AnttiJuhaniKasvio

Suomettuva Suomi kirjallisuuskeskustelun kohteena

Venäläinen – nykyisin Yhdysvalloissa asuva – journalisti ja kirjailija Masha Gessen on kirjoittanut New York Review of Booksin kesäkuun alun numeroon (10/2015) kiinnostavan arvion Sofi Oksasen Mihin kyyhkyset ovat kadonneet –romaanin englanninkielisestä laitoksesta. Gessen tuo esiin viime vuosisadan Viroon sijoittuvan romaanin kaikkien keskeisten henkilökohtaloiden traagisuuden ja niiden taustalla vaikuttavan totalitarismin armottoman logiikan.

Gessenin mukaan Suomi on romaanissa keskeisesti läsnä, vaikkei sitä kirjassa juuri mainitakaan. Alussa kyllä kerrotaan kahdesta virolaisesta, jotka koulutetaan taistelemaan venäläisiä vastaan suomalaisten ja saksalaisten kanssa. Sen jälkeen Suomi kuitenkin katoaa kuvasta vähän samaan tapaan kuin itsenäinen Viro katosi toisen maailmansodan jälkeen virallisesta neuvostoliittolaisesta historiankirjoituksesta.

Virolaisiin verrattuna suomalaiset olivat Gessenin mukaan onnekkaampia – tai toisten tulkintojen mukaan nokkelampia tai vahvempia. Suomi kykeni toisen maailmansodan jälkeen säilyttämään itsenäisyytensä, mutta vain ehdollisesti eli ’suomettuneena’. Gessen havaitsee suomalaisten loukkaavana pitämän ilmaisun palanneen Ukrainan sodan myötä takaisin poliittisten kommentaattoreiden kielenkäyttöön. Hän päättelee ”harkitun Venäjän suuntaan harjoitetun myönnytyspolitiikan olevan ideana valmis uudelleen käyttöönotettavaksi”.

Pohjimmaltaan Gessen näkee Oksasen romaanin fiktioon puettuna hyökkäyksenä suomettumisajattelua ja sen taustalla olevaa opportunistista moraaliajattelua vastaan. Gessen viittaa juutalaisvainoja tutkineeseen Raul Hilbergiin, jonka mukaan vainojen aikana eläneet ihmiset olivat joko uhreja, syyllisiä tai sivustakatsojia. Gessenin mukaan vaikeinta on pysyä sivustakatsojana, sllä ”totalitaarisen valtion luonteeseen kuuluu jokaisen yksilön pakottaminen aktiivisen roolin omaksumiseen kaikissa mahdollisissa tilanteissa”. Sofi Oksasen romaani tuo tähän problematiikkaan laajemman näkökulman: ”kansakunnatkaan eivät voi jättäytyä sivustakatsojan rooliin. Jos ne eivät ole uhrien puolella, ne tulevat auttaneeksi vainoojia”.

Arvostelua kirjoittaessaan Masha Gessen ei voinut vielä tietää, millaiseksi Suomen poliittinen linja oli muotoutumassa uuden hallituksen muodostamisen myötä. Mutta me tiedämme, miten happamesti monet suomalaiset silmäätekevät suhtautuvat nykyisin Sofi Oksasen Suomi-kannanottoihin. Tiedämme myös, miten torjuvasti Suomen johto on suhtautunut USA:n kaavailuihin sijoittaa raskaita aseita Baltiaan ja miten isolla joukolla Suomen liike-elämän johtajisto osallistui äskettäiseen Pietarin talousseminaariin. Energiapoliittisella painostuksella Kreml pitää huolen siitä, ettei Suomi pääse jättäytymään sivustakatsojaksi meneillään olevassa suuressa eurooppalaisessa pelissä. Suomettumisen logiikka ei siis ole kadonnut minnekään ainakaan Suomessa.

Suomettumiseen liittyvien moraalipoliittisten ongelmien ohella hallitus valmistautuu tekemään uuden pohjanoteerauksen pudottamalla maamme pakolaiskiintiön vielä nykyistäkin tasoa alhaisemmaksi. Toivottavasti edes jotkut valtioneuvoston jäsenet nukkuvat yönsä huonosti moisten päätösten jälkeen. Ja miettivät, miten pitkään he voivat teeskennellä viatonta sivustakatsojuutta tuhansien lasten ja aikuisten kuolemia todistaessaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mikäli arvio ei näy tästä linkistä kokonaisuudessaan, suosittelen NYRB:n tilaamista. Tarkemmin ajatellen: suosittelen sitä joka tapauksessa.

http://www.nybooks.com/articles/archives/2015/jun/...

Reino Jalas

Hän päättelee ”harkitun Venäjän suuntaan harjoitetun
myönnytyspolitiikan olevan ideana valmis uudelleen
käyttöönotettavaksi”.

Ihan samanlainen Kanadisierungin ja Mexicosierungin poliitiikka on löydettävissä myös USA:n naapurivaltioista.

Kyllä ne myötäilevät likimain kaikessa USA:n maailmanpolitiikkaa. Ja ovat hyvin myötäkorvaisia kaikilla USA:n suunnasta tuleville ehdotuksille.
USA:lle yksinkertaisesti ei käytännössä koskaan sanota ei. Korkeintaan muotoillaan että ehkä, jos tiukka paikka tulee.

Kyse sielläkin on kauppapolitiikasta. Tilanteesta jossa naapuri on resursseiltaan ja talouden potentiaaliltaan 10..20 kertaa voimakkaampi kuin oma maa.

Tulisi Kanadalle, Mexikolle ja Suomelle tarpeettoman kalliiksi sellainen tilanne, jossa välit jättinaapuriin ovat huonot. Tai että välit pidetään tarkoituksellisesti kylminä.

Kaupankäynnissä kovanokkaista ylpistelyä tehokkaampi konsti on osata myös notkistella, myötäillä lievästi. Kiinalaiset eivät käytännössä koskaan sano ei. Silti he ovat valloittaneet ja valloittamassa koko maailmankaupan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No sinä kuitenkin myönnät että uussuomettuminen on käynnistetty. Meksiko sinne tai tänne.
Kiinnostavampaa on mitkä tahot meillä eniten suomettaa.

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Isojen ja pienten maiden väliset suhteet ovat toki aina jossakin määrin epäsymmetriset, ja demokaattisesti hallitutkin maa osaavat suhtautua aika ajoin isällisesti pienempiin naapureihinsa. Mutta totalitaarisesti hallittujen maiden naapureihinsa kohdistama painostus ja sen synnyttämät valintatilanteet ovat aivan eri luokan asioita. Verrattakoon vaikka Suomen ja Neuvostoliiton sekä Tanskan ja Saksan Liittotasavallan välisiä suhteita toisen maailmansodan jälkisinä vuosikymmeninä.

Reaalipoliittisen ajattelun perinteeseen kuuluu valtioiden välisten suhteiden tarkastelu kaikesta moraalista riisuttuna valtapelinä. Tällainen ajattelu ja sen logiikkaa noudattava heikompien notkistelu palvelevat erittäin hyvin Kremlin nykyjohdon tarkoitusperiä. Meitä puolestaan palvelee kiinnipitäminen pienten ja suurten maiden yhtäläisestä oikeudesta päättää omista asioistaan. Eikä mikään opportunistinen järkeily vapauta meitä sen paremmin kuin muitakaan tekemisiimme aina liittyvästä moraalisesta vastuusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset