AnttiJuhaniKasvio

Sota Jumalaa ja Allahia vastaan

Poliisi ei ole antanut tietoa Ylivieskan kirkon polttajan motiiveista eikä meillä ole syytä lähteä arvailemaan niitä. Joissakin sosiaalisen median puheenvuoroissa varsinaiseksi syylliseksi on joka tapauksessa jo nimetty arkkipiispa ja hänen pakolaismyönteisiksi leimatut puheensa.

Tämä kertoo paljon siitä henkisestä tilasta, jossa osa meistä tällä hetkellä elää. Itsekäs halu puolustaa omia asemia on noussut kristinuskon sanomaa tärkeämmäksi. Kehoittihan Jeesus ihmisiä olemaan kovettamatta sydämiään, jakamaan omistaan köyhille ja antamaan lasten tulla hänen luokseen. Tämä kirkon sanoma on liikaa ihmisille, joiden mielestä Ylivieskan tuhopoltto on oikeastaan ihan tervetullut viesti kirkon johdolle siitä, etteivät muukalaiset ole tervetulleita Pohjolan lakeuksille.

Toisessa ääripäässä terroristit huutavat Allahin suuruutta levittäessään kuolemaa viattomien ihmisten keskuuteen. Todellisuudessa näin tehdessään he häpäisevät jumalansa, sillä Koraanin mukaan toisen tappaminen on sama kuin tappaisi koko ihmiskunnan. Terroristit eivät ole uskon asialla, vaan heidän vihansa todellinen kasvupohja on aivan yhtä maallinen kuin pohjanmaalaisten kirkonpolttajienkin.

Olisiko molemmilla tahoilla aika lisätä uskonnollista valistusta samaan aikaan kun yritämme tehdä jotakin niille maallisen todellisuuden piirteille, jotka tätä väkivaltaa synnyttävät? Sekä samalla pitää jokaista meistä vastuullisena omista synneistään? Ja olla hereillä niin, että vihan vallassa toimivien pyrkimykset toisten vahingoittamiseen saadaan estettyä ennalta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Se,että henkilö jäi tiettävästi paikalle katsomaan roihua, viittaa vahvasti pyromaniaan.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#1

Ahaa.... näinkö siinä kävi.

Motiivi on tärkeä tietää, mutta oleellista on myöskin oliko tekijä huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Millä tavalla se on tärkeää? Että rangaistusta voidaan lieventää?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #21

#21

Että opittaisiin ennalta ehkäisemään vastaavia tapauksia.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Kyllä pyromaanillakin voi olla motiiveja poltettavan kohteen valinnassa. Ellei sitten ole jotain erityistä kirkkopyromaniaa.

Timo Tuovinen

turhaa spekulopintia, tutkitaan ensin. Eikä huudella turhia vielä sen jälkeenkään.

Timo Tuovinen

ja sehän nähtiin ei ylivieskan kirkon poltossa ollut mitään ideoloogista taustaa

Käyttäjän PekkaVeistola kuva
Pekka Juhani

Ilmeisesti nuo ihanteelliset ihmiskunnan tappamisideat ovat siltä ajanjaksolta kun Muhammed kuvitteli että juutalaiset ja muut uskovaiset kääntyvät hänen keksimäänsä uuteen uskontoon.

Muhammed nimittäin tappoi ja käski tappaa joten hän rikkoi itsekin omaa uskontoaan vastaan. Tämä 600-luvun islam on daeshin esikuva. Kieltämättä he myös liioittelevat sitä kultaisena kuvittelemaansa ajanjaksoa, vetävät ns. yli. Aika moni liikkeen riveihin lähtenyt on pettynyt.

Kun Muhammed huomasi etteivät kaikki olekaan ihan innoissaan uudesta uskonnosta, hän kirjoitteli Medinassa vihamielisiä tekstejä juutalaisia, polyteistejä, ateisteja, homoja ja kristittyjä kohtaan ja nämä tekstit päätyivät osaksi koraania ja hänen elämäkertaansa. Hänelle kävi kuten Lutherille, into vaihtui pettymykseksi ja solvauksiksi. Nykyään sitä kutsutaan vihapuheeksi tai kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.

Roihuvuoren moskeijassa pitää majaansa Helsingin muslimit ry ja tällaista tekstiä löytyy heidän sivuiltaan:

http://www.helsinginmuslimit.fi/images/stories/pdf...

Vääräuskoisille ja heidän kanssaan veljeileville on luvassa karmea osa.

Islam on perusteellisen uudistuksen tarpeessa jonka voivat tehdä vain sen sisällä toimivat uudistushenkiset muslimit. Ulkopuolelta heitä voidaan ainoastaan vaatia sopeutumaan moniarvoiseen yhteiskuntaan. Osa sopeutuu osa ei.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

ISIS:in islam perustuu pitkälti saudien valtionuskontoon wahhabismiin.

Islamilainen terrori on pitkälti osa, lähinnä saudien rahoittamaa, wahhabilaista maailmanvallankumousta.

Islamin sisäinen ongelma on siis hyvin todellinen.

Laaja-alaisesti ajateltuna kaikki autoritaariset ideologiat, joihin myös islam lukeutuu, ovat vaarallisia. Linkkaamasi dokumentti valaisee asiaa oivallisesti.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Kirjoituksessa yritetään rakennella jonkinlaista tasapainoasetelmaa islamistisen terrorin, kuten Brysselin itsemurhaiskujen, ja toisaalta jonkin Pohjanmaan kirkon polttamisen välille – ikään kuin nämä olisivat samantasoisia ilmiöitä ja saman ilmiön ” ääripäitä” – kyllähän me olemme kaikki syntiä tehneet, kaikkihan ovat väärinkäyttäneet uskontoja jne …

Tällainen fraseologia ei mene enää muualla maailmassa kaupaksi.

Esimerkiksi tämän illan saksalaisessa Die Weltissä teologi ja sosiaalidemokraatti Steffen Reiche vaatii kiivaasti, että muslimeita on vaadittava hyväksymään universaalit ihmisoikeudet – joka ei hyväksy sukupuolten välistä tasa-arvoa ja Israelin oikeutusta olemassaoloon tai homojen ja kristittyjen oikeuksia, sillä ei ole tulevaisuutta Saksassa. Die Weltin jutun otsikko on „Joka ei hyväksy naisten oikeuksia, se ei voi täällä elää“:

„Der evangelische Theologe und Sozialdemokrat Steffen Reiche fordert, die Akzeptanz der universellen Menschenrechte deutlicher auch von Muslimen einzufordern. "Wer das Existenzrecht Israels nicht anerkennt, wer die Gleichberechtigung von Frauen nicht anerkennt, der hat keine Zukunft hier in Deutschland, wer die Rechte von Schwulen oder von Christen nicht anerkennt, der wird hier in Deutschland nicht auf Dauer leben können", sagte Reiche am Osterwochenende im Deutschlandradio Kultur."

Die Welt 20:32 - "Wer Frauenrechte nicht anerkennt, kann hier nicht leben", http://www.welt.de/politik/deutschland/article1537...

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Islam tulisi kieltää Suomessa, kuten se on kielletty useissa maissa. Ja juuri näiden Ilari Kieman mainitsemien ihmisoikeuksien takia. Uskonnonvapauteen ei kuulu sallia uskontoa joka pyrkii tappamaan toisinuskovat, ja jotka halveksivat naisia ja ylipäätään ihmisoikeuksia. Toki kaikki muslimit eivät ole terroristeja mutta kaikki terroristit ovat yleisesti ottaen muslimeja

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Missä Islam uskontona on kielletty?

Niko Sillanpää

Angola lienee ainoa maa, jossa islamin harjoittamista hankaloitetaan valtion tasolla kieltäytymällä antamasta uskontokunnalle virallista asemaa (mikä on johtanut mm. joidenkin moskeijoiden sulkemiseen), mutta kiellettyä islamin harjoittaminen ei ole kai missään maassa.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #17

Miten Pojois-Korea? Onko jokin muu uskonto jossain kielletty?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #18

Albaniassa Hoxhan aikana kiellettiin kaikki uskonnot, mutta kiellolle on käynyt kuin Hoxhan hautapyramidille Tiranassa.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Lainaan julkisuuden kasvon, Seppo Huhdan kirjoitusta:

"Ei ole olemassa ääri-islamia, on vain islamia

Japani ei siedä muhamettejä, Kiina pitää uiguurit kurissa, samoin burma niskottelevat musulmaaninsa.

Thaimaaseen ei oteta ainoatakaan.

Aasiassa on toki Malesia ja Indoneesia jotka ovat musulmaanimaita mutta etenkin jälkimmäisessä on ilmeisesti sen verta huonot käännökset Koraanista, että siellä käyttäydytään kohtuu asiallisesti.

Angola – taitaa olla jo pari vuotta sitten – laittoi kiukuttelevat ja kaduilla riehuneet allahin seuraajat ruotuun säätämäällä lain, että islamilaisuutta ei saa enää julkisesti harjoittaa ja purki kaikki moskeijat".

http://www.finnleaks.net/seppo-huhta-ei-ole-olemas...

Hamed Abdel-Samad on islamiin erikoistunut saksalais-egyptiläinen tutkija ja toimittaja. Hän ei usko, että Isis ja muut terroriryhmät käyttävät väärin Koraania tekstejä väkivaltansa oikeutukseen. Ne käyttävät Koraania ja profeetta Muhammedin antamia historiallisia esikuvia perustellessaan oikeutustaan toimiinsa, ja toteaa että Isis on Koraanin laillinen lapsi.
Hänen mielestä muslimipakolaisten integrointia ei edistä, että lisätään islamilaisten järjestöjen poliittista arvovaltaa tai annetaan islamin uskonnolliselle yhdyskunnalle samanlainen virallinen asema kuin mitä kristillisillä kirkoilla on.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012520987585_...

Myös kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko N. Martikainen kirjoittaa Perusta-lehdessä (5/2015), että islamilainen terrorismi ”noudattaa Muhammedin esimerkkiä”.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/professori-...

Oma kommentti: Miksi siis emme yksinkertaisesti kiellä Islaminuskoa Suomessa. Jos me emme kiellä, samalla me hyväksymme ihmisoikeuksien maahan polkemisen ja naisten alistamisen ja toisuskoisten tappamisen. Uskonnonvapaus ei voi tarkoittaa toisuskoisten tappamisen sallimista. Jos emme salli, me emme silloin saa sallia myöskään Koraanin oppeja. Se on muslemeille kerrottava selvästi, jos heitä tänne asutetaan.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #28

"Miksi siis emme yksinkertaisesti kiellä Islaminuskoa Suomessa"

Miksemme samantien kieltäisi kaikkia uskontoja, joiden pyhät tekstit mahdollistavat sen nimissä tappamisen ja terrorin? Lähtökohtaisesti voitaisiin vaikka aloittaa kaikista uskonnoista joiden nimissä on jo toteutettu vastaavaa.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen Vastaus kommenttiin #32

Hannu. Väistät itse kysymyksen, ja leikit taas asiantuntijaa asiasta jota et hallitse. Mikään muu uskonto paitsi Islam ei tapa omia kannattajiaan jos haluaa vaihtaa toiseen uskontoon. Mikään muu uskonto paitsi Islam ei perustu niin voimakkaasti vihaan ja väkivaltaan toisinuskovia kohtaan. Olen jo edellä viitannut tähän tosiasiaan.

Rivien välistä luen että vetoat ilmeisesti joihinkin Raamatun Vanhan testamentin käskyihin, joiden niidenkään taustoja et ymmärrä.

Kristinusko ei kuitenkaan elää tätä VT:n aikaa, vaan Uuden testamentin (UT). Kristinusko lepää UT:n pohjalla ja Jeesuksen moraalisissa ohjeissa, jotka olivat selvästi sodan ja väkivallan vastaisia. Jeesus sanoi että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Hän kehoitti myös rakastamaan jokaista ihmistä, myös vihollisiaan. On täysin johdonmukaista kieltäytyä tappamasta rakastamiaan ihmisiä. Kristinuskon sodanvastaisuudesta kertoo hyvin esim se että monet Raamattunsa vakavasti ottavat, kuten esim. helluntailaiset, kieltäytyvät kokonaan aseellisesta palvelusta.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #28

Uskonnonvapaus on ihmisoikeus, joka ei kuitenkaan tarkoita toisuskoisten tappamisen sallimista eikä kaikkea muutakaan (s. 21):
"43. In the case of Gündüz v. Turkey (no. 2) (dec.), no. 59745/00, 13 November 2003, the Court declared inadmissible an application by the leader of an Islamic sect convicted of inciting people to religious crime and hatred through publication of his comments in the press. It considered that, having regard to the violent content and tone of the applicant’s comments, they amounted to hate speech advocating violence and accordingly were incompatible with the basic values of justice and peace expressed in the Preamble to the Convention. Moreover, in the article in question the applicant had given the name of one of the persons he was alluding to. As that person was a writer enjoying a certain amount of fame, he was easily recognisable by the general public and, following publication of the article, therefore indisputably exposed to a significant risk of physical violence. Accordingly, the Court considered that the severity of the penalty imposed (four years and two months’ imprisonment and a fine) was justified in so far as it was a deterrent that might turn out to be necessary in the context of
preventing public incitement to commit offences."
http://www.echr.coe.int/Documents/Research_report_...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

1. Että tällainen hiljainen viikko ja rasisminvastainen viikko tällä kertaa! Sota jumalaa ja allahia vastaan - erisnimet tuossa voidaan kyllä kirjoittaa myös pienin kirjaimin, ilman että rikotaan muuta kuin pikkumaisia kielitoimistosääntöjä. Ihmisiäkin vastaan on sodittu, eikä vain ylempiä olentoja. Yksikään oikea jumalahan ei ole koskaan kirjoittanut mitään tai määrännyt oikeinkirjoitussääntöjä. Uskoisin silti, että sen on määrännyt, mikäli rauhaarakastaville ihmisille yhteiskelvollista Jumalaa on olemassa, että ei saa tappaa eikä tuho/murhapolttaa, eikä harjoittaa miekkalähetystä ja rasistista diskriminointia muka oikea- ja vääräuskoisiin ja pakanoihin jaotellen ja sillä perustein vihollisiksi luokitellen. Vain pikkumaiset nilkit ja paikalliset sotaherrat ovat sellaisia säätäneet ja pyhien kirjoitusten kopioidenkopioita sulkakynillään monistaneet byrokratiakirjurit ja ovelat ritarikuntaviskaalit, kenties jättiegoisen jumaluuskompleksinsa riivaamina. Tekstini lopussa onkin linkki ehdotusmanifestiin Yleisuskonpuhdistus2.0.

Oikeat Allah ja Jahve ja mitä niitä on, ovat toki ankaria, mutta tuskin ääripaskhamaisia ja verenhimoisia, niin kuin käskyjen ja opinkappaleitten käytännön tulokset ja myös joissain kohdin pyhien kirjoitusten ikivanhat reliikkikuriositeetit antaisivat aihetta epäillä. Raamatussa ja koraanissa ja monissa muissa puhutaan muun ohessa kiivaasta koston jumalasta. Tuo sana 'paskhamainen' muuten näin saivarrelenselittäen juontaa kreikkalaisesta juurisanasta, joka on lainautunut kirkkoslaavin kautta myös pääsiäisherkkumme nimeen, paskha, påsk jne. Ääripaskhamainen voisi siis tarkoittaa myös hekumallisesti herkutellen veitettävää ja kaupallistuvaa kirkkojuhlavperinneinoumaa virpomaselfieineen pashoineen mämmiämpäreineen mietaan mitalla. Tästä vitsistä ei yksikään jumalolento kai suutu, pikkumainen ihminen saattaa. ;)

Asiaan, vakavampaan. Pyhiä vietetään maailmallakin eikä vain Suomessa, Jeesuskin oli arameanhepreaa kai puhuva juutalainen, jonka rooomalaismiehittäjät tappoivat ja omat tapattivat. Hänen aikanaan ei ollut kristittyjä ainakaan tusinaa enempää, eikä vielä yhtään muslimia. Sorrettu oli tämä ensimmäinen kristitty Jeshua (lat. Iesus Nazarenus). Kristikunnan suurimman juhlan pääsiäisen alkuperäistunnelmia voi valitettavasti nykyhetkessäkin tavallaan aistia paradoksaalisesti myös tv:n tahattomasti ristiinnaulitsemishenkisen dokumentin kautta, kun muuta teemaohjelmistoa ei juuri enää meillä näytetä - tämä tuli tällä viikolla ja on Areenassa kai vielä jonkin aikaa http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/15/ulkolinja-...

Mutta mikähän provosoiva tekijä lienee ollut Pakistanin pääsiäispommin takana, arvauksia? "Suositun puiston kerrotaan olleen erityisen täynnä sunnuntai-iltana, kun ihmiset olivat viettämässä pääsiäisviikonloppua...Suurin osa kuolleista ja haavoittuneista on naisia ja lapsia," - Kilautatko kaverille vai lukitaanko vastaus kysymykseen: mikä vähemmistö viettää pääsiäistä Pakistanissa? http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000011469...

2. Suomen Pohjanmaalla paloi taas kirkko. Sielläkö se Lallikin teki jotain jäätävää terroria joskus. Kirkonpoltto Norjan malliin on terrorismia ainakin jossain mielessä, ehkä jopa uskonnollistaustaista... pakana/saatananpalvontalahko esimerkiksi, tai sitten kirkon politiikkaa vastaan suunnattu radikalisoituneen hullun teko, kun Eroa kirkosta -kampanja ei tunnu riittavältä. Onkohan syyllisen motiivitaustaa vielä ilmoitettu?

Arvaillaan, täällä Usarissahan on totuttu revittelemään aika vapaasti ja irtonaisestikin. Speculare necesse est. Olen omissa spekuloinneissani arvioinut ensimmäisinä mahdollisina syyllisen motiiveina joko natsistihenkisen viikinkipakanallisuuden paloa Porvoon tuomiokirkon ja erityisesti aiempien Norjan kirkonpolttojen tapaan. Toisena yhtä todennäköisenä pidin ns. vastarintaliikkeen tms. ääriaineksia nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastaisessa rasistisessa=vääränlaisessa missiossaan.

Myös ääri-islamistinen liikehdintä voisi olla juuri tänä ajankohtana hyvinkin potentiaalinen tekijä, ottaen huomioon, että Turkki varoitti eilen kirkkoihin ja synagogiin pääsiäisenä kohdistuvista iskuista. Samaa on uhonnut Isis jo pidempään, eikä ole poissuljettua, että Brysselin likainen puoliydinpommi olisi räjähtänyt nyt kristikunnan suurimman juhlan aikaan, jos suunnitelma olisi onnistunut. (Toki ISIStä voi potuttaa myös EU:n ja Turkin tekemä sopimus, ettei pakolaisvirtoja enää päästetäkään Eurooppaan noin vaan ja niiden mukana rekrytointimateriaalia radikalisoitumaan...) Sama kristinuskonkunnan herkkä ajankohta voisi myös olla pakana- tai satanismimotiivin ajoitusyllykkeenä. Kirkonvastaisuus yhdistettynä arkkipiispan löyhähköön laittomastioleskelijoiden avustamislupaukseen saattaisi olla melko hyvä kimmokearvaus. Tuo ei tietenkään oikeuta minkäänlaiseen rikokseen, mutta eläytyen voisi ymmärtää enemmän, vaikkei tekoa hyväksytäkään enempää kuin allahin tuhosotilaidenkaan.

Olen itsekin maallistunut kirkonmenoissa käymätön mutta sen hienoista kaste/vihki/hautajais/haudanhoito- ym. perinnepalveluista arvostaen nauttinut, mutta ehkä kirkollisverotaakkaani jossain vaiheessa mm. taloudellisista syistä leikkauksia harkitseva. En kuitenkaan tarkastele asioita uskontokuntapuolueellisesti tai muutenkaan ennakkoasenteellisesti, vaan pureudun potentiaalisesti relevantin mamupolitiikkanuivan hypoteettisessa syyllisyys-casessa rikollisen mahdollisesti jotenkin ymmärrettäviin tausta-aivoituksiin poliisin eläytyviä profilointimetodeja vapaasti jäljitellen. Voisiko epätoivoisen teon viesti olla jotenkin tällainen:

"Arkkipiispa voisi viimeistään tässä tulenpalavassa vaiheessa ottaa lusikan kauniiseen käteen sen sijaan että flirttailee kirkollis- ym. veronmaksajien piikkiin lusiferin kanssa vilauttelemalla ensin kompromissin pikkusormea ja sitten jo nimetöntäkin vähän kun kihlausaikeen merkiksi. Todellinen syyllinen istuukin korkeakirkollisen mahonkityöpöytänsä takana jeesustelun norsunluutornissaan kaukana arjesta ja veronmaksajien uskosta.."

Aika moni muukin Suomen työn raskauttamahan uskoo ja haluaa kirkollisverojensakin menevän kansakunnan yhteisen hyvän tarkoituksiin myös työttömät muistaen. Silloin asetetaan etualalle ne ihmiset, jotka kirkkoon kuuluvat ja sen ylläpitävät ja muukin suomalainen yhteiskunta. Toisilta kerätyn mammonakirstun päällä istuva tekohurskas virastojessustelija ei voi legitiimisti päättää, että voimavaroja kohdennettaisiin hänen omien mieltymystensä mukaan esimerkiksi laittomasti maahan tulleille perusteettomasti turvapaikkaa hakeneille karkotettaviksi päätyneille onnenonkijoille, jotka ainakin kuvaannollisesti pudottivat pakolaisveneen laidan yli kolmisenkymmentätuhatta oikeasti sota-alueilta paenneita naista ja lasta. Sitä paitsi myös kristittyjä vainotaan, ja saattoi tänään Pakistanin pääsiäispamauksessa päästä pakolaisuuteenkin joitain kymmeniä sillä tavoin kyynärpääuskoisten ohi.

3. Noh, mutta vakavasti puhuen herra Mäkinen tekisi oikeastikin oikein ja siunauksellisesti jos kantaisi vastuutaan uskonnollisena johtajana alkamalla esim. edistää aktiividialogein hanketta globaalista maailmanuskontojen yleisuskonpuhdistuksesta 2.0.

Tarkoitus on päivittää nykypäivän ja 2000-luvun sivistyneen ihmiskunnan ja Hyvän jumalan arvojen mukaisiksi kaikissakin uskontokuntien pyhissä kirjoissa pikkureliikkeinä esitettyjä vanhentuneita fundamentteja, jotka mahdollistavat rasistiset ja miekkalähetykselliset ym. diskriminoivat tulkinnat väkivaltoineen. Siis mm. Isiksen kaltaiset teoriassa täysin 'oikeaoppisten' jakeitten pohjalle rakennetut rasistifasisti-imperialistiset maailmankatupartiot tulisi kieltää uskontojen pyhissä kirjoissakin moderoimalla ne 'saatanallisten säkeitten' kohdat uuteen jumalisempaan uskoon. On väärin, jos terroristit ja muut rasistit voivat edelleen perustella linjauksiaan ihmiskunnan hienoimpien aatteiden ja ihmisten opeilla ja muka Jumalan ilmoituksella - ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214326-r...

Käyttäjän MattiUusimies kuva
Matti Uusimies

Mälsää, ettei oikein kellään ole ollut mielikuvitusta syyttää suomenuskoisia uuspakanoita ja hengenheimolaisiaan. He katsonevat karsaasti niin kirkkoja kuin moskeijoitakin ja niissä viihtyjiä, varsinkin jos kovasti yltyvät mouhottamaan. Ja se on oikein, se...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Eihän tässä hyvänen aika ketään syytellä vaan sivistyneesti spekuloidaan. Siihen meillä on oikeus tavallisina tallaajine. Viranomaiset ja mediapomot eivät sitä saa tedä, kun on se syyttömyysolettama. Jos luet edellisen yllä olevan pitkähkön kommenttini, löydät spekulatiivisia koukeroita myös uuspakanoiden melko relevanttiinkin linkkipotentiaaliin.

Jari Nyberg

Jos Suomen ns. sivistyneistön tietoisuus islamista on tätä luokkaa, niin ei kovin hyvältä näytä. Toisaalta Tampereen yliopisto on muutenkin surullisen kuuluisa opetuksensa tasosta. Ihan vain tiedoksi tutkijallekin, että kyllä ne terroristit nimenomaan ovat uskon asialla. Kännisistä kirkonpolttajista en olisi niin varma.

Mitä sitten tuohon suurenmoiseen ja rauhanomaiseen Koraanin jakeeseen tulee, niin se kyllä koskee vain juutalaisia. Mutta ehkä Tampereella muslimitkin ovat juutalaisia.

5:32
Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Allahin yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Täällä Kalajokilaaksossa poltetaan pääsiäiskokkoja, joten ajankohta liittyy sen kanssa hyvin yhteen.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Täällä Kalajokilaaksossa poltetaan pääsiäiskokkoja, joten ajankohta liittyy sen kanssa hyvin yhteen.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Pasifistina agnostikkona pidän sekä kristillisen, että muslimien uskontoja yksinkertaisesti pöljinä.

Ja kaikkea muutakin. Ehkä lähin "uskonto", mihin voisin samaistua on japanilaisten shintolaisuus.

Se kestääkin paremmin mielenvikaisia hörhöjä: siinäpähän yrittävät polttaa Fuji-vuorta. Kestää Palmyrat ja ylivieskat, mutta porukkaa näyttää harmittavan se, että Fuji ei ollutkaan ihmisten rakennelma.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos kaikista tähänastisista kommenteista.

Ehkä eniten minua jäi mietityttämään kuvamme islaminuskosta. On aivan totta, että Koraanin eri osat eroavat paljon toisistaan ja että vanhoihin arabiankielisiin teksteihin sisältyy paljon tulkinnanvaraisuuksia - kuten että kuuluisien neitsyiden sijasta kyse ehkä onkin valkoisista viinirypäleistä, tuon ajan ja maailmankolkan ylellisestä herkusta.

Mutta vakavammin puhuen: islamilainen maailma oli pitkään valistuksen tyyssija tunkkaiseen ja paikalleenpysähtyneeseen Eurooppaan verrattuna. Saamme kiittää arabeja monien antiikin aarteiden säilyttämisestä meidän myöhemmin löydettäväksemme. Aikaa myöten tilanne on muuttunut, ja islamilainen maailma on jäänyt monessa suhteessa jälkeen muun maailman kehityksestä. Toki sillä varauksella, että kaikki pääosin islaminuskoa tunnustavien ihmisten asuttamat yhteiskunnat eivät ole yhä vanhoillisia, vaan perinteen eri piirteet painottuvat eri tavoin kontekstista riippuen. Sama koskee länsimaissa asuvia muslimeja. Toisten on helpompi hyväksyä meillä vallitsevat tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden periaatteet kuin toisten.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin nähdä, millaisen identiteettipoliittisen merkityksen aggressiivinen ja suvaitsematon islamilaisuus on saanut nyky-yhteiskunnissa etenkin niiden maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessa, jotka joutuvat jatkuvasti kokemaan ettei heihin luoteta eikä heitä arvosteta samalla tavoin kuin heidän toisenlaisen taustan omaavia ikätovereitaan. Vanhoillinen uskonoppinut voi onnistua kertaheitolla kääntämään heidän maailmankuvansa päinvastaiseksi kertomalla, että oikeauskoisina he ovat todellisuudessa monta vertaa parempia kuin heidän vääräuskoiset kiusaajansa. Tämän viestin mentyä perille heitä on helppo houkutella vaikka mihin.

Viimemainittu onnistuu etenkin silloin kun mustapaidat kokoontuvat Brysselin keskustaan rähinöimään ja huutelemaan arabien tappamisesta. Heikommin se onistuu, jos elämme arvojemme mukaisesti sekä kohtelemme kaikkia lähimmäisiämme tasavertaisesti ja kunnioittaen heidän uskonnostaan ja taustastaan riippumatta. Ja odotamme samaa myös muilta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Babylonia, Mesopotamia, Egypti...

Nuo kaikki olivat kukoistavia aina siihen asti, kun kun tilalle tuli monoteismi.

Monoteismi toi Eurooppaan 1000 vuoden pysähtyneisyyden.

Se on sen rappion syy. Mono, tai siis kreikaksi μόνο, tarkoittaa "vain". Samoin "teismi" tulee kreikasta.

Vain yksi jumala. Se on joko kristittyjen tai muslimien johtaja. Valitkaa, mutta seurauksena voi olla, että oma pää on irtonaisena seuraavassa esittelyvideossa.

Käyttäjän velipesonen kuva
Veli Pesonen

Arkkipiispa Mäkisestä tulee mieleen Serbian ortodoksinen arkkipiispa joka asettui Mäkisen tavoin vastustamaan maansa presidenttiä ja hallitusta, mikä johti Milosevicin eroon. Toivon Suomessa käyvän päinvastoin; emme todellakaan tarvitse uskonnollista laitosta joka harjoittaa anarkiaa.

Erotkaa kirkosta, luterilaiset. Mäkinen on paha.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

No, kun kirkko on ottanut suojiinsa rikollisia ja vainon kohteena olevia suunnilleen 500 -luvulta lähtien niin Mäkisen kantaa ei voitane pitää mitenkään uutena tai kirkon käytönnöistä poikkeavana.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Niinpä. Raamatun termein muistaakseni myös "varkaiden ja murhamiesten" tukeminen hengellisesti ja aineellisestikin on ok ja kirkon nykyresurssien puitteissa ihan linjan mukaista, mutta "varastamisen ja murhaamisen" tukeminen yhtään mitenkään ei. Ihmisinä toki on autettava eheytymään ketä vain, väärintekijääkin, mutta taipumuksena niitä ei saa hyysätä.

Pakistanin 'oikeaoppisten' pääsiäistervehdys kristityille oli kompromissiton. Maallistuneimmat kristityt eivät ehkä kauan jaksa käännellä toista poskeaan, vaan toivovat toisenkin silmän avautumista ylisuvaitsevaisten kellokkailta. Kristillisyyden asiantuntija ei ole yhteiskunnallisten asioiden ja maallisen elämän sosiaalipsykologian asiantuntija näköjään joskus vähääkään.

Kirkko on instituutiona maallinen organisaatio, ja sen johdossa tulisi olla realismiakin. Jeesus jakoi kaksi kalaa ja oliko se viisi leipää suurelle joukolle riittäviksi, mutta hän myös käveli vetten päällä ja uhmasi kuolemaa sukulaissuhteensa tuomalla varmuudella. Arkkipiispa voisi myös paljastaa finanssineroutensa salaisuudet, jos aikoo jakaa kalat ja leivät tasan jos ja kun kirkollisverokertymä romahtaa.

Kirkkoyhteisö ei saa veronmaksajiensa piikkiin myöskään hyysätä joidenkin yksilöidensä julkisuushakuista taipumusta laillisuuden rajojen kolkutteluun katumuodikkaan kansalaistottelemattomuuden ja talonvaltausanarkismin kaavun alla. Jos edesautetaan laittomasti maahan tulleita ja perusteetta turvapaikkaa hakeneita karkotettavaksi päätyneitä pitkittämään maassaoloaan, tarjotaan etuoikeuksia valikoivalla kaveriohituskaistalla. Tällainen uskonkatupartio toimii oman käden oikeudella anastaen toimivallan laillisilta viranomaisilta. Heillä kuitenkin on legitiimi oikeus päättää turvapaikoista ja myös arvioida, ketkä ovat käyttäneet vilpillistä kyynärpäätaktiikkaa syrjäyttäen ehkä tuhansia oikeasti sotatoimialueilta poispyrkineitä tosihädänalaisia 'yli pakolaisveneen laidan'.

Juristivetoisen 'anejärjestelmän' rakentamiselle ei myöskään ole osoitettavissa ainakaan hengellistä, tuskin laillistakaan kompetenssia, kirkon rahoittajien hyväksynnästä puhumattakaan. Miksi kiihdyttää kirkostaeroamisbuumia? - Kristillinen kirkko voi perinteensä mukaan ehkä tuntea viehtymystä myös suojiinsa ottamiensa vierasuskoisten hienovaraiseen johdatteluun seurakuntiensa yhteyteen. Tästä seuraisi mitä todennäköisimmin kantokyvyllemme kohtuuttoman suuri kostotoimien riski kaikille osapuolille, niin uskonluopioille kuin vääräuskoisille käännyttäjille kuin muillekin seurakunnille. Huhun levitessä tulilinjalla olisivat myös valtiomme ja kansamme imago - kv. maabrändimme profiloituisi anti-islamilaiseksi vihankohteeksi, mitä emme halunne lietsoa.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Arkkipiispamme Kari Mäkisen kommenteista ei voi vetää sellaista yksisilmäistä johtopäätöstä että hän suojelisi nimenomaan rikollisia ja terroristeja. Hänen lausuntonsa tausta taustalla on pikemmin yleisempi ja laajempi ajatus siitä että kaikkia hädänalaisia tulee auttaa.

Yleensä en Kari Mäkisen ajatuksenjuoksua puolusta, mutta tämä menköön nyt tällä kertaa.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ai sinulle tuli mieleen ihan rikolliset ja terroristit? Huhhuh. Muille tulee mieleen laittomasti maahan tulleet turvapaikkaan oikeudettomat usein tunnistamattomat ulkomaalaiset, jotka Mäkisen avustamana voisivat jatkaa maassaoloa laittomasti. Se on monella tapaa yhteiskunnallinen riski ja yleistä lainkuuliaisuutta rapauttava näkymä. Harkitsematonta, kauniisti ajateltu jalat tukevasti pilvissä.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

En usko että arkkipiispa puolustaisi rikollisia maahanmuuttajia ja ottaisi heitä suojiinsa. Arkkipiispan kommentti oli liian lyhyt jotta siitä voitaisiin tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #33

Kielteisen päätöksen saaneet eli laittomasti maahan tulleet turvapaikkaan oikeudettomat usein tunnistamattomat ulkomaalaiset voisivat Mäkisen linjausten mukaisesti jatkaa maassaoloa laittomasti epävirallisesti ja ehkä ei-toivottuihinkin verkostoihin integroituneina. Se on monella tapaa yhteiskunnallinen riski ja yleistä lainkuuliaisuutta rapauttava näkymä. Harkitsematonta, vaikkakin kauniisti ajateltu jalat tukevasti pilvissä.

Ja entäpä jos kristillisen kirkon yksittäiset palvelijat eivät voisi vastustaa kiusausta perinteensä mukaisesti suojiinsa ottamiensa vierasuskoisten hienovaraiseen johdatteluun seurakuntiensa yhteyteen. Tästä seuraisi mitä todennäköisimmin kantokyvyllemme kohtuuttoman suuri kostotoimien riski kaikille osapuolille, niin uskonluopioille kuin vääräuskoisille käännyttäjille kuin muillekin seurakunnille. Huhun levitessä tulilinjalla olisivat myös valtiomme ja kansamme imago - kv. maabrändimme profiloituisi anti-islamilaiseksi vihankohteeksi, mitä emme halunne lietsoa.

Käyttäjän velipesonen kuva
Veli Pesonen

Raamatulla ja kirkon perinteellä voi perustella mitä tahansa. Voihan niillä perustella esivallan kunnoittamistakin. Niin tai näin, oleellista tietenkin on että kirkko Mäkisen johdolla toimii Suomen kansaa vastaan auttamalla ja edistämällä meihin kohdistuvaa hyökkäystä.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Meihin ei kohdistu hyökkäystä.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Kari Mäkisen taholta on turha pelätä sitä että hän perustelisi asioita Raamatulla. Hän on pikemminkin eräänlainen yltiöhumanisti, samanlainen kuin Irja Askolakin, jotka ohittavat Raamatun sanan humanistiseen ja kaikki selittävään hyväntahtoisuuteen vedoten. Ikäänkuin ihmisessä tai ihmisissä ei olisi koskaan mitään vikaa, häntä ei tule saattaa vastuuseen, eikä häneen tulisi kohdistaa kurinpidollisia toimia.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Ei Mäkistä ainakaan tässä tapauksessa voi syyttää mistään. Kirkko on tarjonnut turvapaikkaa sitä tarvitseville suunnilleen 500-luvulta lähtien, joten ihan vakiintuneen käytännön mukaan arkkipiispa toimii.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

"– Tässä on tullut ehkä vähän mielikuvaa lain rajamailla olevasta toiminnasta, jostakin piilottamisesta tai viranomaisten vastustamisesta. Sellaisesta ei missään nimessä ole kysymys", kirkon kansliapäällikkö Jukka Keskitalo sanoo.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000114763...

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Keskustelun jatko näyttää osoittavan kutakuinkin oikeaksi alkuperäisen arvaukseni siitä, että kirkon poltto kirvoittaa motiiveistaan riippumatta kiistelyn arkkipiispan pääsiäisen aikaisista puheista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset