AnttiJuhaniKasvio

Osaako SDP käyttää mahdollisuutensa oikein?

Huoli tulevaisuudesta ja tyytymättömyys päättäjiä kohtaan hallitsevat Suomen nykyistä yhteiskunnallista ilmapiiriä. Ihmiset ovat huolissaan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisestä, omista työntekomahdollisuuksistaan, julkisen sektorin leikkauksista, kansantalouden tilasta, kansainvälisen jännityksen lisääntymisestä ja viimeistään nyt myös ilmastonmuutoksesta. Aiemmin ilmastonmuutoksen saatettiin ajatella uhkaavan lyhyellä aikavälillä lähinnä jääkarhuja, mutta pitkän kuivuuskauden myötä sotaan ajautuneet syyrialaiset ovatkin jo kotikulmillamme. Eivätkä ongelmat poistu, vaan ne kasvavat ja uusia syntyy siihen saakka kunnes ihmiskunta järkiintyy ja oppii elämään kestävämmin. Siksi on aika ottaa ympäristöä säästävät ratkaisut vakavasti - jos ei muusta syystä niin edes lastemme ja lastenlastemme vuoksi.

SDP:n politiikka alkaa kiinnostaa

Hallituspuolueet saivat viime vaaleissa taakseen laajan enemmistön ja  uuteen hallitukseen kohdistettiin aika paljon positiivisia odotuksia. Suomen taloudessa ei ole kuitenkaan tapahtunut käännettä, julkisen sektorin velkaantuminen jatkuu entiseen tahtiin, hallitus joutuu perumaan tai korjaamaan päätöksiään harva se viikko ja tyytymättömyys hallituksen politiikkaa kohtaan on lisääntynyt etenkin ammattiyhdistysliikkeen ja yliopistoväen keskuudessa.

Suurin hyötyjä asetelmasta on ollut sosialidemokraattinen puolue, jonka gallup-kannatus on kääntynyt pitkän alamäen jälkeen tukevaksi nousuksi. Erityisesti viime vaaleissa perussuomalaisia äänestänyt duunarivaltainen miesporukka on palaamassa takaisin SDP:n kannattajiksi. Vaikka Keskustapuolueen vaaleissa saavuttamat kannatusluvut ovat kestäneet hallitusvastuusta huolimatta, pääministerin yritysmäinen johtamistyyli on alkanut muuttua ihmisten mielissä raikkaasta uutuudesta käytännön politiikanteon rasitteeksi. Siksi nykytrendin jatkuessa sosialidemokraatit voivat ryhtyä valmistautumaan uusien vaalien jälkeisen pääministeripuolueen rooliin. Antti Rinteen tunnelmat lienevät aika erilaiset kuin pari kuukautta sitten, jolloin toimittajat tivasivat häneltä selityksiä puolueen historialliseen ahdinkoon.

Ei siis ihme, että SDP julkisti vähän aikaa sitten ensi vuoden vaihtoehtobudjettinsa hieman tavanomaista näyttävämmin. Asiakirja antaa mahdollisuuden selventää potentiaalisille äänestäjille, mihin suuntaan SDP valtaan päästyään pyrkisi Suomea johtamaan. Toki sitä tulkittaessa on otettava huomioon, ettei kyse ole mistään periaatelinjauksesta vaan lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitetusta päivänpoliittisesta asiakirjasta. Mutta sellaisenakin se tarjoaa mahdollisuuden eritellä sitä, miten puolueen johto haluaa hyödyntää eteensä avautuneen kuningastien (asiakirja löytyy täältä).

1970-lukulaista politiikkaa

Asiakirja kertoo puolueen pyrkivän lisäämään kannatustaan hyvin vanhakantaisen talousajattelun varassa. Päätavoitteena on kotimaisen ostovoiman kasvattaminen, mihin pyritään muun muassa työn verotuksen keventämisellä ja myöntämällä samat kevennykset eläkkeensaajille. Julkisia investointeja halutaan vauhdittaa ja koulutussäästöt aiotaan perua. Vientiteollisuuden kilpailuasemat halutaan turvata muun muassa päästökauppakorvauksilla, energiaveron palautuksilla ja väylämaksualennuksin. Lisää elvytysrahaa haetaan purkamalla puolet Sitran rahastoista ja tulouttamalla Suomen Pankin tuloksesta 60 miljoonaa aiottua enemmän.

Strategian taustalla näyttää olevan olettamus siitä, että työelämässä tapahtuvista muutoksista huolimatta Suomi voi vielä palata perinteiseen täystyöllisyyteen. Ja kun työpaikkoja on pakko luoda hinnalla millä hyvänsä, ohjelmasta ei löydy ensimmäistäkään viittausta tarpeisiin sovittaa talouskehitys edes jollakin tavoin kestävän kehityksen rajoihin. Tuntuu kuin ohjelman laatijat eivät olisi koskaan kuulleetkaan esimerkiksi ekologisesta modernisaatiosta, puhtaista teknologioista, vaihtoehtoisista energioista tai kestävästä kulutuksesta. Kuitenkin juuri nämä asiat ovat hyvin keskeisiä esimerkiksi SDP:n skandinaavisten ja saksalaisten veljespuolueiden agendoilla.

Viikunanlehtenä asiakirjan loppupäästä löytyy toki lyhyt kappale otsikolla ”Ympäristöä ei unohdeta talouden kustannuksella”. Siinä ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavien ympäristöongelmien uskotaan tulevan hallintaan Suomen osalta lisäämällä joukkoliikenteen rahoitukseen 18,8 miljoonaa, perumalla osa autoveron alennuksesta, lisäämällä 15 miljoonaa euroa vesien ja ympäristönhoidon edistämiseen sekä uhraamalla yhteensä peräti kuusisataa tuhatta euroa luontopalvelujen työllistämistoimintaan ja eläinsuojeluasiamiehen toiminnan jatkamiseen.

Voittajan strategia?

Vaihtoehtobudjetin perusteella näyttää ilmeiseltä, että lähitulevaisuudessa SDP aikoo kamppailla ennen kaikkea perussuomalaisten kanssa miesduunarien äänistä. Pääkohteen voi nähdä jo asiakirjan kansikuvasta, joka esittelee ahtaajien työmaalla komeasti kohti taivasta sojottavia nostureita. Piiloviesti EK:n suuntaan kertoo, että SDP:n ollessa hallituksessa vienti tulee sujumaan nykyistä häiriöttömämmin.

Ongelmaksi kuitenkin jää, miten vahvasti asiakirjan tarjoilema linja vetoaa maailman tulevaisuudesta ja arjen turvallisuudesta huolestuneisiin naisäänestäjiin, prekaarissa työn maailmassa eläviin nuoriin tai kestävästä kehityksestä aktiivisesti kiinnostuneisiin ihmisiin. Vihreiden laariin voi valua väkeä SDP:n riveistä kutakuinkin sen verran kuin perussuomalaisista siirtyy SDP:n taakse. Ja jos yksikään puolue ei miellytä, moni voi jättää vaalit väliin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Niin, eikös puolueiden kannatusten suuret muutokset johdu juuri siitä, etteivät menneiden aikojen "synnytään puolueeseen" - asenteet enää juurikaan ole voimissaan. Kaikissa perinteisissä puolueissa on ihmisiä, jotka äänestävät puoluetta kaikissa oloissa, kaikesta huolimatta. Mutta heidän osuutensa on voimakkaasti pienenemässä, puolueita kilpailutetaan kuten sähköä.

Jos ajattelee kolmen suuren puolueen (persuja näihin ei voi laskea) kannatusvaihteluja jollain "Kekkosen ajan jälkeisillä vuosilla", ne ovat pysytelleet välillä about 15-25. Kokoomus on 2000-luvun suosikki kannatuksensa kestävyydellä, mutta nyt näyttää kuolleiksi kuopattujen menneisyyspuolueiden kepun huima nousu ja demareiden nykyinen kannatuksen kasvu olevan sittenkin vaihtoehto kokoomuksen (Ja Sipilän) libertalistiselle asenteelle, missä raha ja valta pyritään haromaan harvoille.

Veikkaan että että kepun ja kokoomuksen kokat haukkaavat vettä. Se on historian velvoittava pakko.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Persut eivät aggressiivisesti toteuta luvattuja asioita ja kaikki muut puolueet ovat huonoja. Kertokaa minulle tulevaisuuden äänestäjälle, mitä puoluetta minun pitäisi äänestää kun jokainen on samaa valehtelevaa paskaa siitä huolimatta mitä kyseiset puolueet kertovat edustavansa.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kyllähän puolueuskollisuus on todella vähentynyt niin, että aika monet kilpailuttavat sekä puolueita että yksittäisiä ehdokkaita keskenään esimerkiksi vaalikoneita apunaan käyttäen ennen lopullista valintapäätöstään, ja valinnat voivat vaihdella suurestikin vaalista toiseen edettäessä.

Tämän lisäksi tulee vielä nykyinen melko poikkeuksellinen yhteiskunnallinen tilanne. Puolueiden on itsekin vaikea määritellä, mitkä ovat niitä muuttumattomina pysyviä reunaehtoja, joiden varaan ne voisivat rakentaa omat strategiansa. Siksi lyhyenkin ajan siirtymät voivat muodostua suuriksi siten kuin esimerkiksi tänään julkistettu YLEn gallup (http://data.yle.fi/dokumentit/Uutiset/YLE_puolueka...) kertoo.

Liiaksi ei kuitenkin kannata turhautua. Sen sijaan kannattaa hyväksyä tosiasiana, että se mihin puolueet pyrkivät ja mikä on käytännössä mahdollista tuppaavat olemaan monipuoluejärjestelmässä aika eri asioita. Näin käy, vaikkeivät kaikki politiikassa mukana olevat ihmiset ihan paskoja olisikaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset