AnttiJuhaniKasvio

Kallis umpikuja

Kansainvälinen valuuttarahasto ennakoi viime viikolla julkistetussa talouskatsauksessaan maailman kokonaistuotannon kasvavan tänä ja ensi vuonna runsaan kolmen prosentin vauhtia. Mutta jos otamme huomioon valuuttakurssien muutokset, maailmantalouden Yhdysvaltain dollareissa mitatun volyymin arvioidaan supistuvan tänä vuonna selvästi. Tämä on erittäin huono uutinen myyntiään lisäämään pyrkiville yrityksille. Nyt jos koskaan olisi tilausta aidosti globaalille kasvuajattelulle, mutta teollisuusmaiden politiikan muutospaineet osoittavat päinvastaiseen suuntaan. Olemme siten ajautumassa kohti umpikujaa, jonka seuraukset muodostuvat kalliiksi kaikille osapuolille.

Talouden kehitysnäkymät

Teollisuusmaat ovat toipuneet hitaasti viime vuosikymmenen lopun suuresta taantumasta suurimittaisten elvytystoimien tukemana. Talouskasvun odotetaan edelleen jatkuvan jopa hieman vauhdiltaan kiihtyen ensi vuonna samaan aikaan kun kehityksen vauhti on selvästi hidastumassa niin Kiinassa kuin monissa raaka-aineviennistä riippuvaisissa kehittyvissä talouksissa. Koko maailmantalouden kasvuksi IMF ennustaa 3,1 prosenttia tänä ja 3,6 prosenttia ensi vuonna. Kasvun pohja on kuitenkin edelleen heiveröinen, ja riskejä nähdään liittyvän muun muassa osakekurssien yliarvostukseen, USA:n koronnoston laukaisemaan pääomapakoon kehittyviltä markkinoilta ja kansainvälisen jännityksen kiristymiseen Lähi-idässä.

Osittaisesta tilanteen paranemisesta huolimatta teollisuusmaiden kansalaiset ovat lopen kyllästyneitä julkissektorin säästötoimiin, kulutusmahdollisuuksiensa rajallisuuteen ja töiden lisääntyvään epävarmuuteen. Ihmiset ovat myös huolestuneita turvallisuudestaan. Siksi he vaativat päätöksentekijöiltä reippaampia toimia talouskasvun vauhdittamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi, kansallisten etujen puolustamiseksi ja maahanmuuton rajoittamiseksi. Euroopassa tyytymättömyys kasvattaa talouskurin arvostelijoiden kannatusta, kun taas Yhdysvalloissa se antaa nostetta Washingtonin vallan kaventajille.

Siitä taloustieteilijät ovat yksimielisiä, että kasvua ja työpaikkoja ei voi syntyä ilman uutta kysyntää. Siksi esimerkiksi G 20-ryhmän kokouksissa eri maiden johtajat patistelevat terveitä talouksia lisäämään nykyistä rohkeammin kysyntäänsä niin, että myös velkakriisin rasittamat maat pääsevät kasvattamaan vientiään, nopeuttamaan kasvuaan ja tätä kautta hoitamaan velkansa.

Epäselväksi on kuitenkin jäänyt, mitkä ylipäätään ovat teollisuusmaiden mahdollisuudet luoda uutta kasvua tulevaisuudessa. Sitä rajoittavat muun muassa työikäisen väestön määrän kasvun hiipuminen, vanhusväestön lisääntyminen, raskas julkinen velka ja tuottavuuskasvun hidastuminen. Tutkijat väittelevät siitä onko teknologinen kehitys nopeutumassa vai hidastumassa, mutta muilta osin rajoitteet ovat melko kiistattomia. Siksi ajatus ns. sekulaarista stagnaatiosta eli teollisuusmaiden siirtymisestä menneitä vuosikymmeniä hitaamman kasvun aikakauteen on alkanut saada lisääntyvää kannatusta osakseen.

Mistä kysyntä supistuvassa maailmantaloudessa?

Vaikka maailman kokonaistuotannon odotetaan kasvavan tänä vuonna tavanomaisin ostovoimatasoitetuin luvuin runsaat kolme prosenttia, kuva muuttuu jos otetaan huomioon Yhdysvaltain dollarin selvä vahvistuminen  useimpiin muihin valuuttoihin verrattuna. Erityisen voimakkaasti arvoaan ovat menettäneet Venäjän rupla ja Brasilian Real. Tämän vuoksi maailman nimellishintaisen kokonaistuotannon on arvioitu tänä vuonna kasvun sijasta supistuvan noin 2,7 biljoonalla dollarilla viime vuonna saavutetusta 74,5 biljoonan dollarin tasosta. Edellisen kerran vastaavankaltainen lasku tapahtui vuonna 2009 eli suuren taantuman puhjettua (ks. Financial Times 6.10.).

Tämä on huono uutinen kansainvälisesti operoiville yrityksille, jotka ovat tottuneet laskuttamaan tuotteistaan ja laatimaan kirjanpitonsa dollareina. Dollarihintaisen kokonaiskysynnän supistuessa on vaikea laajentaa toimintoja ja luoda uusia työpaikkoja.

Toisena puolena asiassa on se, että valuuttakurssimuutosten jäädessä vähänkin pysyvämmiksi maailmantalous alkaa vinoutua niin, että kasvava osuus tuotetusta uudesta vauraudesta kerääntyy markkinoiltaan pitkälle kyllästettyihin ja resurssinsa jo mobilisoineisiin teollisuusmaihin, kun taas runsailla käyttämättömillä voimavaroilla ja lähes rajattomalla kysyntäpotentiaalilla varustetut kehittyvät maat eivät pääse ottamaan käyttöön resurssejaan ja tätä kautta voimistamaan kasvuaan.

Nyt jos koskaan olisi todellinen tilaus ns. globaalille keynesiläisyydelle. Sen ideana on uudelleenjakaa osa teollisuusmaiden hankkimasta vauraudesta köyhemmille maille, jotta nämä voisivat mobilisoida tehokkaammin tuotannolliset resurssinsa. Tätä kautta syntyisi lisää kysyntää myös kehittyneissä teollisuusmaissa toimiville yrityksille niin, että kaikki pääsisivät hyötymään nopeutuvasta taloudellisesta kasvusta. Nykyoloissa tosin on välttämätöntä huolehtia siitä, että uudet taloudelliset aktiviteetit ovat kaikilta osin sopusoinnussa kestävän kehityksen vaatimusten kanssa. Toisaalta juuri kamppailu tämän tehtävän toteuttamiseksi voisi muodostua valtaisaksi uusien innovaatioiden lähteeksi.

Kohti umpikujaa

Tällä viikolla uudeksi talousnobelistiksi valittu Angus Deaton ymmärtää hyvin edellä kuvatun logiikan, mutta teollisuusmaiden vallitseva poliittinen ilmapiiri on ikävä kyllä kehittynyt päinvastaiseen suuntaan. Edistysmielisetkin päätöksentekijät joutuvat ottamaan huomioon äänestäjien paineet, jotka ajavat heidät ajamaan entistä aggressiivisemmin maansa etuja kansainvälisessä taloudellisessa kanssakäymisessä, vaikeuttamaan maahanmuuttoa, karsimaan ”maailmanparannusmenoja” ja tehostamaan terrorisminvastaisia toimia.

Siten köyhät maat ja niiden kansalaiset joutuvat selviämään niillä voimavaroilla, joita niiden käyttöön jää pääomapaon ja valuuttojen yhä jatkuvan heikentymisen jälkeen. Ihmiset katkeroituvat ja varsinkin nuoret miehet ajautuvat herkästi erilaisten ääriliikkeiden riveihin. Eri väestöryhmät ajautuvat yhä uusilla alueilla tappamaan toisiaan, ja vauraammaat maat heittävät öljyä liekkeihin aina kun niillä herää tarve puolustaa omia intressejään. Samalla teollisuusmaat linnoittautuvat entistä korkeampien turvamuurien taakse, eikä talous pääse kehittymään kunnolla sen paremmin pohjoisessa kuin etelässäkään. Syvien ristiriitojen ja eriarvoisuuksien jakamassa maailmassa kenelläkään ei riitä varoja tai halua tehokkaaseen toimintaan ihmiskuntaa yhteisesti uhkaavien resurssi- ja ympäristöongelmien ratkomiseksi.

Olemme siis klassisessa umpikujatilanteessa, jossa näennäisesti kasvun ja työllisyyden nimissä vaaditut toimet johtavat todellisuudessa tilanteen edelleen pahenemiseen. Mistä löytyisi viivasten kivi, joka auttaisi sytyttämään edes pienen tuikun tunnelin päähän?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Talous käynnistyy realisesti, kun maailman varakkaat kyllästyvät pitämään rahansa vain "turvasatamassa".

Kun joku varakkuus jossain havannoi pienenkin mahdollisuuden varojensa kartuttamiseen, hän käyttää sitä mahdollisuutta heti. Siitä lähtee vaurauden lisäämisen lumipallo pyörimään toden teolla.

Siihen hetkeen pitää valmistautua ja virittää koneistot korkeaan valmiustilaan. Tässä on Suomen tie millä otetaan oma osuutemme vaurauden kasvusta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kulutusta pitää globaalisti vähentää, että tulevillekin sukupolville jäisi jotain elinmahdollisuuksia.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Globaalisti kulutusta vähentäviä löytyy maailmasta pilvin pimein. Mut tarviiko mun vähentää jos kaikki muut...
Noin se yksilön kysymys kuuluu, paitsi sen yhden, joka kalastelee järvellään ja laskee tipusten lukumääriä.

Ei kulutus tapa tulevien polvien elinmahdollisuuksia. Todellista kulutusta ei säädellä lailla. Kulutusta rajoittaa jo tällä hetkellä sodat ja luonnonilmiöt. Taitaa riittää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Sodathan ne vasta paljon kuluttavatkin.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos kommenteista,

Nykytilanteen ongelmana on juuri se, että varallisuuden kertyessä liian voimakkaasti turvasatamiin ei synny kohteita sen tuottavalle sijoittamiselle. Keynesin aikanaan peräänkuuluttama kerroinvaikutus ei pääse liikkeelle.

Luonnonvarojen liikakäyttöä ja ympäristön liikakuormitusta pitää ilman muuta vähentää, mutta alle 1,25 dollarilla per päivä sinnittelevillä maailman köyhillä ei ole varaa vähentää kulutustaan. He elävät jo nyt malthusilaisilla henkiinjäämisrajoilla. Kulutuksen globaali vähentäminen tulisi aloittaa toisesta päästä.

Kulutuksen säätelystä: olemmehan me ihmiset osanneet säädellä kulutustamme ennenkin muun muassa välttelemällä siemenviljojen syömistä. Ilman tuota esi-isiemme harjoittamaa säätelyä me tuskin olisimme olemassa. Miksi juuri meidän sukupolviemme tulisi kadottaa tuo viisaus?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Liikakäyttöhän lähti liikenteeseen, kun maataloutta alettiin tukea. Tukemisesta on hankalaa päästä eroon näillä näkymin. Siinä tarvitaan suunattomasti aikaa, päitä ja globaalista yhteisnäkemää. Mahdollista se on ja myös maailma pelastuu sen avulla.

Ravintohan on eliöille tarve numero uno. Kun ravinnon hankkimiseen kuluu globaalisesti pari- kolmekyt prossaa enempi, kuin tänään, niin eipä taida ylikuluttamiseen enää löytyä tuhlailuun asti. Ihminen porskuttaa entistä terveempänä, entistä parempana ihmisenä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Nykyhallituksen toimilla vähennetään kulutusta ja siten vaikeutetaan yritysten toimintaa. Tästä seuraa kasvava työttömyys ja ihmisten tulva sosiaalitoimistojen luukuille.

Maahantulijat lisäävät omalta osaltaan valtion ja kuntien menoja, jotka on jollain tavalla hoidettava. Miten? Se jää nähtäväksi, mutta ei kai tässä ole muuta mahdollisuutta kuin velkaantua lisää ja lisää.

Näköpiirissä on satojen tuhansien osalta vain huonompaa kuin nyt. Miten mahtavat ihmiset reagoida, kun ruoka loppuu?

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Suomi on menettänyt kilpailukykyään niin, että teollisuusyritysten vientiliikevaihto on pudonnut tänään julkistettujen tilastojen mukaan yli kymmenen vuoden takaiselle tasolle. Sitä ei mikään hallitus kykene korjaamaan ilman kotimaista kulutusta heikentäviä vaikutuksia.

Käden ojentaminen apua tarvitsevalle on aina jonkinasteinen uhraus, eikä siitä päättäminen ole taloudellisen laskelmoinnin asia vaan omantunnon kysymys.

Jos taas puhutaan maahanmuutosta laajemmin, Suomella menee tulevaisuudessa paljon huonommin ilman maahanmuuttoa kuin sopivan laajuisen työperäisen maahanmuuton tukemana.

Näköpiirissä on huonompaa tai parempaa sen mukaisesti millaisia valintoja me teemme. Avoin keskustelu ja siihen nojaava demokraattinen päätöksenteko ovat paras tapa edetä järkeviin valintoihin.

Maailmassa on jo nyt satoja miljoonia kroonisesta aliravitsemuksesta kärsivää ihmistä. Meidän ei siksi tarvitse arvailla heidän mahdollisia reaktioitaan, riittää kun tarkkailemme heidän käyttäytymistään.

Käyttäjän OrvoBackman kuva
Orvo Backman

Umpikuja on totaalinen. Tarvitaan rakenteiden muutos.
Ei kuitenkaan sellaista, jota politikot tyrkyttävät.
On luovuttava kapitalistisesta ja kommunistisesta taloudesta.
Kolmannesta tiestä kirjoitti Matti Hyryläinen jo 1987.
Uusi yhteiskuntajärjestys on teoksen nimi. Löytyy netistä.
Kannattaa gooclettaa ja lukea, vaikka ei ensi lukemalla
avautuisikaan.

Matin esitys on sen verran radikaali, ettei nykyiset vallassa
olijat tule sitä koskaan hyväksymään. Valta ja omaisuus jakautuisi
tyystin uudella tavalla. Mm ei olisi osakeyhtiöitä, olisi vain
henkilöyhtiöitä jossa omistaja vastaisi toiminnastaan koko
omaisuudellaan. Mietipä mitä esim. pankeissa tapahtuisi.

Muutos tulee vain tekemällä muutos.
Orvo Backman

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset