AnttiJuhaniKasvio

Suomi lännen ja Venäjän välissä

Kun Yhdysvallat ilmoitti sijoittavansa tähänastista raskaampaa kalustoa Baltian maihin, Venäjän uhan alla elävien Itämeren alueen maiden olisi voinut kuvitella hengähtävän helpotuksesta. Suomi on kuitenkin toista maata. Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö viestitti selvästi pitävänsä uutista huonona sen vuoksi, että Venäjä tulisi reagoimaan Yhdysvaltain toimiin tavalla tai toisella. Yhtä happamesti uutisen otti vastaan puolustusministeri Jussi Niinistö.

Myös suomalaisen jalkapallon tilanne on kiinnostava. Euroopassa oletetaan yleisesti Suomen edustajan Pertti Alajan äänestäneen UEFA:n linjan vastaisesti Sepp Blatteria FIFA:n äskettäisessä puheenjohtajavaalissa. Alaja on kyllä jälkikäteen jyrkästi kiistänyt tämän, mutta samassa yhteydessä hän arvosteli Blatterin vastaehdokasta ylioptimistisista kannatusodotuksista ennen vaalia. Ilmeisesti Alajan mielestä UEFA:n asettuminen prinssi Ali bin Hussainin taakse oli alun perin virheratkaisu.

Äskettäin Palloliitto teki yllätysvalinnan ottamalla Viroa vastaan pelattavaan otteluun presidentti Putinin lähipiiriin ja USA:n sanktiolistalle kuuluvan oligarkin Boris Rotenbergin samannimisen pojan. On hyvät syyt epäillä, etteivät valinnan syyt olleet yksinomaan urheilulliset. Yhtä hyvin voidaan uskoa, että Viron pelaajat kokivat Suomen kukistamisen tällä kertaa erityisen makeaksi.

En olisi yllättynyt, jos jalkapallo nousisi esille myös Suomen ja Venäjän presidenttien huomisessa tapaamisessa Moskovassa. Onhan presidentti Niinistö entinen Suomen Palloliiton puheenjohtaja, kun taas presidentti Putinille on tärkeä varmistaa Venäjän säilyminen seuraavien MM-kisojen pitopaikkana. Suomea tarvitaan vastustamaan EU:n parlamentin esiin nostamaa ajatusta vuosien 2018 ja 2022 isäntämaiden valintapäätösten kumoamisesta korruptioepäilyjen osoittautuessa todeksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

OMG, toisaalta siinä on taas yksi selitys siihen miksi Suomesta ei voi koskaan tulla jalkapallomaata.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kyllä tuo päätös sijoittaa lisää aseistusta Baltiaan on aivan äärimmäisen hieno asia, ja ei voi kuin olla iloinen virolaisten veljiemme ja muiden itäeurooppalaisten puolesta.

Nyt kun toiset ovat hokemalla hokeneet ettei Nato varaudu puolustamaan itäistä rajaansa niin tulipa taas kerran todettua sellaiset puheet ihan tuulesta temmatuiksi.
Venäjäkin voi olla huoleton sillä lännessä näytetään pitävän tarkasti huolta siitä ettei kaluston laatu ja määrä ole riittävä mihinkään valloitusretkiin. Sellainen vaatisi vähintään kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia miehiä.

Suomalaisen jalkapallon suhteen mä olen jo kauan sitten toivoni menettänyt enkä jaksa pahoittaa mieltäni sellaista katselemalla. Bundesliigaa, mestarien liigaa ja livenä kolmosdivaria mieluummin.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Suomella on perinteisesti vakiintuneet tavat muuttua itämyönteisiksi tultuaan valituksi presidentiksi.

Paasikivi oli aina venäjä-myönteinen, Kekkosen raivoisa Itä-viha taas suli poliittisten mahdollisuuksien avautuessa. Muutama poliittinen vastustajakin saatiin pois uraa haittaamasta taanehtivassa oikeudessa.

Kekkosen ylipitkä ja äärimmäisen egoistiset presidenttikaudet veivät Suomen Neuvostoliiton taskuun. Siellähän me olemme vieläkin. Kekkonen tuhosi paitsi parlamentarismin, myös ihmisoikeusajattelun. Ei aina voi olla joku neuvostoliittolainen lääkäri.

Mauno Koiviston ensimmäiseen kauteen ladattiin odotuksia, mitkä Koivisto jollain lailla onnistuikin lunastamaan, patisti eduskuntaa parlamentarismin. Sitten Koivisto muuttui suolapatsaaksi, eikä enää herännyt henkiin. Viron vapautuminen otti koville, samoin Neuvostoliiton ja Itä-Saksan hajoaminen.

Ahtisaaren valinta presidentiksi oli mainio temppu, kun demarit kokeilivat avoimmuutta. Tosidemarit suuttuivat, sillä sorsaa syötiin hymy huulilla. Ahtisaaresta tuli Euroopan Unionin, Läntisen ajattelun ja filosofisen oikeusajattelun mannekiini. Suomi ei ollut valmis.

Tarja Halonen sai paljon apuja naiseudestaan, koska naisenkin pitää päästä. Naiseus ei tuonut valtiolliseen ajatteluun mitään lisää, suhteessa Venäjään. Halonen pikemminkin antautui heti. Sauli Niinistön heikko tuki Uosukaiselle ja tahdoton pyrkiminen itse ensimmäisellä kerralla luovat aika pelottavan kuvan nykyisyydestä. Niinistö ei tähänkään tehtävään halunnut, mutta pitää keskustella venäläisten kanssa.

Hemma best, men borta bra.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

On se kuitenkin jännää että Suomessa eliitti ja kansa on nyt repeytynyt kahtia enemmän kuin koskaan kysymyksessä miten suhtautua Venäjään. Meillä on kahden sortin porvaripuolueita joiden jakolinja kulkee hyvinkin tässä Venäjäasiassa samalla linjalla kuin hallitusasiassa. En nimittäin usko että Stubb edes halusi ulkoministeriksi vaan antoi mennä Soinin sinne vaikka Soini on epäluotettava niin monella tapaa. Kokkareita on takuuvarmaan just tommosissa paikoissa kuin kuvaamasi jalkapalloympyrät ja ainoastaan ajattelemassa rahaa ja Venäjäyhteyksien hyötyjä.
Sitten on myös työväenpuolueita joiden sisällä taitaa kulkea nämä jakolinjat.
Sivistysporvarit ovat siirtyneet vihreisiin ja rkp´hen. (En voi itseäni korottaa sellaiseksi liian boheemi.)

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos kaikista kommenteista.

Monista asioista voidaan olla montaa mieltä. Siltä vaikutelmalta ei kuitenkaan voi oikein välttyä, että Suomi on yksittäisistä positiivisista pilkahduksista huolimatta jälleen jonkinasteisella suomettumisen tiellä. Siitä riemastuneena presidentti Putin on näköjään päättänyt ostattaa meillä yhden ydinvoimalan lisää.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Venäjän ulkoministeriön reaktio Yhdysvaltain suunnitelmiin lisätä raskasta kalustoa Itä-Euroopassa: "However, we hope that reason will prevail, and that the situation in Europe will be stopped from sliding into a new military confrontation with destructive consequences."

http://www.mid.ru/brp_4.nsf/0/BC6D2C43E4EBC6C64325...

Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Kiitos hyödyllisestä vinkistä!

Naapurin ulkoministeriön voi olla aika vaikea selittää vaikkapa Ukrainassa päivittäin kaatuvien sotilaiden tai alasammutun malesialaiskoneen uhrien omaisille heidän maansa muodostamaa uhkaa pelkäksi "myytiksi".

Silti voimme yhtyä heidän toiveeseensa järjen voitosta lännen ja Venäjän välisissä suhteissa. Kumpa viestin vain saisi kulkemaan Kremliin asti.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman
Käyttäjän AnttiJuhaniKasvio kuva
Antti Kasvio

Niin, kyllä Die Weltin arvio on karun realistinen arvio läntisen Euroopan tämänhetkisistä haluista puolustaa Venäjän lähialueita tuon maan laajentumispyrkimyksiltä.

Omasta puolestani en missään tapauksessa haluaisi olla puolustamassa uutta varustautumiskierrettä. Mutta kun kerran Venäjä on Putinin johdolla valinnut sotilaallisen pelottelun strategian, Naton määrätietoiset toimet oman puolustuskykynsä nostamiseksi riittävän korkeille tasoille hillitsisivät tehokkaasti Venäjän haluja uusien seikkailujen aloittamiseen. Samalla ne osoittaisivat aika nopeasti Kremlin pyrkimysten todellisten perustojen onttouden tavalla, joka saisi venäläiset itse haluamaan jotakin muuta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset