AnttiJuhaniKasvio

Kyse on innovaatiopolitiikasta

Opetusministerin avoin kirje yliopistojen johdolle on synnyttänyt arvosteluryöpyn etenkin akateemisen sivistyneistön keskuudessa. Ministeriön tulkitaan haluavan kiristää edelleen koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta sekä alistaa sen entistä tehokkaammin markkinavoimien puristukseen. Moni on kokenut ministerin avauksen puukon kääntämiseksi jo valmiiksi kipeässä haavassa.  Todellisuudessa kuitenkin koko innovaatiopolitiikkamme on vakavassa kriisissä, eikä siitä selvitä muutoin kuin tekemällä muun muassa niitä valintoja, joita ministeri nyt korkeakouluilta edellyttää.

Suomalainen tiedemaailma ei voi hyvin

En halua vähätellä niitä paineita ja epävarmuuksia, joiden alaisina tutkijat joutuvat tämän päivän Suomessa elämään. Itsekin päätin liittyä luonnolliseen poistumaan seurattuani sektoritutkimuslaitoksessa jonkin aikaa yt-neuvottelujen nuoremmissa kollegoissa synnyttämiä tuntemuksia. Systeemihän toimii käytännössä niin, että yhden senioriasemassa olevan tutkijan eläköityminen vähentää nuorempien tutkijoiden irtisanomistarpeita puolentoista-kahden hengen verran. Eikä mikään estä tutkijaa olemasta tieteellisesti aktiivinen eläkeläisenäkään, jos sattuu olemaan laiteriippumattoman tutkimusalan edustaja.

Varsinainen positiivinen yllätykseni on kuitenkin ollut havaita, miten paljon vapautuminen nykyajan postbyrokraattisten organisaatioiden institutionaalisista suorituspaineista ja sisäänrakennetuista tehottomuuksista on oikeasti vapauttanut ajattelua ja helpottanut tarkoituksenmukaista ajankäyttöä. Tämä sinänsä kertoo jotakin nykyajan suomalaisten tiedeyhteisöjen ongelmista ja uudistumistarpeista, jotka eivät ole vähäisiä.

Toisaalta meidän kannattaa olla intellektuaalisesti rehellisiä ja tunnustaa avoimesti se, miten pahasti maamme on itse asiassa epäonnistunut viime vuosikymmenten innovaatiopolitiikassaan.

Ikaros joka poltti siipensä

Suomi oli tuotantonsa ja vientinsä teknologisen tason perusteella selvästi jäljessä läntisten teollisuusmaiden kärkimaista vielä 1980-luvulla, jolloin Tekes perustettiin ja sähkö- ja elektroniikkateollisuus lähti voimakkaaseen kasvuun. 1990-luvun alussa adoptoitiin kansallisen innovaatiojärjestelmän idea, ja Suomessa säilyi laaja konsensus tietoon ja osaamiseen suunnattujen investointien kasvattamisen tärkeydestä myös tuolloisen taantuman aikana.

Strategiaan suunnatut odotukset täyttyivät yli odotusten Nokian noustua uuden talouden kärkiyritysten joukkoon ja korkeateknologisten tuotteiden osuuden kohottua 2000-luvun alussa parhaimmillaan lähes neljännekseen Suomen viennistä. Eurooppa 2010-ohjelman välityksellä Suomen menestystarina haluttiin laajentaa koko EU:n alueen kattavaksi.

Lisää kierroksia saatiin globalisaation uudesta vaiheesta käydystä keskustelussa. Toimintojen sijoittelua koskevien päätösten havaittiin tehtävän entistä hajautetummin jopa yksittäisten tehtävien tasalla. Tämän perusteella Etlan tutkijat esittivät Missä arvo syntyy-raportissaan, ettei Suomen kannata huolestua matkapuhelinten kokoonpanon siirtymisestä halvemman kustannustason maihin. Sen sijaan on keskityttävä mahdollisimman korkean arvonlisäyksen toimintoihin, jotka muodostavat tulevan vaurauskehityksemme perustan (ks. https://www.etla.fi/julkaisut/b247-fi/ ).

Asiat alkoivat kuitenkin kehittyä täsmälleen päinvastaiseen suuntaan Nokian markkinaosuuksien kutistumisen myötä. Suomi on kyllä pitänyt tutkimukseen ja kehitykseen suunnattujen varojen bkt-osuuden selvästi OECD-maiden keskitason yläpuolella, mutta samaan aikaan korkeateknologisten tuotteiden osuus Suomen viennistä on pudonnut selvästi sekä OECD:n että EU:n jäsenmaiden keskitason alapuolelle eli runsaaseen kuuteen prosenttiin. Uusimmat tilastot löytyvät Eurostatin sivuilta osoitteesta http://ec.europa.eu/eurostat/tgm/table.do?tab=table&init=1&language=en&pcode=tin00140&plugin=1

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Suomi on palannut kansainvälisessä työnjaossa takaisin bulkkitavaran valmistajien joukkoon. Tämä asema ei tarjoa mahdollisuutta läheskään sellaisen elintason ylläpitämiseen, mihin olemme jo ehtineet tottua parempien vuosien aikana. Emme ole vielä ennättäneet muutoksen vaatimassa sopeutumisprosessissa juurikaan alkua pidemmälle.

Siis vaikka suomalainen tiede ja yliopistot pärjäävät edelleen kohtuullisesti joissakin kansainvälisissä vertailuissa, innovaatiopolitiikassaan Suomi on epäonnistunut pahemmin kuin yksikään toinen teollisuusmaa. Yhdysvaltalaiset Charles Sabel ja Annalee Saxenian sanoivat suoraan tuon politiikan olevan kriisissä jo seitsemän vuotta sitten Sitralle tehdyssä raportissa A Fugitive Success (ks. http://www.sitra.fi/julkaisut/raportti80.pdf ). Raportti ei kuitenkaan saanut tuolloin Suomessa ansaitsemaansa huomiota osakseen.

Mitä nyt eteen?

Nykytilanteessa ainoa järkevä toimintatapa on huolellisen analyysin tekeminen niistä syistä, jotka ovat johtaneet suomalaisen innovaatiopolitiikan kriisiytymiseen. Sen pohjalta on määriteltävä ne toimenpiteet, joiden voidaan odottaa kääntävän Suomen nousuun kansainvälisen työnjaon hierarkiassa. Samalla on valmistauduttava seuraamaan toimenpiteiden vaikutuksia niin, että valittua toimintalinjaa voidaan tarvittaessa korjata. Ainoastaan tätä kautta voidaan luoda pohja Suomen tutkimus- ja kehitysrahoituksen pitkäjänteiselle kasvulle, jota ymmärtääkseni kaikki toivovat.

Toki me tiedämme jo nyt yhtä ja toista korjausta vaativista asioista, joihin kuuluu muun muassa tiedemaailmamme liiallinen kansallinen sisäänpäinkääntyneisyys, tieteen ja innovaatiotoiminnan rahoituksen tavaton pirstoutuneisuus, toiminnan lyhytjänteisyys ja myös valtiokeskeisyys. Viime aikojen innovaatiopoliittisessa keskustelussa  monet ovat vedonneet Mariana Mazzucaton teokseen The Entrepreneurial State, joka korostaa julkisten tutkimusohjelmien keskeistä roolia monien viime vuosikymmenten keskeisten innovaatioiden liikkeellelähdössä (http://marianamazzucato.com/the-entrepreneurial-state/ ). Tehokkaampi seisovien vesien liikkeellesaattaja on kuitenkin nobel-ekonomisti Edmund Phelpsin teos Mass Flourishing, joka on reippaan jeffersonilainen puheenvuoro yrittäjämäisen innovaatiotoiminnan puolesta (http://press.princeton.edu/titles/10058.html ).

Toivottavasti hallitus hyödyntää käyttöön saamiaan strategisen tutkimuksen resursseja suomalaisen innovaatiopolitiikan ongelmien ja kehitysmahdollisuuksien kunnolliseksi selvittämiseksi - eikä jää liiemmin vatuloimaan päätösten ajan koittaessakaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset