AnttiJuhaniKasvio

Olemmeko matkalla rauhaan vai sotaan?

Tulitus on viestinten mukaan laantunut viime yönä Syyriassa. USA ja Venäjä ovat kuitenkin ilmoittaneet jatkavansa iskuja ääri-islamistisia terroristeja vastaan. Niin kurditkin, joita Turkki pitää terroristeina ja joita vastaan se jatkaa omaa sotaansa. ISIS ja al Qaida taistelevat kaikkia vastaan huolimatta kaupankäynnistään al-Assadin juntan kanssa. Viimemainittu aikoo vastata itseään vastaan suunnattuihin hyökkäyksiin, ja niin tekee jäljellä oleva maltillinen oppositiokin. Venäjä sentää joutunee imagosyistä hillitsemään siviilikohteisiin suunnattuja pommituslentojaan. Tämä sinänsä säästää lapsia, vanhuksia ja aikuisia, joiden elämä olisi muutoin päättynyt lähipäivinä. Tuon asian arvoa ei pidä vähätellä.

Mutta kyse on vain tilapäisestä hengähdystauosta. Osapuolet eivät ole etenemässä kohti pysyvää ratkaisua, ellei yleinen sotaväsymys pakota niitä siihen. Lisäksi yleinen kansainvälinen tilanne kehittyy nykyisin tavalla, joka kasvattaa systemaattisesti uuden suursodan vaaraa.

Pahan kierre

Taloustilanteen ollessa epävarma ja ihmisten ahdingon pahentuessa useimmat yhteiskunnat kääntyvät kulttuurisesti sisäänpäin. Ne valitsevat johtoonsa poliitikkoja, jotka lupaavat ajaa maansa etuja muulle maailmalle aiheutuvista seurauksista välittämättä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin aikoo nostaa tarvittaessa asein maansa uudeksi euraasialaiseksi suurvallaksi. Kiinan johtaja Xi Jin-Ping on otteissaan maltillisempi, mutta maa vahvistaa asevoimiaan ja vaatii etelä-Kiinan meren aluetta hallintaansa. Japanin pääministeri Shinzo Abe pitää kiinni naapurimaiden tuomitsemista nationalistista rituaaleista, ja Intian pääministeri Narendra Modi  on noussut valtaan hindunationalistisin tunnustuksin.  

Eurooppa on pyrkinyt integraation avulla eroon sitä aiemmin repineistä vastakkainasetteluista. Nyt britit harkitsevat EU:sta lähtemistä, ja populistinen nationalismi leimaa poliittista ilmapiiriä kaikkialla uhaten vakavasti sekä EU:n instituutioiden nauttimaa arvovaltaa että Angela Merkelin poliittista tulevaisuutta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan näkee itsensä suurten ottomaanihallitsijoiden perillisenä.

Yhdysvalloissa on jo pitkään kilpailtu poliittisesta kannatuksesta suoraviivaisella kansallisten etujen ajamisella, mutta viime aikoina kilpalaulanta on noussut uuteen potenssiin niin kongressissa kuin presidenttiehdokkaiden kampanjoissa. Yhdysvaltain osallistuminen kansainvälisiin kriiseihin määräytyy jo nyt pitkälti sen mukaan, onko maalla niissä tärkeitä kansallisia intressejä puolustettavanaan. Donald Trump lupaa jatkossa kirjoittaa yhteistyökumppaneille laskun Yhdysvaltain niille suorittamista palveluista riippumatta siitä, onko apua tilattu vai ei.

Eri toimijat puolustavat siten etujaan entistä terävämmin kyynärpäin. Hermopelejä käydään ja riskejä otetaan olettaen vastapuolen väistävän ensin. YK jää yhä pahemmin sivurooliin kriisejä soviteltaessa, ja uusiin riskeihin varautuminen näkyy sotilasmenojen kasvussa. Koska mukana on ISIS:in, Pohjois-Korean ja Tshetsenian diktaattorin kaltaisia omavaltaisia toimijoita, jännitteet voivat milloin hyvänsä purkautua avoimiksi konflikteiksi suurvaltatoimijoiden tahdon vastaisestikin.

Moni toivoo ydinaseiden pakottavan osapuolet malttiin niin, että suurvallat eivät joudu rintaman vastakkaisille puolille. Venäjä on kuitenkin ryhtynyt käyttämään häikäilemättä hyväkseen toisten pidättyvyyttä, eikä USA:lla ole enää juuri varaa jatkaa peruutteluaan. Vastareaktioiden varalta Venäjä on valmistautunut käyttämään taktisia ydinaseita tavanomaisten operaatioidensa tukena. Samaan aikaan maa kiihdyttää lännen vastaista propagandaansa. Ja itse asiassahan Venäjä on jo käynnistänyt hybridisodan, johon kuuluvat häirintälennot ja alueloukkaukset, hämäysliikkein peitellyt sotilaalliset operaatiot, tehostettu vakoilu sekä vastustajan avaintoimintojen vaurioherkkyyttä testaavat tietoverkkohyökkäykset.

Nämä kehityskulut lisäävät askel askeleelta uuden suursodan syttymisen todennäköisyyttä. Samaan aikaan elämisen mahdollisuudet kaventuvat köyhissä maissa, joiden väestö kasvaa nopeasti ja jotka kärsivät muun muassa kuumuuden ja kuivuuden lisääntymisestä, vesivarojen niukentumisesta ja hallitsemattomien päästöjen aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta.  Vauraat maat eivät auta köyhiä kumppaneitaan ratkomaan näitä ongelmia, vaikka ongelmat ovat pitkälti niistä itsestään lähtöisin. Moni köyhissä maissa asuva nuori joko radikalisoituu tai pyrkii vauraampiin maihin. Viimemainitut puolestaan sulkevat omat rajansa entistä tiukemmin, jolloin maailma joutuu todistamaan pahenevia humanitaarisia kriisejä ja niiden synnyttämää vihaa maailman hyväosaisia kohtaan. Eli jos emme ajaudu väkivaltaan suurvaltojen välisen konfliktin seurauksena, ajaudumme siihen rikkaiden ja köyhien syvenevän vastakkainasettelun seurauksena.

Mikä on meidän roolimme?

Perinteisten fraasien mukaan Suomi on aina harjoittanut rauhantahtoista ulkopolitiikkaa ja yrittänyt pysytellä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Nykyisin tähän voitaisiin lisätä pyrkimys ylläpitää toimivia keskusteluyhteyksiä kaikkiin suuntiin. Mutta emmekö samalla ole valvoneet opportunistisesti omia etujamme niin  kauppa-, ulko- kuin turvallisuuspolitiikassakin, tiukentaneet maahanmuuttoa, jarruttaneet Euroopan yhdentymiskehitystä sekä leikanneet rajusti kehitysyhteistyömenojamme? Eli olleet omalta osaltamme ylläpitämässä juuri niitä yleisiä kehityssuuntia, jotka nykyisin kasvattavat sodan vaaraa maailmassa? Ja eikö Suomi ole yksi niistä paikoista, jotka ovat ensimmäisinä jäämässä jalkoihin silloin kun isot pyörät lähtevät liikkeelle?

Eli olisiko meidän sittenkin viisaampaa pyrkiä toimimaan edes yhtenä järjen, yhteisvastuun ja aidon kansainvälisen solidaarisuuden äänenä maailman ongelmia ratkottaessa?  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Oikeastaan käytetyt sanat paljastavat kovin paljon.. mikäli sodassa yleisesti käytetyt sanat muodostuvat arkipäivän sanoiksi,niin mikä voisi estää kulun kohti sotaa?

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Vallitsevan kielenkäytön muutokset ovat todella yksi tapa valmistella yleistä mielipidettä mahdollisesti tulossa oleviin konflikteihin. Nykyisin se näkyy ehkä selvimmin Venäjän medioissa, vaikka uhota toki osataan muuallakin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ei meidän tarvitse olla kiinnostuneita Venäjästä..se näkyy erityisen hyvin tässä maassa joka on ristiriitojen repimä.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

"Olemmeko matkalla rauhaan vai sotaan?"

Otsikon kysymys pani miettimään.Rauha olis ihan jees, mutta mutta kun on olemassa ns Axis of Evil, joka nykyisin koostuu yksinomaan USAsta ja sen Nato-liittolaisista niin mielestäni Suomi-neidon kandeis käpertyä ydinasevalta Venäjän kainaloon,ja pyytää apua sotahulluja USA/Nato koalitiota vastaan.

En nimittäin halua, että Suomea pommitetaan kuten Irakia, Libyaa Jemeniä, Sudania . Näissähän pommittajat ovat olleet länsivaltoja..

Tehdään updeitattu soppari Venäjän kanssa siten, että ydinaseet alkavat paukkua, jos jenkit yrittää varastaa Suomen metsät ja pohjavedet.

Siinä sitä on Suomineidon hyvä kölliä karhunkupeessa ilman huolia siitä ,että länsimaiset gangsterikorporaatiot ryöstää ja raiskaa Suomi-neidon.

Pasi Ranta

Valitettavan oikeassa olet, meiltä viedään vielä pohjavedetkin tällä menolla. Aivan uskomatonta toimintaa maamme (harhaan)johtajilta. Ei mahdu yhtään enää järkeen tuo SSS+O:n toiminta, lähentelee maanpetturuutta mun mielestä.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Onko pahan kierre väistämätön luonnonlaki niin, että jonkun joskus jossakin tekemä paha antaa automaattisesti oikeuden uuteen pahaan? Vai kannattaisiko sittenkin miettiä, voisiko edes omalla toiminnallaan yrittää auttaa tuon kierteen katkaisemista?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset