolla presidentit Putin ja al-Assad ajavat poliittisia tavoitteitaan pommittamalla siviiliasumuksia, sairaaloita, kouluja, leipomoita, avustuskuljetuksia ja pelastushenkilökuntaa Aleppossa. Meidän on todella vaikea katsoa haavoittuneiden ja menehtyneiden kaivamista esiin tomuksi muuttuneista raunioista. Ja vielä vaikeampaa on selittää noita näkymiä lapsille, jos heidän huomiotaan ei ole ennen television välittämää kuvavirtaa ehditty suunnata jonnekin muualle.

Kansainvälisen yhteisön on korkea aika tehdä jotakin Aleppossa harjoitettujen tuhotöiden hillitsemiseksi. Mutta toistaiseksi on tyydytty lähinnä vain verbaalisiin uhkauksiin. Viimeksi eilen EU:n huippukokous päätti pitäytyä uusien pakotteiden käyttöönotosta Venäjää vastaan. Me koemme tästä tilanteesta huonoa omaatuntoa, ja siksi mietimme emmekö voisi edes lahjoittaa hieman rahaa tai antaa osan leluistamme aleppolaislasten käyttöön. Juuri huono omatuntomme on tehnyt Rami Adhamin kaltaisesta lelusalakuljettajasta hetkessä suuren luokan mediajulkkiksen kaikkine niine houkutuksineen, joita tuohon asemaan liittyy.

Vertailukohta nykytilanteeseen löytyy keskiajan Euroopasta, jolloin katolinen kirkko otti käyttöönsä anekaupan. Ostamalla aneita ihmiset saattoivat lunastaa itsensä vapaaksi tekemistään synneistä, ja samalla kirkkoisät pääsivät kartuttamaan jo entisestään muhkeita omaisuuksiaan. Tänään voimme hakea lohtua huonoon omaantuntoomme tukemalla lelusalakuljetusta, ja samalla poliittiset päätöksentekijät saavat hieman helpotusta omiin paineisiinsa. Olemmehan me ainakin hengessä mukana aleppolaislasten kärsimyksissä, nyt myös kirkonkellojen saattelemina!

Samaan aikaan presidentti Putinin armada purjehtii kohti Välimerta tukemaan Aleppon hävityksen loppuunsaattamista tai kiristysvälineeksi sodan osapuolten välisissä neuvotteluissa. Tässä tilanteessa kaikki pienetkin eleet – juuri sellaiset mihin kansalaisyhteiskunta seurakunnat mukaan lukien kykenevät – aleppolaisten suojelemiseksi ovat arvokkaita. Mutta vielä enemmän tarvitaan myös suuria eleitä, sellaisia joihin vain kokonaiset valtiot kykenevät. Ja tarvitaan myös tiivistä yhteistyötä Suomessa asuvien syyrialaisten kanssa, sillä he tietävät parhaiten mitä maassa tällä hetkellä todellisuudessa tapahtuu. Vaikka tarkkana pitää olla, pienten kauneusvirheiden ei kannata antaa muodostua kohtuuttoman suuriksi esteiksi yhteistyölle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen
Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Aidoimmillaan lelusalakuljettajan itsensä kirjoittamissa viesteissä, joita ei ollut tarkoitettu julkisuuteen.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Peräpuikkomies, huijari, pahoinpitelijä ja dopingaineiden maahantuoja. Ja valkopesu jatkuu, toisilla ei näytä olevan aavistustakaan näistä "hyväntekijöistä".

Käyttäjän amgs kuva

Aikamoinen valhe pommituksen "uhrista"! Pahinta on se, että tämä tapaus vie ihmisiltä luottamuksen ja halu auttaa. Toivon mukaan tutkinnasta selviää mihin kaikkeen tämä ihminen on syyllistynyt. En ole vielä lukenut missään, että miten tämä huijaus paljastui. Tuskin ilman muiden maanmiesten kertomuksia se olisi paljastettu ja siksi pitää muistaa, että kaikki kyseisestä maasta tulevat ihmiset eivät ole moraalisesti yhtä heikosti varustettu kuin tutkinnan alla oleva "sankari".

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Melkoinen Münchhausen, kuuluu samaan kastiin työmies Putkosen, Pekka Himasen ja Ilja Janitskinin kanssa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Hahaa, "työmies", tohtori ja mikälie! Hyvin mahtuu porukan jatkoksi, taitaa kuitenkin olla niin, että Himasella ei ole rekisterimerkintää...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Eikös poliisi kerran korjannut hänet kalsarisillaan talteen? No, Pekalla on paikkansa mytomaanien mestariliigassa, koska hän laskutti pääministeriä tyhjästä kuusinumeroisen luvun verran.

Muistattehan: 1 Himanen = 700 000€

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #7

Juu, kyllä tuo kalsonkiseikkailu muistetaan, mutta tuskin tuli merkintää kuin sakkorekisteriin, jos edes sai sakkoa. Uusi mittayksikkö 1 Himanen = € 700K, mikäsenpääministerinnimioli?

Ei näistä sankareista osaa sanoa, pitäisikö itkeä vai nauraa, suomalaisittain tuo "työmies" on jotenkin ainutlaatuinen: minulta pettäisi pokka jos tuo vaikka tietä kysyisi, kun en osaa ottaa mitään hänen sanomaansa vakavasti. Valitan, meni henkilöön kohdistuvaksi, mutta kun kyseessä on "julkisuuden henkilö", niin sama tuo.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos kommenteista!

Osa niistä tosin ilmentää primitiivireaktioiden hyökyaaltoa, joka HS:n selvitysten jälkeen on alkanut virrata sosiaalisessa mediassa ja josta lynkkausmentaliteetti ei ole enää kovin kaukana.

Kai sekin jotakin meistä kertoo, mutta silti jää kysymään onko täysin mahdotonta keskustella asioista maltillisemmin? Ja leimakirveitä heiluttaessa muistaa, etteivät kohteet ole vain mediailmiöitä, vaan ihan eläviä ja tuntevia ihmisiä?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kysymysmerkki viimeisen virkkeen lopussa on kuvaava!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Niin, eihän se huijaus nyt mitenkään erityisesti liity turvapaikanhakijoihin yleensä. Huijauksen kohteet vaihtelevat näillä huijareilla ja mitenkään tällainen toiminta ei liity ihonväriin.

Saarakkala ja persut tästä nyt nostavat älämölöä, niinkuin se jotenkin liittyis siihen, että maahanmuutossa on ongelmia. Sanoisin, että tuolla Saarakkalan blogilla pääsee helposti tämän viikon populistimestaruuteen kiinni, niin älytön ja lapsellinen oli tuo blogi.

Onhan Suomessa ennenkin huijattu hyväntekeväisyydellä, muutama vuosi takaperinhän oli huijauskeräys syöpälapsien hyväksi.

Tämä tapaus on yksi muiden joukossa, mutta tietenkin kun kaveri on saanut julkisuutta ja on väärän värinen, niin kyllä siinä taas lehdistönkin populismi nousee esiin.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Adhamin pitäisi olla illalla Enbuske-showssa.

Saas nähdä tuleeko mies paikalle ja mitkä ovat selitykset.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Tuli paikalle eivätkä selityksetkään aivan huonoja olleet.

Jotenkin minusta tuntuu että varsinainen totuus tästä asiasta paljastuu vasta ajan myötä. Tästä näkökulmasta on ihan hyvä että rikospoliisi selvittää mahdollisesti tapahtuneet viharikokset ja harjoitetun keräystoiminnan lainmukaisuuden. Tuon jälkeen olemme jälleen astetta viisaampia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset