AnttiJuhaniKasvio

Osaammeko lukea Venäjän tilannetta oikein?

Viikon takainen ilmoitus Venäjän presidentinhallinnon johtajan toimineen Sergei Ivanovin siirtymisestä toisiin tehtäviin ja Anton Vainon nostamisesta hänen tilalleen antoi jälleen vauhtia spekuloinneille presidentti Putinin asemasta. Yritän seuraavassa kantaa vähän jälkijunassa oman korteni kekoon.

Toimen mies joka saa tuloksia

Päältä katsoen Venäjän poliittinen tilanne näyttää vakaalta. Vaikka talous kärsii öljyn hintojen alenemisesta ja länsisuhteiden heikentymisestä, mistään varsinaisesta konkurssista ei voida puhua. Ruplan heikentyminen on pehmentänyt halventuneen öljyn vaikutuksia kotimaassa samalla kun se on helpottanut esimerkiksi aseiden vientiä.

Ennen kaikkea presidentti Putin on kyennyt lisäämään maansa asevoimien uskottavuutta. Politiikkansa varsinaiseksi päämääräksi hän on asettanut Venäjän nostamisen euraasialaiseksi suurvallaksi, joka eroaa kulttuurisesti ja johtamistavoiltaan selvästi lännen liberaaleista demokratioista.

Venäjä on onnistunut valtaamaan Krimin ja osan Itä-Ukrainaa, vahvistamaan asemiaan lähi-idässä sekä nakertamaan läntisen leirin yhtenäisyyttä. Tämä on luonut edellytykset uusien myönnytysten tavoittelulle jatkossa. Lisää liikkumatilaa Venäjän johto on saanut Yhdysvaltain johdon pidättyväisyydestä ja Euroopan keskittymisestä pakolaistulvan torjumiseen.

Venäläisten enemmistö kannattaa nykyisin presidentti Putinia ja antaisi vaaleissa äänensä hänelle ilman ylimääräisiä varmistustoimiakin. Monet autoritaariset valtiojohtajat ja poliitikot - republikaanien presidenttiehdokasta myöten - pitävät Putinia esikuvanaan.

Eliitti ajattelee kriittisemmin

Tämä on kuitenkin vain yksi puoli todellisuudesta. Venäjä ei ole demokraattinen maa, ja siksi ratkaisevaa ei ole se mitä kansalaiset ajattelevat, vaan miten eri eliittiryhmät näkevät maan tilanteen ja johdon politiikan vaikutukset.

Venäjän talouden selkärangan muodostavan energiasektorin yritysten toimintaa vaikeuttaa oleellisesti se, että ne eivät saa lännestä sen koommin rahoitusta kuin teknistä tietämystäkään uusien öljy- ja maakaasukenttien etsimiseen ja käyttöönottoon. Valtio vie sotaseikkailujensa rahoittamiseksi leijonanosan öljyn ja maakaasun viennistä saaduista tuloista. Lisäksi Venäjä on ajautunut lähi-Idän kriisissä väärään leiriin, jos tavoitteena on sopia tuotantorajoituksista sunnijohtoisten Saudi-Arabian ja muiden Persianlahden öljyntuottajamaiden kanssa.

Puolustusvoimissa ollaan tyytyväisiä etusijaan, joka asehankinnoilla on Venäjän budjettipolitiikassa. Mutta niissä nähdään myös varustelukilvassa pärjäämisen rajat Venäjän bruttokansantuotteen pudottua alle kymmenesosaan Yhdysvaltojen vastaavasta, maan teknis-tieteellisen potentiaalin heikennyttyä ja rekrytointipohjan ollessa oleellisesti pääkilpailijaa kapeampi. Vaikka Venäjällä on kyky näyttäviin suorituksiin sotilasparaateissa, asemessuilla ja operaatioissa siviilejä vastaan, isommissa ja pidempään kestävissä konflikteissa maan resurssien ohuus paljastuisi nopeasti. Asevoimissa ei pidetä maahan tulevista ruumispusseista, ja vielä vähemmän pidetään presidentti Putinin harjoittaman seikkailupolitiikan mahdollisista seurauksista.

Muualla valtionhallinnossa turhaudutaan leikkauksista, joita eri aloilla joudutaan tekemään taloudellisen tilanteen huonontumisen seurauksena. Yhtä vähän pidetään laajana rehottavasta korruptiosta, vallan ylläpitämästä suosikkijärjestelmästä ja korruption vastustamisen nimissä tehdyistä puhdistuksista, jotka todellisuudessa auttavat vain vastustajien raivaamisessa pois tieltä.

Kulttuurieliitin piirissä jotkut voivat olla aidosti innostuneita presidentti Putinin kansalliskonservatiivisesta ideologiasta ja jotkut ottavat mielellään vastaan yhteistyöhalukkaille avautuvat aineelliset edut ja uramahdollisuudet. Mutta monet ovat saaneet tarpeekseen siitä sisäänpäänkääntyneisyydestä ja tunkkaisuudesta, jota tämä kehitys on merkinnyt. Taiteilijat ja tieteenharjoittajat haluaisivat päästä toimimaan oman alansa maailmanlaajuisen yhteisön täysivaltaisina jäseninä.

Ulkoasiainhallinto voi kokea asemansa vahvistuneen sen vuoksi, että presidentti Putin kohdistaa nykyisin päähuomionsa ulkopolitiikkaan. Johtavat ulkoasiainhallinnon virkamiehet ja kokeneet diplomaatit tietävät kuitenkin hyvin, ettei presidentti Putin todellakaan kuulu  aikamme arvostetuimpien valtiomiesten joukkoon. Häneen joudutaan suhtautumaan muita outolintuja vakavimmin lähinnä vain Venäjän hallussa olevan ydinpelotteen vuoksi.

Jotakin presidentin nykyisestä sarjatasosta kertoo ehkä lista hänen viime viikkoina tapaamistaan valtionpäämiehistä. Heihin kuuluvat Iranin Hassan Rouhani, Serbian Tomislav Nikolic, Kazakhstanin Nursultan Nazarbajev, Turkin Rezep Tayib Erdogan, Armenian Serhei Sargsjan ja Azerbaidzanin Heidar Alijev. Lisäksi viestimet kertovat Pohjois-Korean Kim Jong-Unin lähettäneen Putinille ”ystävän tervehdyksen”.

Lista kertoo tarmokkuudesta, jolla presidentti Putin pyrkii lisäämään maansa vaikutusvaltaa lähialueilla. Mutta se ei edusta tasoa, jota Venäjän ulkoasianhallinnon ja diplomaattikunnan veteraanit ovat tottuneet odottamaan maansa tai sen edeltäjän - Neuvostoliiton - valtionpäämiehiltä. Muutosta ei oikein enää jakseta odottaa pitkään maataan johtaneelta, eläkeiän ylittäneeltä ja henkisesti yhä tiukemmin omaan pesäänsä käpertyvältä mieheltä.

Kuka hylkäsi kenet?

Muiden eliittiryhmien tyytymättömyys ei välttämättä merkitse mitään niin kauan kun turvallisuuspalvelu on presidentin takana. Senkin keskuudessa maan nykyongelmia ja tulevaisuutta pohditaan kuitenkin samaan tapaan kuin muissa eliittiryhmissä. Lisäksi turvallisuuspalvelut seuraavat tarkkaan yleisen mielipiteen kehittymistä.

Siksi on aiheellista kysyä, ollaanko turvallisuuspalvelujen johdossa edelleen tyytyväisiä presidentti Putinin toimintaan vai onko niiden piirissä alettu mahdollisesti pohtia maan ykkösmiehen vaihtamista.

Kun presidentti Putin nimesi Anton Vainon presidentinhallinnon päälliköksi ja Sergei Ivanovin venäläisittäin katsoen hieman nöyryyttävästi ekologisista kysymyksistä vastaavaksi neuvonantajaksi, presidentin tulkittiin yleisesti hylänneen vanhan tukijansa.

Mutta kuka hylkäsikään kenet?  Hyppäsikö vanha kettu todellisuudessa pois uppoavasta laivasta jättäen oudoista ajatuksistaan tunnetun apparatshikin soutajan paikalle?

Lähikuukausina kannattaa ehkä olla tarkkana varsinkin jos venäläisissä medioissa alkaa ilmestyä uutisia, joissa presidentti näkyy hieman epäedullisessa valossa. Niiden tarkoituksena voi olla kansalaismielipiteen vaivihkainen valmistaminen edessä oleviin muutoksiin.

Putinin päästäminen puhumaan puuta heinää venäläisjoukkojen sijoittumisesta Kesärannan taannoisessa tiedotustilaisuudessa ja tuoreen nimityksen kömpelöhkö julkistaminen voivat olla ensimmäisiä tämänsuuntaisia signaaleja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Antti - hyvää ja rohkeaa ajatuksenjuoksua.

En kuitenkaan ole tällä kannalla mitä esität mitä tulee Donald Trumpiin - "Monet autoritaariset valtiojohtajat ja poliitikot - republikaanien presidenttiehdokasta myöten - pitävät Putinia esikuvanaan."

Mutta silti kuten viimeisessä blogissani esitän Trumpin esiintyminen demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta despootteja vastaan ei minuakaan mitenkään vakuuta. ja lausunnot ovat olleet niin sekavia että ei sillä ulkopoliittista agendaa kyllä ole.

"Random-Trump" Yhdysvaltain ulkopolitiikan vetäjänä - ei kiitos vaikka muuten kuppi kallistuisikin monessa mielessä hänen suuntaansa vs. Clinton.

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2214...

Käyttäjän toimikankaanniemi kuva
Toimi Kankaanniemi

Todella mielenkiintoista asiaa ja pohdintaa. Kiitos.

Kenellä tosiasiassa on valta käsissään? Sitä on syytä tarkkailla heikoista signaaleista. Ne voivat vahvistua ja muutoksen aika voi olla lähellä.

Talouden alamäki herättelee kansan syviä rivejä. Jos ulkomaisissa kriiseissä erehtyy "väärälle" puolelle, voi umpikuja tulla nopeasti eteen. Siitä ei selviä edes diktaattori.

Katsotaan. Suomessa syytä olla hereillä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Hyvää pohdintaa.

En kritikoi näitä esitettyjä arvailuja sen kummemmin kuin että nehän ovat kuitenkin vain arvailuja, vaikkakin minunkin mielipiteeni mukaan ne ovat varsin valistuneita ja mahdollisia arvailuja.

Tämä siis tarkoittaa minun mielestäni sitä että Suomen ulkoministeriön, presidentikanslian, ulkoministerin, pääministerin ja presidentin tulisi varautua siihen että asiat ovat blogistin esittämällä mallilla, mutta muut vaihtoehdot ovat silti mahdollisia, myös se että asiat ovat sillä tavalla kuin miten ne virallisesti annetaan ymmärtää olevan.

Se joka ymmärtää parhaiten sen mitä venäläinen sielussaan syviten oikeasti haluaa korjaa potin Venäjän valtapelissä ja se Venäjän ulkopuolinen taho joka tämän ymmärtää jo ennenkuin Venäjän valtapeli on ratkennut, hyötyy siitä taloudellisesti ja poliittisesti, jos osaa hyödyntää tätä ymmärrystään.

Siis pitää kysyä mitä venäläinen "mussikka" syvällä sielussaan haluaa isänmaaltaan?

Se joka tietää vastauksen voittaa pelin. Venäjä voi olla diktatuuri ja Venäjää kenties johdetaan autoritäärisesti ja propagandalla, mutta se joka tuntee ja aavistaa kansalaisten syvät tuntemukset ja pystyy hyödyntämään tämän, voi kääntää asiat edukseen. Diktatuurit voidaan kaataa ja monella tavalla.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vihavainen, ymmärrätkö sinä Karl Vainon ajatukset ?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

En tunne tarkemmin hänen ajatteluaan, mutta eikös nyt ole kyse hänen pojanpojastaan.

Karl Vaino mahdollisesti ajatteli sillä tavalla kuin mitä tyypillinen Neuvostoliittolainen kommunisti ja tyypillinen venäläinen mussikka siihen aikaan ajatteli. Tai sitten hän oli vain taitava opportunisti, eli ratsasti valtaan aikansa aatteilla.

Tänä päivänä Karl Vainon ajattelulla tuskin ratsastetaan vallan huipulle Putinin Venäjälläkään.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #6

Sinä siis ymmärsit hänen ajatuksensa senaikaista taustaa vasten.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #7

"Sinä siis ymmärsit hänen ajatuksensa senaikaista taustaa vasten."

En minä tiedä miten hän ajatteli. Esitin vain arvauksen siitä miten hän mahtoi ajatella.

Voin sanoa että ymmärrän sitä yleistä ajattelua joka siihen aikaan vallitsi. Se ajattelu perustui siihen että rikkaat sortivat köyhiä siihen aikaan jopa enemmän kuin nyt. (Sipilän hallituskin sitä toki vielä tekee).

Sen aikainen ajattelu perustui sosialistiseen tai kommunistiseen ideologiaan, sen uskottiin ratkaisevan ihmisten väliset ongelmat, siis sen että ihmiset sortavat toinen toisiaan, aina se on sortaja joka pääsee tavalla tai toisella niskan päälle.

Sosialismi ei ollut ratkaisu, eikä kommunismi, eikä ratkaisua ole vieläkään löydetty.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #8

Vihavainen, tähän kuitenkin Karl Vaino pyrki.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #9

"Vihavainen, tähän kuitenkin Karl Vaino pyrki."

Mistäs tiedät?

Ja jos niin on, niin mitä tekemistä sillä on tämän päivän tilanteen kanssa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #10

Kiitos, en kanna enempää vettä vuotavaan kaivoosi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #12

Kiitos vedestä.
Minä vain en ole mitääm märkyyttä huomannut,
pelkkiä kuivia arvoituksia vain.

Niitä olen yrittänyt sitten ratkoa.
En ole tainnut sitten onnustuakkaan. :)

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Ei ole mitään venäjän tilannetta,-minne/miten häipyi Hrutshov,,,-tai Podgornyi,,tai moni muu,,mylly vain pyörähti ja sinne meni !
-kulloinenkin kremlin klikki pelaa kuten parhaiten taitaa tai löytää itsensä suurlähettiläänä mongoliasta,,,,-tai saa sydänkohtauksen kuten monet kenraalit viime aikoina,,-itärintamalta ei mitään uutta !

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Venäjä on suuri eikä pieneksi syntynyt kuten Suomi. Venäjällä toki asuu yhtä pieniä ihmisiä kuin Suomessa ja muualla, aikanaan tsaarin ja nykyisin lähihistorian Stalinin kynsiin joutuneet. Heidän kohtalonsa oli monesti perin karu, valta turmelee eikä väärissä käsissä koskaan toimi edes omiensa parhaaksi. Sen sijaan saa kauhulla ajatella että mitäs nyt oikein tapahtuu, kun USA näyttää pahinta demokratian mölinämallia. Suupaltti Trumpin show on vauhdissa ja hän on kavunnut tikkaillaan (arvomaailma) jo melkein omaan taivaaseensa. Siitäkin kärsivät jo nyt omat ja mitä enemmän valtaa hänelle, sitä lähemmäs kaaosta hän ammattitaidottomana veisi tätä maailmaa. Ruutitynnyri on herkkä räjähtämään, kylmän kalsean olemuksen alta ei voi vielä lukea Putinin tulevia huulten liikkeitä. Varmaa kuitenkin on, että Venäjä kadotti jo ajat sitten todellisen rakentavan maailmansa Gorbatsovin syrjäyttämiseen. Venäjä on järisyttävän arvaamaton, turvautuen omissa sisäisissä vaikeuksissaan naapureittensa potkimiseen, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Mutta niinkuin historia osoittaa, niin niillä kuin vieraissa ovat omat "kuolleet Kennedynsä". Rakentava ihminen ei ole koskaan saavuttanut voittoa Venäjän historiassa, sitä maata on hallittu aina pelon voimin. Kun Putinilla alkaa todella ahdistamaan, saavat naapurit siunailla ja hakea "siunattua" turvaa Natosta. Sen väkivallan tien tuo maa valitsee aina kun kaikki on sisäisesti menossa ns. "peffalleen". Demokratia on Venäjälle ja varsinkin sen politiikalle vieras, sisäistämätön ja melkein tuntematon käsite. Kiitos.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

...vaikka voissa paistaisi.

Autoritaariset valtiojohtajat korostavat mielellään oman kansakuntansa erityislaatua samalla kun he mollaavat yhtä yleistävästi vähemmän mieluisten kansakuntien edustajia.

Todellisuudessa venäläisiä on kuitenkin vähintään yhtä moneksi kuin meitä suomalaisiakin. Ylipäätään kansallisvaltio on historiallisesti nuori instituutio, ja se mitä kunkin kansakunnan piirin on kulloinkin luettu on voinut vaihdella suurestikin.

Kyse on siten pitkälti kuvitteellisesta yhteisöstä, vaikkakaan ei ainakaan näin olympialaisten tunnelmissa lainkaan merkityksettömästä. Mutta ihmiset voivat rakentaa identiteettinsä monenlaisista rakennuspuista. Toiset voivat kokea olevansa ensisijaisesti nimenomaan suomalaisia tai venäläisiä, toiset haluavat kiinnittyä ennen kaikkea omaan erityisryhmäänsä ja jotkut tuntevat itsensä enemmän maailmankansalaisiksi kuin jonkin kielellisen tai etnisen ryhmittymän edustajiksi.

Venäjän valtiollinen kehitys on ollut jatkuvaa aaltoilua taantumuksen ja uudistushenkisempien vaiheiden välillä, ja maan kansalaisista on löytynyt ytyä ihailtavan rohkeaan mielivallan vastustamiseen moneen otteeseen - esimerkiksi neljännesvuosisadan takaisen vallankaappausyrityksen yhteydessä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Venäläiset taitaa tuntea epäilyksiä demokratiaa kohtaan siksi etteivät usko valittujen edustajiensa pystyvän yhteistyöhän omin päin, siis ilman ylempää auktoriteettia.

Asiassa taitaa olla vinha perä, eikä ongelma rajoitu Venäjään vaan sama ongelma on myös Suomessa.

Suomessakaan ei ole oikein pystytty yhteistoimintaan puolueiden kesken ilman presidentillistä auktoriteettiä(Kekkonen).

Tällä hetkellä homma näyttää pelaavan paremmin eduskunnassa, vaikka presidentin valtaa ja arvovaltaa onkin karsittu. Ongelmia esiintyy vielä sovun löytymisessä hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset